Puolan armeijan ilmavoimat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puolan armeijan ilmavoimat
Toiminnassa 1943 – 1947
Puolustushaarat ilmavoimat
Osa joukkoa Puolan asevoimia
Sodat ja taistelut Toinen maailmansota

Puolan armeijan ilmavoimat (puol. Lotnictwo Wojska Polskiego) oli Neuvostoliiton ilmavoimien alaisuudessa toimineet ja Neuvostoliiton valvomat Puolan ilmavoimat vuosina 1943–1947. Ilmavoimat olivat merkittävä Puolan asevoimien osa itärintamalla toisessa maailmansodassa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitossa alkoi Puolan ilmavoimien, joista Puolan nykyiset ilmavoimat periytyvät, muodostaminen vuoden 1943 jälkipuoliskolla. Neuvostoliiton ja Puolan Neuvostoliittoon paenneet kommunistijohtajat sopivat Puolan maajoukkojen perustamisesta ja toukokuussa 1943 perustettiin noin 150 kilometriä Moskovasta kaakkoon Sielcessä 1. Kosciuzko jalkaväkidivisioona, jonka komentajana oli eversti Zygmunt Berling. Divisioona päätettiin laajentaa Puolan I armeijakunnaksi, joka laajeni edelleen Puolan 1. armeijaksi. Puolan sotilasjohto päätti perustaa omat ilmavoimat tukemaan maajoukkojen taistelua.[1]

Ilmavoimien perustaminen Neuvostoliitossa kohtasi suuria haasteita. Neuvostoliitto oli saanut valvontaansa noin tuhat Puolan ilmavoimien sotilasta ja 120 lentokonetta, joista pääosa oli RWD8 ja PWS26-koulukoneita, vallatessaan Puolan itäosat syyskuussa 1939. Vuosien 1941-1942 vankeudesta selvinneet olivat siirtyneet Lähi-itään ja edelleen brittien hallitsemille alueille Stalinin ja Sikorskyn tekemän sopimuksen jälkeen. Kalusto taas oli täysin tuhoutunut saksalaisten hyökättyä Neuvostoliittoon, eli ilmavoimien perustaminen jouduttiin aloittamaan tyhjästä.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen taisteluyksikkö 1. erillinen hävittäjälaivue (puol. 1. Samodzielna Eskarda Lotnictwa Mysliwskiego) aloitti toimintansa 7. heinäkuuta 1943. Yksikkö oli 23. heinäkuuta Grigorjenskojessa noin 15 kilometriä Moskovan eteläpuolella. Laivue nimettiin 20. elokuuta Puolan 1. hävittäjälaivueeksi ja edelleen 6. lokakuuta 1. hävittäjärykmentti "Warszawaksi"[2].

Samassa lentotukikohdassa alkoi 1. huhtikuuta 1944 2. pommitusrykmentti "Krakowin" ja 103. erillinen yhteyslentolaivueen perustaminen, mutta suunnitellun maataistelurykmentin perustamista siirrettiin. Pommitusrykmenttiin sijoitettiin 32 konetta ja yhteyslentolaivueeseen kymmenen Polikarpov Po-2 kaksitasoa.[3]

Kesäkuussa rykmentit siirrettiin Gostomelin tukikohtaan noin kahdenkymmenen kilometrin päähän Kiovasta etelään. Saman aikaisesti noin 600 puolalaista siirrettiin Jegorjevskiin, Tškaloviin, Buguruslaniin, Sorotšinskiin, Volskiin ja Kineliin ilmavoimien koulutuskeskuksiin. Puolan armeijan esikuntaan perustettiin 5. kesäkuuta 1944 ilmavoimien komentajan johtama ilmavoimaosasto johtamaan perustettujen ilmavoimien yksiköiden toimintaa. Ensimmäiseksi ilmavoimien komentajaksi nimitettiin eversti Józef Smaga.[4]

