Niinisaari (Karjalan tasavalta)
| Niinisaari Лычный Остров, Lytšnyi Ostrov Suaŕ, Niisuaŕ, Niińsuaŕ |
|
|---|---|
 Niinisaaren Pietari-Paavalin kirkko. |
|
  Niinisaari |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Kontupohjan piiri |
| Kunta | Hirvas |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | entinen kylä |
| Väkiluku | 0 |
Niinisaari (ven. Лычный Остров, Lytšnyi Ostrov, karjalaksi Suaŕ, Niisuaŕ, Niińsuaŕ[1]) on entinen kylä Karjalan tasavallan Kontupohjan piirin Hirvaksen kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Sandaljärven samannimisellä saarella 40 kilometriä Kontupohjasta luoteeseen.
Niinisaaren asutukset mainitaan ensimmäisen kerran vuosien 1496 ja 1563 verokirjoissa. Myöhemmin kylä koostui kahdesta osasta, Suvipäästä ja Pohjoispäästä, joiden välissä sijaitsevalla mäellä kohosi kirkko.[2][3] Niinisaaren seurakunnan kylät muodostivat Selkien kyläryhmän. Sen asukkaat olivat lyydiläisiä, joilla oli läheiset suhteet naapurissa asuviin venäläisiin.[4] Niinisaarelaiset harjoittivat kalastusta ja maanviljelyä[3].
1900-luvun alussa lähiseudun kylät muodostivat Kontupohjan volostin Pietari-Paavalin kyläkunnan. Siihen kuului Niinisaaren lisäksi 12 kylää: Joršši (ven. Jeršovskaja), Kautvaara, Kondjärvi (Kondozero), Kontu (Vladimirskaja), Kortaš (Kortaševa selga), Koukoiselkä (Kovkoiselga), Lismajärven (Ližmozero) Suurisaari (Bolšoi ostrov) ja Pienisaari (Malyi ostrov), Matju (Matjukov navolok), Palolampi (Palaja lamba), Riihenselkä ja Tiudia. Vuonna 1905 kyläkunnassa oli 2 657 asukasta. Niinisaaressa oli 37 taloa, 270 asukasta ja koulu.[5]
Venäjän vallankumouksen jälkeen Niinisaari kuului Selkien kyläneuvostoon, jonka keskuspaikka oli Riihenselkä[6]. Niinisaaressa toimi kalastuskolhoosi Udarnik[3]. Vuonna 1933 siellä oli 209 asukasta, jotka kaikki olivat karjalaisia[6]. Kylä jäi autioksi Hruštšovin ajan maatalouspolitiikan seurauksena, ja eristyneisyytensä takia siellä on jäljellä enää muutamia kesämökkeinä toimivia taloja[3].
Niinisaaren nähtävyys on vuonna 1620 rakennettu puinen Pietarin ja Paavalin kirkko. Sen edeltäjä, joka mainitaan vuonna 1583, lienee tuhoutunut sekasorron ajan levottomuuksissa.[2] Kirkko koostui aluksi alttarihuoneesta ja nelikulmaisesta rukoustilasta, jonka yläpuolella kohosi kahdeksankulmainen torni telttakattoineen. Alkuperäinen eteishuone korvattiin 1700-luvun puolivälissä leveällä viisiseinäisellä eteisellä ruokailutiloineen ja porrashuoneineen. Samaan aikaan tornin yläpuolelle rakennettiin toinen ylöspäin levenevä hirsisalvos. 1800-luvun puolivälissä kirkkoon liitettiin kellotorni,[7] joka ei ole säilynyt. Aikaisemmin pogostalla oli myös Herran temppeliintuomisen talvikirkko.[3]
Kirkon torni tuhoutui Venäjän sisällissodan aikana tykkitulessa vuonna 1920. Rakennuksen ulkoasu palautettiin 1950-luvulla suoritetussa restauroinnissa. Sisätilojen asu on perinteinen, mutta ikonostaasi ei ole säilynyt. Kävijän huomio kiinnittyy kahdeksanosaiseen ”taivaskattoon”. Kirkko restauroitiin uudelleen vuosina 2003–2004.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nissilä, Viljo: Die Dorfnamen des alten lüdischen Gebietes, s. 59. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1967.
- ↑ a b Lytšnyi ostrov Karelija: turistski portal. Viitattu 9.4.2020.
- ↑ a b c d e Lytšnyi ostrov Otdyh v Karelii. Viitattu 9.4.2020.
- ↑ A. P. Makarova: Istoriko-etnografitšeski otšerk derevni Kavgora Muzei Kiži: Elektronnaja biblioteka. Viitattu 9.4.2020.
- ↑ Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 10–11. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
- ↑ a b Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 54. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
- ↑ a b Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 247–248. Petrozavodsk: PetroPress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.