Neosudanilainen tyyli
Neosudanilainen (usein myös neosahelilainen[1]) tyyli on Länsi-Sudanin perinteisestä saviarkkitehtuurista vaikutteita ottanut rakennustyyli, jota sovellettiin varsinkin Ranskan Länsi-Afrikassa maailmansotien välisenä aikana.
Ranskan siirtomaavallan Afrikkaan pystyttämät rakennukset edustivat 1900-luvun vaihteeseen saakka eurooppalaisia tyylisuuntauksia. Pohjois-Afrikassa sovellettiin paikallisiin vaikutteisiin perustunutta uusmaurilaista tyyliä. Saharan eteläpuolista Afrikkaa varten syntyi 1900-luvun alussa neosudanilainen tyyli, jonka esikuvia olivat Länsi-Sudanin savirakennukset, varsinkin moskeijat ja varakkaiden kauppiaiden kaupunkitalot. Vaikutteista tärkein oli uudelleen pystytetty Djennén suurmoskeija. Tyylisuunnan ideologisen taustan muodosti ranskalaisen kolonialismin siirtyminen afrikkalaisten sulauttamispolitiikasta yhteistoiminnan periaatteeseen. Afrikkalainen kulttuuriperintö tunnustettiin, mutta siihen suhtauduttiin paternalistisen holhoavasti.[2]
Neosudanilainen tyyli oli eurooppalainen luomus. Sen kasvualustan muodostivat Ranskan siirtomaanäyttelyiden afrikkalaiset paviljongit. Arkkitehdeistä tärkein oli Tangerissa asunut ranskalainen François Cornilleau, jonka Ranskan Länsi-Afrikan hallinto kutsui palvelukseensa. Rakennuksissa käytettiin saven asemasta betonia ja metallirakenteita, mutta ne viimeisteltiin usein okralla luomaan vaikutelmaa savannin väreistä. Toisinaan varsin mielikuvitukselliset sudanilaiset piirteet rajoittuvat julkisivun muotoihin ja koristeluun, kun taas sisätilat suunniteltiin vastaamaan rakennuksen käyttötarkoitusta.[2]
Tyylisuuntaa sovellettiin varsinkin Ranskan Länsi-Afrikan kaupunkien julkisissa rakennuksissa ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Esimerkkejä alueen pääkaupungista Dakarista ovat Sandagan torihalli, Médinan poliklinikka, Dantecin sairaalan vanha synnytyslaitos, Malik Syn koulu, ”sudanilais-bysanttilainen” katedraali sekä alun perin hallituspalatsiksi pystytetty IFAN:in afrikkalaisen taiteen museo.[2] Entisessä Ranskan Sudanissa tyylin edustajia ovat Bamakon kauppakamari, kaupungintalo ja keskustori Marché rose[3] sekä Office du Nigerin hallintorakennukset Ségoussa[4]. Burkina Fasossa neosudanilaista tyyliä edustaa Bobo-Dioulasson rautatieasema[2].
Neosudanilainen tyyli jäi pois muodista toisen maailmansodan jälkeen, jolloin siirryttiin koristeista riisuttuun modernistiseen kansainväliseen tyyliin[2]. Länsisudanilainen muotokieli ja värimaailma palasi arkkitehtuuriin[4] postmodernismin myötä 1980-luvulla[3] varsinkin ranskalaisten suunnittelemissa Dakarin ja Niameyn julkisissa rakennuksissa[4]. Bamakossa savirakennuksista ovat saaneet innoituksensa Malin kansallismuseo[3] ja Länsi-Afrikan valtioiden keskuspankin tornitalo[5].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sahel: Art and Empires on the Shores of the Sahara, s. 24–26. New York: The Metropolitan Museum of Art, 2020. ISBN 978-1-58839-687-7.
- ↑ a b c d e Bigon, Liora: French Colonial Dakar: The Morphogenesis of an African Regional Capital, s. 128–168. Manchester: Manchester University Press, 2016. ISBN 978-0-7190-9935-9.
- ↑ a b c Arnoldi, Mary Jo: Bamako, Mali: Monuments and Modernity in the Urban Imagination. Africa Today, 2/2007, s. 3–24.
- ↑ a b c Leprun, Sylviane & Sinou, Alain: Espaces coloniaux en Afrique noire HAL. Viitattu 23.7.2020.
- ↑ Mali: Sehenswürdigkeiten Goruma. Viitattu 23.7.2020.