1. ja 2. rykmentti laskeutuivat 16.–17. elokuuta ensimmäisen kerran Puolan valtauksen jälkeen puolalaiseen lentotukikohtaan Dysissä lähellä Lublinia. Tällöin Puolan armeijan ilmavoimien täydennyksenä oli Neuvostoliiton 611. maataistelurykmentti, joka myöhemmin puolalaisten lentäjien sijoittamisen jälkeen nimettiin Puolan 3. maataistelurykmentiksi. Rykmentin kalustona oli 32 Iljusin Il-2 ja yksi Po-2 kone. Rykmentit siirtyivät 19. elokuuta lähemmäs etulinjaa Zadybie Stareen ja Wola Rowskaan.[5]

Jak-1 koneita Zadybie Staressa

Puolan 1. armeijan komentaja kenraali Zygmunt Berling määräsi 30. elokuuta, että kolmesta rykmentistä sekä viestikomppaniasta ja yhteyslentueesta muodostetaan Puolan 1. lentodivisioona. Divisioonan vahvuus oli lähes 600 miestä ja se varustettiin 106:lla Jak-1-, Il-2- ja Po-2-koneella.[6] Syyskuussa Harkovan ja Kazanin alueilla Neuvostoliitto aloitti Puolan 1. sekailma-armeijakunnan perustamisen. Armeijakunnan henkilöstö oli aluksi neuvostoliittolaisia, jotka korvattiin lentokoulutuskeskuksista valmistuvilla puolalaisilla. Sen kalustona oli 303 Pe-2-, Jak-9-, Jak-3- ja Il-2-konetta. Helmikuussa 1945 yhtymä siirrettiin Puolaan Łowiczin, Sochaczewin, Łódźin ja Kutnon lentotukikohtiin.

Elokuussa ja syyskuun alussa 1944 103. erillinen yhteyslentolaivue, joka oli edelleen alistettu Puolan 1. armeijalle, sai seurakseen kolme vastaavaa yksikköä. Puolan 2. armeijalle alistettiin 3. laivue ja 4. sekä 5. laivue liitettiin osaksi Puolan armeijan viestijoukkoja.

Lokakuussa nimettiin 1. lentodivisioona 4. sekalentodivisioonaksi. Kaikki Puolan lentoyksiköt liitettiin 31. lokakuuta vasta perustettuihin Puolan armeijan ilmavoimiin, jonka komentajana oli kenraalimajuri Teodor Polynin. Marraskuun alussa perustettiin uusia yksiköitä 12. lääkintälentorykmentti, 13. kuljetuslentorykmentti, 17. yhteyslentorykmentti sekä ensimmäinen Puolan ilmavoimien lentosotakoulu Zamośćiin. Lentosotakoulun johtajaksi määrättiin prikaatikenraaliksi ylennetty Jozef Smaga. Opetus koulussa alkoi 2. tammikuuta 1945. Puolalaisia lentäjiä koulutettiin myös 15. erillisessä reservilentorykmentissä, joka oli perustettu 28. marraskuuta 1944.

Joulukuussa 1944 ilmavoimat otti vastaan Neuvostoliiton ilmavoimilta vastuulleen 7. tukikohta-alueen. Ilmavoimiin liitettiin maaliskuussa 1945 kaksi uutta yksikköä, jotka olivat Okęcien lentokentälle sijoitettu 6. erillinen kuljetuslentolaivue ja 14. erillinen tiedustelu- ja tulenjohtorykmentti.

Taistelutehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinä-elokuun vaihteessa 1944 puna-armeija saavutti leveänä rintamana Veikselin ja loi joen länsirannalle kolme sillanpäätä Sandomierziin, Kazimierziin ja Warkaan, joista viimeksi mainittu oli alle 50 kilometrin päässä Varsovasta. Saksalaisten puolustus vahvistui ja he tekivät vastahyökkäyksiä tuhotakseen sillanpäät.[7]

Varsova[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan armeijan ilmavoimien yksiköt osallistuivat ensi kerran sotatoimiin Lublin-Brestin offensiivin viimeisessä vaiheessa. Puolan 1. lentodivisioona tuki 23. elokuuta – 2. syyskuuta 1944 Puolan 1. armeijaa Warkan ja Magnuszewin sillanpäissä. Divisioona teki yhteensä 66 taistelulentoa. Pommituslentorykmentti vastaanotti käskyn tukea Puolan 1. jalkaväkidivisioonan hyökkäystä Varsovan Pragan alueelle 10. syyskuuta alkaen, mutta huonon sään vuoksi rykmentti ei kyennyt osallistumaan taisteluun. Syyskuun 11.–12. välisenä yönä rykmentti pommitti Saksan 19. panssaridivisioonaa Nowe Bródnossa pudottaen 70 kappaletta 50 kilogramman pommia, 1819 kappaletta pienempiä pommeja ja 51 soihtua yhteensä viidelläkymmenellä lennolla.[8]

