Retriitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katolinen pappisseminaarin kävijä viettää retriittiä ja rukoilee.

Retriitti eli retretti (< ransk. retrait, ’vetäytyminen’ < lat. retraho, ’noutaa takaisin’) on vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. Länsimaiden kristillisistä, hiljaisuutta korostavista retriiteistä käytetään usein sekaannusten välttämiseksi nimityksiä hiljaisuuden retriitti ja hiljentymispäivät, sillä on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle.

Nykyisin retriittejä järjestetään enenevässä määrin myös liikeyritysten työntekijöille työyhteisön tiivistämiseksi, luovan ajattelun kehittämiseksi ja kommunikaation parantamiseksi (tyky-retriitti).

Retriitti on tärkeä hengellisyyden muoto myös useissa joogatraditioissa ja buddhalaisuudessa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignatius Loyolan ajatukset olivat pohjana retriittiperinteen synnyssä.

Ignatius Loyola kehitteli 1500-luvulla valmennusohjelman uuteen jesuiittaveljestöön liittyville. Teoksessaan Hengellisiä harjoituksia hän kuvaa kuukauden kestävän ohjelman, joka sisältää muun muassa mietiskelyä, rukoilua ja keskusteluja ohjaajan kanssa.

Jo 1500-luvulla Loyolan harjoituksia alettiin soveltaa myös muihin sääntökuntiin, papistoon ja lopulta tavallisiin seurakuntalaisiin. Ohjelmaa lyhennettiin käytännön syistä päivien mittaiseksi.

Retriitillä katsotaan olevan juuret jo vanhemmassa hengellisessä perinteessä, asketismissa ja kilvoitteluajattelussa.

Retriitit tulivat länsimaissa muotiin 1900-luvun loppupuolella. Suomen retriittiliikkeen syntyyn 1970-luvulla vaikuttivat yhteydet Englannin ja Ruotsin retriitinviettäjiin. Ensimmäisenä retriittejä järjestivät Suomessa Porvoon ja Helsingin hiippakunnat.

Kristillinen hiljaisuuden retriitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Retriittien järjestäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet seurakunnatselvennä järjestävät retriittejä. Suomessa kaupunkien suuret seurakunnat järjestävät retriittejä enemmän kuin maaseudun seurakunnat. Suomessa retriittitoimintaa varten perustettiin vuonna 1986 Hiljaisuuden Ystävät -niminen yhdistys, joka järjestää retriittejä ja retriittiohjaajien koulutusta.

Retriittejä voidaan järjestää seurakuntien omissa leirikeskuksissa tai erityisesti retriittejä varten perustetuissa retriittikeskuksissa. Retriittikeskuksia Suomessa ovat ainakin Snoan Lappohjassa, Kyrönniemi Vieremällä ja Heponiemi Karjalohjalla. Katolisella kirkolla toimii Suomessa retriittikeskuksena Stella Maris Koisjärvellä.

Ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Retriitit järjestetään usein viikonloppuisin, niin että osallistujat tulevat perjantai-iltana ja lähtevät sunnuntaina iltapäivällä. Loma-aikoina järjestetään pidempiäkin retriittejä. Tyypillinen osallistujamäärä on 10–15 osallistujaa.

Ohjelma on usein suunniteltu tarkoin, jotta osallistujan ei tarvitsisi huolehtia tekemisen puutteesta. Aikatauluun jätetään kuitenkin paljon vapaa-aikaa rauhoittumiseen ja mietiskelyyn. Retriitin tarkoituksena voi olla esimerkiksi hengellinen kasvu, arjen huolten unohtaminen ja itsetutkiskelu.

Retriitissä saatetaan noudattaa säännöllisiä rukoushetkiä luostarien tavoin. Aikaisin aamulla voidaan viettää ehtoollisjumalanpalvelus. Päivän aikana myös ruokaillaan ja kahvitellaan. Ohjelmaan voi kuulua myös Raamatun tutkimista, hiljaista rukoilua ja mietiskelyä (meditaatio). Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella kahden kesken retriitin ohjaajan kanssa ja ripittäytyä. Puhumista vältetään, poikkeuksena rukoushetkien rukoileminen ja yhteislaulu.

Teemaretriitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Retriitit suunnitellaan yleensä tiettyjen teemojen ympärille. Teema näkyy mm. siinä, mitä aiheita ohjaaja käsittelee opetuspuheissaan. Usein teema liittyy kirkkovuoden vaiheeseen, mutta joskus retriitille valitaan jokin erityinen teema kuten tietyt laulut tai joku tietty kristinuskoon liittyvä henkilö.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppo Häyrynen ja Heikki Kotila: Retriitti : tie hiljaisuuteen. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 951-37-3505-2.
  • Seppo Häyrynen ja Paavo Rissanen: Elävä hiljaisuus. Helsinki: Kirjapaja, 1990. ISBN 951-621-965-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]