Sim Iness

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Helsinki 1952 kiekko

Simeon Garland (Sim) Iness (9. heinäkuuta 1930 Keota, Oklahoma23. toukokuuta 1996 Porterville, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen kiekonheittäjä ja olympiavoittaja.

Sim Iness syntyi Oklahomassa mutta muutti vanhempiensa kanssa Kaliforniaan, jossa hänen koulutoverinaan Tularen kaupungissa oli tuleva kymmenottelun olympiavoittaja Bob Mathias. Iness sijoittui 18-vuotiaana Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa 1948 kiekonheitossa kuudenneksi. Neljä vuotta myöhemmin hän pääsi mukaan Helsingin olympiakisoihin ja voitti siellä kultaa. Voittotuloksen 55,03 lisäksi myös toiseksi paras heitto 54,60 olisi riittänyt voittoon ja kolmanneksi paras kantoi 53,47, jonka ylitti vain hopeamitalimies Adolfo Consolini. Yliopistojen mestaruuskilpailuissa Lincolnissa, Nebraskassa 20. kesäkuuta 1953 Iness ylitti ensimmäisenä kiekonheittäjänä 190 jalan rajan heittämällä maailmanennätyksen 57,93. Heti sen jälkeen hän hävisi Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa Fortune Gordienille, ja 11. heinäkuuta Gordien otti maailmanennätyksen takaisin itselleen. Vuoden 1953 jälkeen Iness siirtyi jalkapallovalmentajaksi. Iness oli cherokee-intiaani.

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olympiakultaa Helsingissä 1952
  • ME-tulos 57,93 (Lincolnissa, Nebraskassa 20. kesäkuuta 1953)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, 2. painos, s. 138. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  • Quercetani, Robert L: Kilpakenttien kuninkaat, 4. painos, s. 340. , 1966.
  • Jukola, Martti: Suuri olympiakirja, s. 266. , 1952.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.