Pragan valtauksen jälkeen divisioona tuki 15.–19. syyskuuta Puolan 3. jalkaväkidivisioonan hyökkäystä Czerniakówin alueella, minkä jälkeen lentodivisioona hyökkäsi Saksan tykistöä vastaan Ujazdówin puistossa, kasvitieteellisessä puutarhassa, Łazienkin puistossa, Pole Mokotowskiessa, Siekierkissä ja Varsovan teknisen korkeakoulun alueella. Varsovan kansannousun aikana lentodivisioonan yksiköt tekivät yhteensä 609 lentoa. Tästä määrästä 2. pommitusrykmentti teki 442, joista 259 oli saksalaisten asemiin tehtyjä pommituslentoja. Rykmentti pudotti 50 tonnia pommia. Lisäksi rykmentti teki 183 huoltolentoa, joissa pudotettiin 33 tonnia ruokaa ja 72 pakkausta aseita ja ammuksia Varsovan puolustajille. Saman aikaisesti 103. erillinen yhteyslentolaivue lensi Soplicowosta Puolan 1. armeijan tiedustelulentoja.

Puolan 1. lentodivisioona, joka oli nimetty 4. sekalentodivisioonaksi, otti Veiksel–Oder-operaation valmisteluun 1. marraskuuta 1944 – 13. tammikuuta 1945. Se teki 201 tiedustelulentoa, joilla kerättiin tiedustelutietoja saksalaisten ryhmityksestä suunnitellulla Puolan 1. armeijan hyökkäyssuunnassa. Lennot ulottuivat 80–120 kilometriä etulinjasta. Tiedustelulentojen lisäksi kullakin rykmentillä oli omat tehtävänsä: 1. rykmentti torjui Saksan ilmavoimien tiedustelulentoja, 2. rykmentti teki 1.–3. marraskuuta 130 pommituslentoa saksalaisten asemiin Sadowissa, Dabrowassa, Lomiankissa ja Dziekanow Polskissa.

Veiksel–Oder-operaatio alkoi 14. tammikuuta, mutta pilvisen sään vuoksi lentotoiminta alkoi vasta 19. tammikuuta. Ainoastaan 2. pommitusrykmentti osallistui taistelutoimiin pommittaen saksalaisten asemia Modlinissa, Lesznossa, Bloniessa ja Sochaczewissa. 3. maataistelurykmentti, jonka toimintaa suojasi 1. hävittäjälentorykmentti, liittyi taisteluun 16. tammikuuta hyökäten saksalaisten asemiin Modlinissa, Adamowekissa, Palmiryssä, Dziekanowissa, Sierakowissa ja Kaliszkissa tukien Neuvostoliiton 47. armeijaa. Varsovan vapauttamisen jälkeen 2. ja 3. rykmentti hyökkäsivät vetäytyviä saksalaisjoukkoja vastaan ja 1. rykmentti suojasi Varsovaa ja uudelleen rakennettuja Veikselin ylittäviä siltoja. Veiksel–Oder-operaation ensimmäisessä vaiheessa 1. rykmentti teki 221, 2. rykmentti 107 ja 3. rykmentti 81 taistelulentoa. Lisäksi 14. kuljetuslentorykmentti kuljetti 666 lennolla 4620 kg aseita ja ammuksia sekä 176 upseeria Veikselin länsirannalle.

