Nekromantia

Nekromantia (kreik. nekros 'vainaja' ja manteia 'ennustaminen') oli antiikissa ennustustapa, jossa kuolleita manattiin ennustamaan tulevaa. Se oli yleisempää roomalaisten kuin kreikkalaisten keskuudessa. Nekromantiaa esiintyy myös eepoksissa Odysseia ja Aeneis.

Nekromantia mainitaan myös Raamatussa: Mooseksen laki nimenomaan kieltää sen, mutta esimerkiksi kuningas Saul nostattaa noitavaimon avulla profeetta Samuelin hengen esiin viimeisenä yönä ennen kuolemaansa ja julkijumalattoman kuningas Manassen sanotaan hankkineen vainaja- ja tietäjähenkien manaajia.

Nekromantiaksi on sanottu myös ruumiiden käyttämistä apuna ennustamisessa, ja tästä erotuksena henkien manaamista on kutsuttu skiomantiaksi (kreik. skia 'aave' ja manteia 'ennustaminen'). Joissain tapauksissa nekromantialla voidaan myös tarkoittaa henkien kutsumista paikalle auttamaan jossain asiassa, esimerkiksi vihollisen lyömisessä tai tiedonlähteeksi. Tällaista loitsijaa kutsutaan nekromantiksi.

Latinaa puhuvat ymmärsivät sanan alun tarkoittavan mustaa (niger) ja sanasta esiintyi keskiajan latinassa muunnos nigromantia. Tästä seuraa tapa puhua "mustasta magiasta". Nekromantiaan viitataan nykyisin esimerkiksi fantasiakirjallisuudessa ja roolipeleissä.

Lähteet

• Walker, Charles: The encyclopedia of secret knowledge. [S.I.]: Limited Editions, 1995. ISBN 0-09-181113-9.

Katso myös

• Nekromanteion