Peter L. Berger

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peter L. Berger
Syntynyt 17. maaliskuuta 1929
Wien, Itävalta
Kansallisuus yhdysvaltalainen Yhdysvaltain lippu
Tutkimusala sosiologia, teologia
Instituutti Bostonin yliopisto

Peter Ludwig Berger (s. 17. maaliskuuta 1929 Wien, Itävalta) on yhdysvaltalainen sosiologi ja luterilainen teologi, joka tunnetaan sosiaalisesta konstruktionismista muun muassa yhdessä Thomas Luckmannin kanssa kirjoittamassa teoksessaan Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma (1966). Myöhemmin hän on keskittynyt erityisesti uskonnonsosiologiaan.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berger syntyi Itävallassa ja muutti Yhdysvaltoihin pian toisen maailmansodan jälkeen. Hän valmistui Wagner Collegesta vuonna 1949 ja jatkoi opintojaan New School for Social Researchissa New Yorkissa, väitellen tohtoriksi vuonna 1952.

Vuosina 1955-1956 Berger työskenteli Evangelische Akademiessa Bad Bollissa Saksassa. Vuosina 1956-1958 hän toimi apulaisprofessorina Pohjois-Carolinan yliopistossa, vuosina 1958-1963 puolestaan Hartfordin teologisessa seminaarissa. Myöhemmin hän on toiminut professorina New School for Social Researchissa, Rutgersin yliopistossa ja Bostonin yliopistossa.

Ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bergerin ajattelussa yhteiskunnan ja yksilön välinen suhde on keskeisellä sijalla. Berger tunnetaan parhaiten näkemyksestään, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus on yksi tietoisuuden muoto. Hänen mukaansa yhteiskunta on subjektiivinen todellisuus — yksilön ja yhteiskunnallisten rakenteiden välinen vuorovaikutus tuottaa yksilöllä olevat käsitykset todellisuudesta. Ihmisten muodostamista käsitteistä ja heidän tekemistään keksinnöistä tulee ajan myötä osa todellisuuttamme. Kieli on keskeisessä osassa yhteiskunnallisten rakenteiden muotoutumisessa.

Uskonnonsosiologiassa Bergerin ajattelu on vaikuttanut moniin nykyisiin uskonnonsosiologeihin, mukaan lukien Robert Hefner, Michael Plekhon, Nancy Ammerman ja Christopher Marsh. Berger on katsonut, ettei uskonto maallistumisesta huolimatta ole vain läsnä yhteiskunnassa vaan voi edelleen hyvin ja sitä harjoitetaan jopa enemmän kuin joskus aiemmin. Hänen mukaansa yhteiskunnallinen moniarvoisuus ja globalisaatio johtavat perustavanlaatuisiin muutoksiin siinä, kuinka yksilöt kokevat uskon: itsestäänselvyyksinä pidetyt uskonsisällöt korvautuvat henkilökohtaisen uskonnollisen kokemuksen etsinnällä.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Noise of Solemn Assemblies (1961)
  • Invitation to Sociology: A Humanistic Perspective (1963)
  • The Social Construction of Reality: A Treatise in the Sociology of Knowledge (1966) yhdessä Thomas Luckmannin kanssa (suom. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma, suomennos Vesa Raiskila. Helsinki: Gaudeamus 1994. ISBN 951-662-583-5)
  • The Sacred Canopy: Elements of a Sociological Theory of Religion (1967)
  • A Rumor of Angels: Modern Society and the Rediscovery of the Supernatural (1970)
  • The Homeless Mind: Modernization and Consciousness (1974) yhdessä Brigitte Bergerin ja Hansfried Kellnerin kanssa.
  • Many Globalizations: Cultural Diversity in the Contemporary World (1974) yhdessä Samuel P. Huntingtonin kanssa
  • Pyramids of Sacrifice: Political Ethics and Social Change (1974)
  • Other Side of God (1981)
  • The Capitalist Spirit: Toward a Religious Ethic of Wealth Creation (toim., 1990)
  • Redeeming Laughter: The Comic Dimension of Human Experience (1997)
  • The Desecularization of the World: Resurgent Religion and World Politics (toim., et al., 1999)
  • A Far Glory: The Quest for Faith in an Age of Credibility (1992)
  • Heretical Imperative: Contemporary Possibilities of Religious Affirmation
  • The Limits of Social Cohesion: Conflict and Mediation in Pluralist Societies: A Report of the Bertelsmann Foundation to the Club of Rome
  • Peter Berger and the Study of Religion (2001)
  • Questions of Faith: A Skeptical Affirmation of Christianity (2003)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hunter, James D. & Ainley, Stephen C.: Making Sense of Modern Times: Peter L. Berger and the Vision of Interpretive Sociology
  • Wuthnow, Robert: Cultural Analysis: The Work of Peter L. Berger, Mary Douglas, Michel Foucault, and Jurgen Habermas

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Peter L. Berger