Skinnarila
Skinnarila on Lappeenrannan länsiosassa sijaitseva kaupunginosa, joka rajoittuu pohjoisessa Saimaaseen, etelässä Uus-Lavolan ja idässä Sammonlahden kaupunginosaan. Alueella sijaitsee muun muassa Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan ammattikorkeakoulu, Technopolis Skinnarila ja paljon opiskelija-asuntoja.
Sammonlahdenkadun varressa olevat päivittäistavarakaupat K-supermarket Sammonlahti ja S-market Sammonlahti sijaitsevat nimestään poiketen Skinnarilan kaupunginosassa.[1] Skinnarilanniemen kärjessä sijaitsee 1980-luvulla rakennettu siirtolapuutarha.[2]
Skinnarila on saanut nimensä Kinnarin tilasta, joka oli perustettu jo vuonna 1709. Skinnarila oli pitkään lähinnä maaseutualuetta, jonka rannoilla sijaitsi muutamia huviloita. Varsinainen rakentaminen alkoi 1970-luvulla, jolloin Skinnarilaan alkoi nousta kerrostaloja ja omakotitaloja. Alueelle 1920- ja 1930-luvuilla rakennetuista huviloista vielä muutamia on jäljellä.[2]
Nähtävyyksiä[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Lappeenranta: Karttapalvelu: Ajantasa-asemakaava Viitattu 8.1.2009.
- ↑ a b Läntinen alue lappeenranta.fi. 2011. Lappeenranta. Viitattu 6.4.2013.
| Kaupunginosat: |
| Alakylä | Hakali | Harapainen | Hartikkala | Hiessilta | Hyrymäki | Ihalainen | Kanavansuu | Karhuvuori | Kariniemi | Kaukas | Keskus | Kesämäki | Kimpinen | Kivisalmi | Kourula | Kuusela | Kuusimäki | Kylpylä | Laihia | Lapvesi | Lauritsala | Lavola | Leiri | Lentokenttä | Lepola | Linnoitus | Mattila | Mustola | Myllymäki | Mälkiä | Mäntylä | Nuijamaa | Pajarila | Pallo-Tyysterniemi | Parkkarila | Peltola | Reijola | Ruoholampi | Rutola | Sammonlahti | Selkäharju | Skinnarila | Suolahti | Taikinamäki | Tirilä | Tykki-Kiviharju | Uus-Lavola | Voisalmi |
| Kyliä: |
| Hanhijärvi | Hiivaniemi | Kansola | Konnunsuo | Kontu | Leino | Louko | Moisio | Raippo | Ruokola | Simola | Sirkjärvi | Vainikkala |
| Muita alueita: |
| Huhtiniemi | Joutseno | Nuijamaa | Pikisaari | Pontus | Ylämaa |