Cum hoc ergo propter hoc
Wikipedia
Cum hoc ergo propter hoc (suom. Tämän kanssa, siispä tämän vuoksi) on keskustelussa esitetty argumentaatiovirhe, jossa oletetaan kahden asian yhdessä esiintymisen merkitsevän kausaliteettia niiden välillä.
Tämän argumentointivirheen yleinen kaava on:
- A ja B esiintyvät yhdessä
- siispä A aiheuttaa B:n.
Esimerkki virheestä on vaikkapa seuraava:
- Teinitytöt syövät paljon suklaata. Teinitytöillä on usein akne. Siispä suklaansyönti aiheuttaa aknea.
Yksi muoto tästä argumentaatiovirheestä on korrelaation olettaminen yhdensuuntaiseksi kausaliteetiksi. Korrelaatio voi kuitenkin olla myös yhteensattuma, kausaalisuhde voi toimia toiseen suuntaan kuin virheellisesti päätellään tai kaksi asiaa voivat olla seurausta jostain kolmannesta asiasta.
[muokkaa] Cum hoc ergo propter hoc tieteessä
Esimerkki tulkintavirheestä Cum hoc ergo propter hoc:
Pennsylvanian yliopiston lääketieteen laitoksen Nature-lehdessä 1999 julkaiseman tutkimustuloksen mukaan "pienille lapsille, jotka nukkuvat valot päällä, kehittyy myöhemmällä iällä likinäköisyyttä." Tutkimustulos sai laajaa julkisuutta.[1]
Myöhempi Ohion valtionyliopiston tutkimus ei kuitenkaan löytänyt mitään yhteyttä lasten valoisassa nukkumisella ja likinäköisyyden kehittymisellä, vaan löysi vahvan yhteyden likinäköisten vanhempien ja heidän lastensa myöhemmän kaukonäön heikkenemisen välillä, mikä viittaisi paremminkin periytyvyyteen. Likinäköiset vanhemmat jättivät todennäköisemmin lastensa huoneisiin valot kuin vanhemmat, joilla oli hyvä näkö.[2]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ CNN, 13. toukokuuta, 1999. Night-light may lead to nearsightedness.
- ↑ Ohio State University Research News, 9. maaliskuuta, 2000. Night lights don't lead to nearsightedness, study suggests.