Länsiliittouneiden nopean etenemisen seurauksena 4. sekalentodivisioona siirrettiin Sannikin lentotukikohtaan ja edelleen Bydgoszcziin, josta rykmentin koneet aloittivat Veiksel–Oder-operaation seuraavan vaiheen Pommerinvallin murtamiseksi. Taistelutoimet aloitti 3. rykmentti tiedustelemalla 4.–8. helmikuuta Szczecinekin, Walczin, Gornican, Barwicen, Czaplinekin, Wegorzewo Koszalinskien ja Bialogardin alueita. Rykmentin lentoja suojasi Neuvostoliiton 282. hävittäjälentodivisioona. Rykmentti hyökkäsi 9.–15. helmikuuta Pilan alueelle saarrettuja saksalaisia joukkoja vastaan tehden kaikkiaan 141 taistelu- ja 62 tiedustelulentoa. 3. ja 1. rykmentti hyökkäsivät 15.-16. helmikuuta Pilasta Puolan 1. armeijan selustaan vetäytyviä saksalaisjoukkojen jäänteitä vastaan lähellä Tarnowkaa. Rykmentit hyökkäsivät 19. helmikuuta Orlan, Wierzchowon, Zlocieniecin ja Szczecinekin alueilla olevia saksalaisia joukkoja vastaan. Ennen tuota 1. rykmentti lensi tiedustelulentoja 14. helmikuuta alueen lentotukikohtien tarkkailemiseksi ja Pilan itäosaan. 3. rykmentti iski 20. helmikuuta junaliikennettä vastaan Szczecinekissä ja Zlocieniecissä. Divisioonan joukkojen lisäksi 103. erillinen yhteyslentolaivue osallistui taistelutoimiin pommittaen saksalaisten puolustuslinjaa 8.-9. helmikuuta välisenä yönä.

Operaation tässä vaiheessa 3. rykmentti lensi 391, 1. rykmentti 124 ja 2. rykmentti 51 taistelulentoa. Ensin mainittuun lukuun sisältyi 161 tiedustelulentoa. Divisioona tuhosi yli 300 pyöräajoneuvoa, 21 veturia, yli 140 hevosajoneuvoa, 163 junanvaunua ja runsaasti muuta sotakalustoa. Divisioona menetti taisteluissa kuusi lentäjää ja viisi lentokonetta (2 Jak-9, 2 Il-2 ja Po-2).

Pommeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. rykmentin suojaama 3. rykmentti hyökkäsi 1. maaliskuuta Zabinin alueella Bojurskin eteläreunassa ollutta saksalaisten puolustusryhmitystä vastaan sekä kukkulalle 156.6 valmisteltaessa Puolan 1. armeijan hyökkäystä alueelle. Myöhemmin samana päivänä rykmentit tukivat maajoukkojen hyökkäystä Wierzchowon, Zabinin ja Zabinekin alueilla. Seuranneet kaksi päivää rykmentit tukivat maajoukkoja pommituksin ja rynnäköin sekä tiedustelemalla.

Kołobrzegin taistelussa 5.–17. maaliskuuta divisioonan kolme rykmenttiä siirrettiin 5.-11. Mirosławieciin[9]. Divisioonan toimintaa haittasi pilvinen sää ja polttoainepula, erityisesti Po-2 koneiden käyttämästä B-70-polttoaineesta oli pula. Ongelmien vuoksi koneet lensivät ainoastaan 9.–11. ja 13.–15. maaliskuuta ja Po-2 konein varustettu 2. rykmentti lensi ainoastaan 11.–12. välisenä yönä. Noina muutamana lentopäivänä suorituksia oli kuitenkin 127 kappaletta, joiden aikana pudotettiin 25 tonnia pommeja. Divisioona upotti yhden kuljetusaluksen ja neljä proomua, joiden lisäksi se tuhosi yhdeksän heitinpatteria, kolme kenttätykistöpatteria, kahdeksan ilmatorjuntapatteria sekä useita asemia.

Taistelun jälkeen 19. maaliskuuta – 8. huhtikuuta divisioonan yksiköt partioivat Itämeren rannikolla Kołobrzegistä Dzwidnowiin sekä tekivät tiedustelulentoja Wolinin ja Chrząszczewskan saarissa olleisiin saksalaisjoukkojen asemiin. Lisäksi 1. rykmentti suojasi maajoukkoja Luftwaffen hyökkäyksiltä ja valvoi tiedustelulennoin Chrząszczewskan saaren V2-ohjusten laukaisupaikkaa. 3. rykmentti pommitti myöhemmin laukaisupaikkaa vaurioittaen sitä pahoin. Länsi-Pommerin valvonta oli 2. rykmentin ja 103. laivueen tehtävänä. Koneiden havaitessa saksalaisjoukkojen jäänteitä ne ohjasivat maajoukot niiden perään.

Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuun alussa Neuvostoliiton ja Puolan joukot valmistautuivat viimeiseen taisteluun Berliinistä. Saman aikaisesti 1. hävittäjärykmentti varustettiin Jakovlev Jak-9 kalustolla. Neuvostoliiton 2., 4., 16. ja 18. ilma-armeijan 7 500 lentokonetta sekä Puolan armeijan ilmavoimat osallistuivat taisteluun.[10]

Puolan 4. sekalentodivisioona saapui 12.-14. huhtikuuta Barnówkon lentotukikohtaan, joka sijaitsi Odrasta 35 kilometriä itään[10]. Hieman ennen hyökkäyksen aloittamista yöllä 15. huhtikuuta 2. rykmentti pommitti saksalaisten asemia lähellä Bad Frelenwaldea, Neu Ranffissa, Neu Rüdnitzissä ja Alt Reetzissälähde?. Liittoutuneiden maajoukot aloittivat 16. huhtikuuta Oder–Neissen taistelun. Ensimmäisen hyökkäyspäivän aamuna ilmavoimat eivät kyenneet osallistumaan taisteluun tiheän sumun peittäessä Odran laakson. Illalla pieni osasto 1. rykmentin hävittäjien suojaamia 3. rykmentin Il-2-koneita hyökkäsi saksalaisten joen länsirannalla olevia asemia vastaan lähellä Neu Rüdnitziä. Seuraavana päivänä tilanne säilyi ennallaan, mutta 18. ja 19. huhtikuuta ilmavoimien toiminta oli vilkkaampaa. 3. rykmentti tuki Puolan 1. armeijan hyökkäystä ja 1. rykmentti esti Saksan ilmavoimien koneiden pääsyn alueelle. Lisäksi rykmentti teki tiedustelulentoja Puolan 1. armeijalle ja Neuvostoliiton 61. armeijalle. 103. laivue toimitti kirjallisia käskyjä Neuvostoliiton joukkojen komentopaikalta rintamalle kenttäkomentajille sekä evakuoi paluumatkalla haavoittuneita. Taistelun aikana puolalaiset tekivät kaikkiaan 330 taistelulentoa.[11]

4. sekalentodivisioona suojasi 20.-24. huhtikuuta maajoukkoja erityisesti Alte Oderin ja Ruppinerin kanavan ylityksiä. Il-2-koneet rynnäköivät saksalaisten asemia vastaan Puolan 1. armeijan alueella erityisesti Bernöwen, Oranienburgin, Kremmenin ja Nauenin alueella. Puolalaiset lensivät tänä aikana 305 taistelulentoa, joista 72 yöllä.

Prikaatikenraali Filip Aglatowin komentama Puolan I ilma-armeijakunta sai 24. huhtikuuta päätökseen siirtymisensä Mysliborzin alueen tukikohtiin, mutta ainoastaan 2. maalentodivisioona ja 3. hävittäjädivisioona. 1. pommituslentodivisioona oli edelleen koulutettavana Keski-Puolassa. Uudet yhtymät lähes nelinkertaistivat Puolan armeijan ilmavoimien vahvuuden. Ilmavoimiin kuului tämän jälkeen neljä hävittäjärykmenttiä, neljä maataistelurykmenttiä ja yksi pommitusrykmentti. Saapumisen jälkeisenä päivänä ainoastaan 3. hävittäjädivisioona osallistui taisteluun suojaten Hohenzollern kanavan ylittäviä joukkoja lähellä Henningsdorfia lentäen 41 taistelulentoa.

Puolan armeijan ilmavoimien lentäjät havaitsivat 25.-29. huhtikuuta taisteluosasto Steinerin aiheuttaman uhan. Kiivain taistelupäivä Puolan 1. armeijan ja taisteluosaston välillä oli 26. huhtikuuta, jolloin 2. divisioona ja 3. rykmentti tekivät kaikkiaan 412 taistelulentoa lähellä Löwensbergiä, Zehdenickiä, Bercksdorfia ja Nassenheideä olleita saksalaisia vastaan tukiessaan Ruppiner kanavan sillanpäätä puolustavia maajoukkoja. Tuona päivänä 3. divisioonan hävittäjät ja 1. rykmentti tekivät kaikkiaan 128 taistelulentoa taistellen Steinerin osaston tukena olleita Saksan ilmavoimien koneita vastaan.

