Pyhän Marian seurakunta (Pietari)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pyhän Marian kirkko

Pyhän Marian seurakunta on inkeriläinen luterilainen seurakunta Pietarissa. Nykyinen Pietarin Pyhän Marian kirkko valmistui 1805 ja siitä tuli vallankumouksen jälkeen Inkerin hiippakunnan tuomiokirkko.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin vallan aikana Nevanlinnassa oli ruotsalais-suomalainen seurakunta 1630-luvulta lähtien. Kirkko sijaitsi Ohta-joen läheisyydessä. Seurakuntaan kuului linnan väestö ja lähiseudun suomalaisten kylien asukkaita. Pietarin Pyhän Marian seurakunta perustettiin vuonna 1703. Se jakaantui vuonna 1769 ruotsalaiseen Pyhän Katariinan ja suomalaiseen Pyhän Marian seurakuntaan. Kirkossa pidettiin jumalanpalveluksia vuoteen 1937 asti. Neuvostoaikana kirkossa toimi mm. luutavarasto ja eläinnäyttely.

Pyhän Marian seurakunta perustettiin uudelleen vuonna 1990, ensin osaksi Viron evankelis-luterilaisen kirkon alaisuuteen. Kun Inkerin kirkko perustettiin 1992, Pyhä Maria siirtyi siihen. Kirkkonsa seurakunta sai kokonaisuudessaan takaisin vuonna 1995. Nykyisin seurakunnassa on noin 300 jäsentä ja kirkossa pidetään jumalanpalveluksia sekä suomeksi että venäjäksi.

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Marian seurakuntaan kuuluivat 1900-luvun alussa seuraavat suomalaisten asuttamat kylät: Autuansaari, Kaljula, Kivinenä, Kolomäki, Lahti, Lahdenkontu (Konnaja Lahta), Liiha, Mantere, Muurola, Vanha-Paanova (Staropanovo), Uusi- eli Suomen-Paanova, Parkala, Rasvala, Ripatsu (Rybatskaja), Ristisaari, Sorsanjoki (Utkina Zavod), Sutela, Tönttölä, Vahviaisi (Sosnovaja Poljana), Vallinginkylä, Uusikylä (Muurolassa) ja Uusikylä eli Malnova.

Ortodoksisia inkerikkoja asui Lahdessa, Lahdenkonnussa, Liihassa, Vanhassa-Paanovassa, Parkalassa, Ripatsussa ja Muurolan Uudessakylässä. Melkein kaikissa kylissä oli myös venäläisiä asukkaita.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keski-Inkeri: kylä- ja tiekartta. Ingriainfo Oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]