Porttiteoria
Porttiteoria on teoria, jonka mukaan mietojen huumeiden käyttö toimii "porttina" kovempiin aineisiin, eli johtaa ennen pitkää siihen, että niiden käyttäjä alkaa käyttää vaarallisempia huumeita.[1] Tyyppiesimerkkeinä pidetään yleensä alkoholia, tupakkaa ja kannabista, sekä usein ylipäätään kaikkia riippuvuutta aiheuttavia aineita.[2] Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa ne nuoret, joilla ei oltu havaittu muita käytöshäiriöitä ja jotka olivat käyttäneet alkoholia tai tupakkaa viimeisen kuukauden aikana käyttivät 30 kertaa todennäköisemmin kannabista. Ne jotka olivat kokeilleet myös kannabista käyttivät 17 kertaa todennäköisemmin kokaiinia, heroiinia tai LSD:tä.[3]
Porttiteorian todisteita [muokkaa]
Yleisin selitys porttiteorialle on, että mietoja huumeita täytyy ostaa samoilta välittäjiltä, jotka myyvät vaarallisempia huumeita. Näin käyttäjät joutuvat aina silloin tällöin tilanteeseen jossa välittäjä sanoo, että käyttäjän haluama kannabis on loppu mutta esimerkiksi amfetamiinia löytyy. Näin laittomuus johdattaa käyttäjiä kovempiin huumeisiin. Tämä onkin kannabiksen laillistamista kannattavien käyttämä argumentti.lähde?
On myös esitetty, että erilaiset riippuvuutta aiheuttavat aineet herkistävät aivojen mielihyväkeskusta ja saavat ne "kaipaamaan" kovempia päihteitä.[2]
Käsitys porttiteoriasta, jossa miedot huumeet johtavat koviin huumeisiin, on kyseenalainen. Tutkimustulokset aiheesta ovat ristiriitaisia.[4] Muun muassa hiirikokeissa on todettu geenien muuttumiseen perustuva mekanismi, joka tukee porttiteoriaa. Ihmisellä tätä ei ole vahvistettu.[5]
Huumevalistajat käyttivät porttiteoriaa yleisesti 1970-luvulla, nykyään porttiteorian käyttö on vähentynyt.lähde?