Norberto Fontana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norberto Fontana
TC2000 Toyota Team Argentina 2006 Toyota Corolla.jpg
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Argentiinan lippu Argentiina
Aktiivivuodet 1997
Talli(t) Sauber
Kilpailuja 4
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Paalupaikkoja 0
Nopeimpia kierroksia 0
MM-pisteitä 0
Ensimmäinen kilpailu Ranskan Grand Prix 1997
Ensimmäinen voitto -
Viimeinen voitto -
Viimeinen kilpailu Euroopan Grand Prix 1997

Norberto Fontana, (s. 20. tammikuuta 1975 Arrecifes, Argentiina) on argentiinalainen kilpa-autoilija ja entinen Formula 1 -kuljettaja.

Fontana ajoi neljä F-ykkösten GP:tä Sauber-tallissa 1997, ja sijoittui kahdesti yhdeksänneksi ja kerran 14:nneksi. Yksi kisa päättyi keskeytykseen. Ei MM-pisteitä.

Norberto Fontana aloitti kilpa-autoiluharrastuksen kahdeksanvuotiaana. Vuonna 1989 hän sijoittui toiseksi ja seuraavana vuonna neljänneksi Buenos Airesin karting-sarjassa. Vuonna 1991 hän voitti sarjan, siirtyi Argentiinan Formula Renault -luokkaan 1992 ja Sveitsin Formula Ford -sarjaan 1993. Renaulteissa ei tullut menestystä, mutta Sveitsissä Fontana voitti 1600-sarjan ja sijoittui Euroopan Formula Ford 1800-sarjassa kakkoseksi.

Seuraava etappi oli Saksan Formula 3 -sarja, jossa Fontana kolmella osakilpailuvoitollaan otti kuudennen sijan kaudella 1994. Seuraava vuosi toi 10 osakilpailuvoittoa ja sarjan mestaruuden ennen Ralf Schumacheria, Jarno Trullia ja Alexander Wurzia. Vuonna 1996 Fontana sijoittui Formula Nippon -sarjassa kuudenneksi ja vuonna 1997 kolmanneksi.

Nämä saavutukset avasivat Fontanalle mahdollisuuden F1-uraan, joka kuitenkin jäi lyhyeksi. Hän ajoi neljä GP:tä Sauberilla tuuraten tallin vakinaista kuljettajaa Gianni Morbidellia, joka toipui törmäyksessä saamistaan vammoista. Sauber-pestin jälkeen Fontana testasi Minardi-autoa kaudella 1999.

Monien muiden entisten F1-kuljettajien tavoin Fontana osallistui Yhdysvaltain Cart-sarjaan vuonna 2000, mutta ilman menestystä. Vuonna 2002 hän voitti Argentiinassa ajetun vakioautosarjan, sijoittui samassa luokassa kolmanneksi 2003 ja viidenneksi 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]