Pohjois-Haagan veljeshauta
Pohjois-Haagan veljeshauta on Helsingin Lassilassa lähellä Pohjois-Haagan rautatieasemaa sijaitseva sisällissodan aikainen joukkohauta. Paikalle on tiettävästi haudattu noin 28 saksalaisten joukkojen teloittamaa punakaartilaista ja siviiliä.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin valtauksen yhteydessä edenneet saksalaiset teloittivat 12. huhtikuuta 1918 noin 40–50 kiinniottamaansa henkilöä, jotka olivat enimmäkseen punakaartilaisia. Teloitus tapahtui kahdeksan aikaan illalla turvesuolla, joka sijaitsi nykyisen Vihdintien liikenneympyrän ja Riistavuoren puolivälissä. Paikkakuntalaisten haettua ruumiskasasta omaisensa jäljelle jääneet vieraspaikkakuntalaisten ruumiit kuljetettiin syrjäisessä paikassa sijainneeseen joukkohautaan.[1][2][3] Hauta sijaitsi venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentaman maalinnoituksen tukikohdan numero XXIV lähellä kulkeneen tykkitien varrella.[4]
Teloitukseen johtaneita tapahtumia tai kaikkien teloitettujen henkilöllisyyttä ei tunneta varmuudella. Erään version mukaan saksalaiset joukot löysivät Vanha Viertotie 12:n kellarista noin 150 henkilöä, enimmäkseen punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat nostaneet valkoisen lipun antautumisen merkiksi, mutta joku heistä avasi kuitenkin tulen tappaen kaksi saksalaista sotilasta. Tämän jälkeen saksalaiset komensivat kellarissa olleet miespuoliset henkilöt tielle riviin, ja valitsivat joka kolmannen teloitettavaksi. Toinen versio taas kertoo teloitusten olleen saksalaisen kenttäoikeuden langettama kosto kenraali Rüdiger von der Goltzin auton ampumisesta. Toisaalta myös paikallisella suojeluskunnalla on arveltu olleen osuutta tapahtumiin. Tähän viittaa paikallisten punakaartin ja työväenliikkeen johtomiesten suuri määrä teloitettujen joukossa sekä eräiden teloitettavien noutaminen kodeistaan.[1][2][3][5]
Perinteisen käsityksen mukaan Pohjois-Haagan veljeshautaan olisi haudattu alkujaan myös Viron varapääministeri Jüri Vilms, hänen matkaseuralaisensa Arnold Jürgens ja Johannes Peistik sekä heidän oppaansa Aleksei Rünk, jotka saksalaiset olisivat teloittaneet 12. tai 13. huhtikuuta Töölön sokeritehtaan pihalla Helsingissä. Virolaiset tutkijat kaivoivat haudasta joulukuussa 1920 neljä ruumista, jotka tunnistettiin vaatteiden perusteella Vilmsiksi, Jürgensiksi, Peistikiksi ja Rünkiksi, ja heidät haudattiin uudelleen Viroon. Suomalainen historiantutkija Seppo Zetterberg on myöhemmin tullut siihen tulokseen, että tieto Vilmsin teloituksesta Helsingissä ja hautaamisesta Haagan joukkohautaan on epäluotettava ja mahdollisesti kokonaan sepitetty.[4]
Pohjois-Haagan veljeshauta on nykyään Helsingin kaupungin omistama suojelukohde. Paikalla on Helsingin kivimiesten ammattiosaston sodan jälkeen vuonna 1919 pystyttämä muistomerkki, jossa ei ole tekstiä vaan ainoastaan vuosiluku 1918. Hauta on myös ympäröity metallisella aidalla. Helsingin kaupunki lisäsi toukokuussa 1996 Pohjois-Haagan sosialidemokraattisen yhdistyksen aloitteesta paikalle tapahtumista kertovan muistolaatan.[4][1][6] Vilmsin kohtalon osalta muistolaatan teksti sisälsi useita asiavirheitä.[4] Joulukuussa 2015 paikalle vaihdettiin uusi laatta, jossa ei enää mainita Vilmsiä tai tämän seuruetta. Uuden muistolaatan mukaan paikalle haudattiin 28 henkilöä, kun teloitettuja oli kaikkiaan 45–46.[7]
Myös teloituspaikkana käytetyllä suoaukealla oli aikanaan tuntemattoman tahon vuonna 1918 pystyttämä suuri puinen risti, joka hävitettiin 1930-luvun alussa, mutta pystytettiin kahdesti uudelleen. Se purettiin lopullisesti 1940-luvun lopulla nykyisen Eliel Saarisen tien rakennustöiden tieltä.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Punaisten hauta muistomerkkeineen (Haaga) Punaisten muistomerkit. Viitattu 22.8.2015.
- ↑ a b 90 vuotta sitten: Saksalaiset valtaavat Huopalahden haagalainen.com. Viitattu 22.8.2015.
- ↑ a b Tuomas Hoppu: Vallatkaa Helsinki, s. 257–258. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-9130-0.
- ↑ a b c d e Seppo Zetterberg: Jüri Vilmsin kuolema – Viron varapääministerin teloitus 13.4.1918 Helsingissä, passim, erit. kuvaliitteet. Otava, Helsinki 1997.
- ↑ Raimo Parikka, Helsingin pitäjän punakaarti 1918 mv.helsinki.fi. Arkistoitu 26.8.2018. Viitattu 22.8.2015.
- ↑ Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918, s. 169–170. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-1.
- ↑ Pohjois-Haagan 1918-haudan laatta uusittiin Haagalainen 9.12.2015, s. 5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Haagan veljeshauta Wikimedia Commonsissa