Steinerin taisteluosaston tuhouduttua Puolan armeijan ilmavoimat tukivat Elbelle etenevää 1. armeijaa, joka saavutti joen 3. toukokuuta. Samana päivänä puolalaiset lentäjät kohtasivat kolmasti Havelbergin ja Wulkaun yllä Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan P-51 Mustangit. Seuraavana päivänä 1. Valko-Venäjän rintaman komentaja Zhukov antoi määräyksen lentotoiminnan lopettamisesta sallien ainoastaan tiedustelulennot.

Varsinaisten taistelujoukkojen lisäksi Puolan armeijan ilmavoimien tukiyksiköt kuten 17. yhteyslentorykmentti ja 13. kuljetuslentorykmentti tekivät lukuisiä lentoja kuljettaen upseereita ja materiaalia. Lisäksi 12. lääkintälentorykmentti evakuoi 1 296 Puolan 2. armeijan sotilasta sairaaloihin Poznaniin.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan armeijan ilmavoimien päätehtävänä oli maavoimien tukeminen. Ilmavoimien tilatot olivat seuraavat:

  • 13 624 lentosuoritetta, joista 5 687 taistelulentoja[12]
  • 1 300 tuhottua pyöräajoneuvoa
  • 290 tuhottua junanvaunua
  • 28 tuhottua veturia
  • 25 tuhottua panssarivaunua
  • 4 maahan tuhottua lentokonetta[12]
  • 1 upotettu kuljetusalus
  • 4 upotettua proomua
  • yli 400 tuhottua kenttätykistöpatteria
  • 25 tuhottua heitinkomppaniaa
  • 371 tuleen sytytettyä rakennusta
  • 16 alasammuttua lentokonetta 57 ilmataistelussa
omat tappiot
  • 94 kaatunutta lentäjää[12]
  • 36 tuhoutunutta lentokonetta[12]
  • 24 vaurioitunutta lentokonetta.[12]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisinä päivinä sotatoimien päättymisen jälkeen poistettiin 67 vanhinta lentokonetta palveluksesta. Poistojen syynä oli henkilöstön turvallisuus ja pääosa niistä oli Po-2, Il-2 ja Jak-1-koneita. Toisena tehtävänä oli henkilöstömäärän vähentäminen. Suunnitelmana oli vahvuuden pienentäminen 12 314:ään, mihin sisältyi 3 150 upseeria. Ensimmäisenä kotiutettiin vanhimmat miehistöön ja aliupseeristoon kuuluvat ja noin 300 neuvostoliittolaista upseeria. Kenraaliluutnantti Polynin määräsi 11. heinäkuuta 1945 kansallisuustunnusten vaihtamisen Puolan ilmavoimien shakkilautakuvioon. Tähän asti lentokoneiden tunnuksena oli ollut punatähti, minkä lisäksi Puolan kansallisuustunnus oli ollut kyljissä.

Kotiutusten ja kalustopoistojen yhteydessä myös organisaatiota muutettiin. Heinäkuun alussa 2. yöpommittajarykmentti "Krakowin" Po-2 kalusto vaihdettiin Il-2m3 koneisiin ja rykmentti nimettiin uudelleen 2. maataistelurykmentti "Krakowiksi". 25. heinäkuuta lakkautettiin 1. sekalentoarmeijakunnan esikunta sekä joukko tukiyksiköitä kuten 12. lääkintälentorykmentti, 2. esikuntalaivue, 3007. kenttäpostikonttori, 13. kuljetuslentorykmentti, 1596. ilmatorjuntarykmentti, 901. ilmatorjuntakonekivääripatteri, 7. tekninen komppania, 22. erikoisjoukkokomppania ja 5. erillinen naamiointijoukkue. Lisäksi yksiköiden nimiä vaihdettiin. Muutoksia olivat muun muassa 15. erillinen reservirykmentti 15. koulutusrykmentiksi ja 17. yhteyslentorykmentti 17. sekalentorykmentiksi. Uusia koulutusyksiköitä perustettiin, jotta sodanajan upseeristo voitaisiin aikanaan korvata.[13]

Seuraavat yksiköt lakkautettiin 25. syyskuuta 1945 mennessä[13]:

  • 4. yhteyslentolaivue
  • 5. erillinen yhteyslentolaivue
  • 1131. ilmatorjuntakonekivääripatteri
  • 5. erillinen kuvakomppania
  • 1. panssariarmeijakunnan yhteyslento-osasto
  • 7. kenttäpesula
  • 7. varusvarasto

Lisäksi joidenkin yksiköiden numerointia muutettiin pienentämällä. Koulutusyksiköitä lukuun ottamatta yksiköiden vahvuus pieneni. Erilliset kentänrakennuspataljoonat ja 338. linjanrakennuskomppania lakkautettiin lokakuussa. Joulukuussa lakkautettiin jälleen tukiyksiköitä ja numeroitiin jäljelle jääneitä uudelleen. 103. erillinen yhteyslentolaivue nimettiin 9. erilliseksi yhteyslentolaivueeksi ja se siirrettiin sisäisen turvallisuuden armeijakuntaan. Kaikki siviililentoyksiköt siirrettiin viestintäministeriön alaisuuteen ja niistä muodostettiin Puolan kansallinen lentoyhtiö LOT.

Tammikuussa 1946 komentoketjun muutokset jatkuivat, kun kaikki divisioonien johtoelimet lakkautettiin ja rykmentit siirrettiin suoraan Puolan armeijan ilmavoimien alaisiksi. Samalla lakkautettiin 4. ja 5. pommituslentorykmentti, 7. ja 8. maataistelurykmentti, 2. sekalentorykmentti, 9. hävittäjärykmentti sekä lisäksi tukiyksiköitä. Osa yksiköistä numeroitiin uudelleen ja 1. koulutuslentorykmentti supistettiin laivueeksi.[14]

Touko-kesäkuussa koulutus uudistettiin. Puolan armeijan sotilaslentäjien koulutuskeskus Deblinistä nimettiin Puolan ilmavoimien akatemiaksi ja teknisetkoulutusyksiköt yhdistettiin. Vuoden 1946 loppuun mennessä viimeiset Neuvostoliitossa koulutetut lentäjät saapuivat Puolaan. Lisäksi perustettiin Puolan armeijan esikunnan alainen yheyslento-osasto.

Joulukuussa lakkautettiin lentokenttäpataljoonat ja perustettiin reservilentokoneiden varastointi ja säilytyskeskus. Vuonna 1947 lakkautettiin varikkoja.

Puolan armeijan ilmavoimat nimettiin 13. maaliskuuta 1947 Puolan ilmavoimiksi, mikä samalla päätti sodan ajan ilmavoimien muuttamisen rauhan ajan puolustushaaraksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikołajczuk, Marian & Bartosik, Sławomir: 1. Pułk Lotnictwa Myśliwskiego ”Warszawa” cz.1. Varsova: Rossagraph, 2005. ISBN 83-89717-85-9. (puolaksi)
  • Cynk, Jerzy B.: History of the Polish Air Force 1918–1968. Reading: Osprey Publishing, 1972. SBN 850045/039/X. (englanniksi)
  • Zmyslony, Wojciech & Sankowski, Wojciech: Yakovlev Yak-1, Yak-3, Yak-7, Yak-9. Sandomierz: Stratus, 2015. ISBN 978-83-63678-63-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Cynk, Jerzy B. s. 209
  2. ↑ Mikołajczuk, Marian & Bartosik, Sławomir s. 7–11
  3. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 213
  4. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 213–214
  5. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 214–215
  6. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 215
  7. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 224
  8. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 224–225
  9. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 231
  10. ↑ a b Cynk, Jerzy B. s. 232
  11. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 232-233
  12. ↑ a b c d e Cynk, Jerzy B. s. 235
  13. ↑ a b Cynk, Jerzy B. s. 236–237
  14. ↑ Cynk, Jerzy B. s. 237
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puolan_armeijan_ilmavoimat&oldid=21738999”