Puka-Puka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Ranskan Polynesian atollia. Cookinsaarilla sijaitsevasta atollista kertoo artikkeli Pukapuka.

Puka-Puka on kuudesta saaresta koostuva atolli Ranskan Polynesiassa. Se kuuluu Tuamotu-saariin. Saarista yksi on asuttu.

Puka-Pukan saaret ovat kuivia korallisaaria. Puka-Puka oli alun perin asumaton, mutta sittemmin Tahitilta on muuttanut sinne väestöä. Vuonna 2002 Puka-Pukan asukasluku oli 197. Atollin ainoa kylä on sen pääsaaren länsirannikolla sijaitseva Teonemahina, jossa on noin 110 asukasta. Vuonna 1996 taifuuni tuhosi kylän, mutta se rakennettiin uudelleen ranskalaisten avustuksella.

Ennen saaren vakituista asuttamista siellä kävivät toisinaan Fakahinan saaren asukkaat.

Puka-Puka oli ensimmäinen Tuamotun atolleista, jonka Ferdinand Magellan löysi vuonna 1521.

Puka-Pukalla ei ole satamaa eikä lentokenttää. Sinne on mahdollista päästä ainoastaan pienellä veneellä tyynellä säällä. Puka-Puka on sijainniltaan Tuamotun atolleista syrjäisin.


Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut