Rynnäkkötykkipataljoona
Rynnäkkötykkipataljoona oli osa Suomen armeijan sotienaikaista Panssaridivisioonaa. Se perustettiin Panssaridivisioonaan, III Panssaripataljoonan tilalle, suoraan divisioonan komentajan alaisuuteen. Rynnäkkötykkipataljoona oli paperilla olemassa jo kesällä 1942, mutta käytännön varustelutyö alkoi vasta vuoden 1943 puolella.
Rynnäkkötykkikalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimensä mukaisesti rynnäkkötykkipataljoonan taistelukalusto koostui rynnäkkötykeistä.
Pataljoonan ensimmäiset rynnäkkötykit olivat mallia BT-42, kotimaassa uudella tornilla ja 114 mm haupitsilla varustettuja sotasaalispanssarivaunuja. Nämä vaunut eivät kuitenkaan olleet paras mahdollinen kalusto uusimpia neuvostopanssareita vastaan: vanhalla 114 mm haupitsilla ammuttu ontelokranaatti ei ollut riittävän läpäisykykyinen, eikä vaunu itsessään ollut kovin vahvasti panssaroitu.
Rynnäkkötykkipataljoonan saadessa uudempaa kalustoa, siirrettiin BT-42-vaunut Erilliseen Panssarikomppaniaan. Kesän 1944 Viipurin puolustustaisteluiden jälkeen Er.PsK lakkautettiin. BT-42-vaunuja ei enää koettu käyttökelpoisiksi.
BT-42-vaunujen seuraajaksi oli saatu hankituksi Saksasta uusia tehokkaita Sturmgeschütz III -rynnäkkötykkejä. Vaunuja tilattiin kaiken kaikkiaan 59 kappaletta, joista ensimmäiset 30 saapuivat Suomeen ajoissa kesän 1944 taisteluihin. Varaosatilanne oli heikompi, minkä takia – ainakin numeronsa perusteella huono-onninen – vaunu Ps. 531-13 purettiin osiksi. Uudet vaunut osoittautuivat varsin tehokkaiksi ja säilyivät käytössä vielä pitkälle sotien jälkeenkin.
Pataljoona kesän 1944 taisteluissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rynnäkkötykkipataljoonan "Sturmit" joutuivat ensimmäisen kerran tositoimiin yöllä 14. kesäkuuta Kuuterselän lähistöllä. Tavoitteena oli lyödä etenevä vihollinen ja edetä VT-linjan tasalle. Panssaridivisioonan jääkärit saavuttivat VT-linjan, mutta joutuivat taipumaan raskaiden tappioiden jälkeen.
Pataljoona kulki taistelusta toiseen mm. Perkjärven ja Tali-Ihantalan kautta Vuosalmelle.
Pataljoonan 29 rynnäkkötykistä tuhoutui sodan taisteluissa kahdeksan, niistäkin osan tuhosivat omat joukot vaunun hylkäämisen yhteydessä. Ainakin 87 vihollisvaunua tuhoutui rynnäkkötykkipataljoonan miesten toiminnan ansiosta.
Pataljoona jatkosodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vihollisuuksien loputtua Suomen ja Neuvostoliiton välillä, tuli välirauhan ehtojen mukaisesti entiset saksalaiset aseveljet poistaa maasta. Myös Rynnäkkötykkipataljoona osallistui tähän Lapin sodaksi kutsuttuun operaatioon.
Pataljoonan siirto alkoi aamulla 20. syyskuuta, jolloin ensimmäiset vaunut lastattiin Ouluun suuntaaviin juniin. Pataljoona pyrki kohti Ylikiiminkiä, mikä osoittautui lähes mahdottomaksi vesistöjen ylityksiin liittyvien vaikeuksien takia. Saksalaiset olivat vetäytyessään tuhonneet sillat ja miinoittaneet tiet, mikä teki panssarijoukkojen käytöstä erittäin vaikeaa. Lisäksi tiestön vähäisyys rajoitti liikkumista entisestään. Oulun ja Kemin välillä oli useita vuolaita jokia, joiden ylitse rynnäkkötykit olisi tullut siirtää. Pataljoona siirtyi Kiiminkiin 17. lokakuuta.
Epäsuotuisten tieolojen takia pataljoona päätettiin siirtää meritse Kemiin 21. lokakuuta. Pataljoonan 3. komppania oli siirretty kokonaisuudessaan 25. lokakuuta mennessä. Loputkin pataljoonasta oli tarkoitus siirtää, mutta pataljoonan komentajan everstiluutnantti Åkermanin käskystä siirrot keskeytettiin. Pataljoona pitäisi silloiset asemansa ja vanhimmat ikäluokat kotiutettaisiin, jäljelle jäävät nuoret ikäluokat keskitettäisiin 3. komppaniaan.
Uudelleenjärjestelyjen myötä 3. rynnäkkötykkikomppaniasta tuli Panssaripataljoonan 3. komppania. Lopullisesti rynnäkkötykit poistettiin - silloisen Panssariprikaatin - koulutuskäytöstä 1966.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Käkelä, Erkki: Laguksen rynnäkkötykit - rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21291-1.