Rosemary West

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rosemary Pauline "Rose" West (os Letts) (s. 29. marraskuuta 1953 Barnstaple, Englanti) on englantilainen sarjamurhaaja, joka tuomittiin vuonna 1995 kymmenen nuoren naisen kidutuksesta ja murhasta. West suorittaa rangaistustaan HMP Low Newtonin vankilassa Englannissa. Rosemary Westin aviomies ja murhaajapari Fred West teki itsemurhan vankilassa odottaessaan oikeudenkäyntiä.[1] Suurin osa murhista tapahtui parin kotona Gloucesterissa.

Fred Westin tiedetään murhanneen yhteensä 12 ihmistä. Kahteen ensimmäiseen tekoon Rosemary ei ollut osallinen, sillä tuohon aikaan hän ja Fred eivät vielä olleet tekemisissä keskenään.

Nuoruus ja avioliitto Fred Westin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosemary Letts syntyi Barnstaplessa, Devonissa[2]. Hänen äitinsä Daisy Gwendoline Letts kävi läpi vaikean raskauden. Hän kärsi masennuksesta ja sai sähköhoitoa raskauden aikana. Shokkiterapian on väitetty aiheuttaneen syntymättömälle sikiölle raskaudenaikaisia vammoja.[3] Rosemarysta kasvoi ailahtelevainen teini, joka pärjäsi huonosti koulussa.

Rosemaryn vanhemmat erosivat hänen ollessaan teini-ikäinen. Hän asui äitinsä kanssa, kunnes 16-vuotiaana muutti isänsä luokse. Rosemaryn isä - William Andrew - käytti Rosea seksuaalisesti hyväkseen. Näihin aikoihin Rosemary alkoi tapailla tulevaa aviomiestään, Fred Westiä. Rosemaryn isä oli suhdetta vastaan ja uhkasi tehdä ilmoituksen sosiaaliviranomaisille. Vuonna 1970 Rosemary huomasi odottavansa Fredille lasta, joka sai nimekseen Anna-Marie. Fred Westillä oli jo ennestään yksi lapsi entisen vaimonsa, Rena Costellon kanssa, ja tytärpuoli Costellon ja tuntemattoman miehen suhteesta.

Rosemary ja Fred West tuomittiin ensimmäisen kerran seksuaalirikoksesta tammikuussa 1973. Pari yritti hyväksikäyttää kotonaan entistä lastenhoitajaansa Caroline Robertsia (os. Owen). Tämä onnistui kuitenkin pakenemaan ja ilmoitti tapauksesta poliisille. Westien toimintatapa alkoi tässä vaiheessa saada muotoaan. He etsivät nuoria naisia bussipysäkeiltä Gloucesterin ympäristössä ja ottivat heidät kyytiinsä. Tämän jälkeen he kyyditsivät uhrit kotiinsa, jossa näitä pidettiin vangittuina ja kidutettiin useita päiviä. Lopuksi uhrit surmattiin.[4]

Rosemary toimi usein prostituoituna parin yhteisessä asunnossa, Fred Westin katsellessa vierestä.[5] Yksi vakioasiakkaista oli Rosemaryn isä, joka oli aikaisemmin käyttänyt Rosemarya seksuaalisesti hyväkseen. Rosemary oli usein raskaana ja lapsia oli kahdeksan: Heather Anne (lokakuussa 1970), Mae (kesäkuussa 1972), Stephen Andrew (elokuussa 1973), Tara (joulukuussa 1977), Louise (marraskuussa 1978), Barry (kesäkuussa 1980), Rosemarie (huhtikuussa 1982) and Lucyanna (heinäkuussa 1983). Viisi lapsista oli Fred Westin, mutta Tara, Rosemarie ja Lucyanna olivat länsi-intialaisten asiakkaiden siittämiä.

On raportoitu, että vielä neljännen lapsen syntymän jälkeen Rosemaryn isä kävi tämän asiakkaana, ja harrasti seksiä myös Rosemaryn ja Fredin tyttären, Anne-Marien, kanssa.[6]

Muut mahdolliset uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikokset, joihin Rosemary West syyllistyi, tapahtuivat pääasiassa huhtikuun 1973 ja elokuun 1978 välisenä aikana. Kun Fred suoritti vankeusrangaistusta näpistyksestä, Rosemary murhasi Charmainen, Fredin tyttären tämän edellisestä liitosta Rena Costellon kanssa. Tämä tapahtui kesäkuussa 1971. Rosemary hautasi ruumiin heidän edellisen kotinsa terassin alle. Yksi Cromwell Streetin asunnosta löytyneistä ruumiista oli Rosemaryn ja Fredin yhteisen tyttären, 16-vuotiaan Heatherin. Westit murhasivat hänet kesäkuussa 1987: ennen surmaamistaan häntä kidutettiin, käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja raiskattiin.

Tuttavilleen ja ystävilleen Westit kertoivat peitetarinan, jonka mukaan Heather oli lähtenyt töihin lomakylään. Muille lapsilleen he kuitenkin vitsailivat, että jos nämä eivät ole kunnolla, heidät pannaan terassin alle kuten Heather.

Elokuussa 1992 Fred West pidätettiin hänen raiskattuaan 13-vuotiaan tyttärensä kolmesti. Rosemary puolestaan pidätettiin lapseen kohdistuneesta väkivallasta epäiltynä. Syytteet kuitenkin hylättiin, kun tytär kieltäytyi todistamasta vanhempiaan vastaan oikeudessa. Kun kaikki Westien lapset määrättiin sijaiskoteihin, heräsivät epäilyt Heather Westin (kadoksissa vuodesta 1987) kohtalosta. Westien tapausta alettiin tutkia perinpohjaisesti.

Tuomitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Rosemary West ei tunnustanut, todisteet häntä vastaan puhuivat puolestaan. Hän joutui oikeuteen lokakuussa 1995, yhdeksän kuukautta Fred Westin itsemurhan jälkeen. Fred onnistui hirttäytymään lakanaan sellissään Winson Greenin vankilassa, vaikka oli jatkuvan tarkkailun alaisena juuri itsemurhamahdollisuuden vuoksi.

Valamiehistö oli yksimielinen Rosemaryn syyllisyydestä. Hänet tuomittiin kymmenestä murhasta 22. marraskuuta 1995. Tuomari Justice Mantell tuomitsi Rosemary Westin elinkautiseen todeten: "Jos minun mielipiteeni ratkaisisi, sinua ei koskaan vapautettaisi."[7]

Rosemary West tulee istumaan rangaistusta vähintään 25 vuotta. Todennäköisesti hän kuitenkin, Myra Hindleyn tavoin, viettää vankilassa loppuelämänsä.

Westien Cromwell Streetin asunto purettiin vuonna 1996, talon paikalla on nykyisin jalkakäytävä.[8]

Vuonna 2001 Rosemary West ilmoitti, ettei aio valittaa tuomiostaan. Tästä huolimatta hän kiistää syyllisyytensä edelleen.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]