Risk (albumi)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Risk
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Risk
Megadeth
Studioalbumin Risk kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  tammi-huhtikuussa 1999
Nashville, Tennessee, Yhdysvallat
 Julkaistu 31. elokuuta 1999
 Tuottaja(t) Dan Huff
Dave Mustaine
 Tyylilaji hard rock
heavy metal
 Kesto 51:36
 Levy-yhtiö Capitol Records
Megadethin muut julkaisut
Live Trax II
1998
Risk
1999
Capitol Punishment: The Megadeth Years
2000

Risk on metalliyhtye Megadethin kahdeksas studioalbumi, joka on julkaistu vuonna 1999.

Risk oli englanninkielisen nimensä mukaisesti todellinen riski, sillä albumin teosta ei enää ollutkaan pääsääntöisesti vastuussa Dave Mustaine vaan yhtyeen muut jäsenet ja tuottajat.lähde? Dave Mustaine näki itsekin, että hänen luotsaamansa thrash metal -yhtyeen loppu oli lähellä. Albumilla on monia poprock- ja alternative rock -kappaleita, mutta yhtyeen faneille se ei kuulostanut Megadethilta. Toisaalta taas yhtyeen nimi ja maine ei sopinut valtavirtaradiokanaville, joille sen materiaali olisi paremmin sopinut.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kappaleet

  1. Insomnia  (Mustaine)  4.43
  2. Prince of Darkness  (Mustaine, Friedman)  6.26
  3. Enter the Arena  (Mustaine, Friedman)  0.52
  4. Crush 'Em  (Mustaine, Prager, Friedman)  4.57
  5. Breadline  (Mustaine, Prager, Friedman)  4.23
  6. The Doctor Is Calling  (Mustaine, Prager, Friedman)  5.40
  7. I'll Be There  (Mustaine, Prager, Friedman)  4.19
  8. Wanderlust  (Mustaine, Friedman)  5.21
  9. Ecstacy  (Mustaine, Friedman)  4.28
  10. Seven  (Mustaine, Ellefson)  5.00
  11. Time: The Beginning  (Mustaine, Friedman)  3.04
  12. Time: The End  (Mustaine)  2.26

[muokkaa] Kokoonpano

[muokkaa] Singlet

[muokkaa] Videot

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

Mustaine, Dave: Risk (Remixed & Remastered) liner notes. EMI, 2004.


Tämä musiikkialbumeihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä