Michael Ende

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Michael Andreas Helmuth Ende (12. marraskuuta 192928. elokuuta 1995) oli saksalainen kirjailija ja antroposofi. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Momo ja Tarina vailla loppua. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 eri kielelle ja niitä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michael Ende syntyi Garmisch-Partenkirchenissä Etelä-Saksassa, Baijerin osavaltiossa. Hänen isänsä Edgar Ende oli merkittävä surrealistinen taidemaalari. Enden äidin nimi oli Luise Bartholomä.

Ende ehti käydä Münchenissä humanistisiin aineisiin painottunutta Maximiliansgymnasiumia kolme vuotta, kunnes koulu suljettiin vuonna 1943 ja lapset evakuoitiin maalle. Hieman ennen toisen maailmansodan loppua Ende liittyi paikalliseen natseja vastustavaan Freiheitsaktion Bayern -liikkeeseen, ja sen vuoksi hänen opiskelunsa hidastui. Myöhemmin hän opiskeli Stuttgartissa Waldorf-koulussa ja Münchenissä Otto Falkenberg -teatterikoulussa, josta hän valmistui vuonna 1953.

Valmistumisensa jälkeen Ende työskenteli useissa eri teattereissa ja toimi myös elokuva-arvostelijana. Hänen kirjoittamansa näytelmät eivät saavuttaneet juurikaan menestystä ennen hänen ensimmäisen käsikirjoituksensa Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer julkaisua vuonna 1960. Vaikka teos oli menestys ja voitti arvostetun Hans Christian Andersenin kirjallisuuspalkinnon, kriitikot syyttivät teosta todellisuudentajun puuttumisesta. Ende muutti Italiaan vaimonsa Ingeborg Hoffmannin kanssa ja 13 vuotta esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen hän julkaisi romaanin Momo. Vuonna 1979 julkaistusta romaanista Tarina vailla loppua (Die unendliche Geschichte) tuli suuri menestys, mistä aiheutunut julkisuus rasitti ujoa ja syrjäänvetäytyvää kirjailijaa.

Vuonna 1985 Enden ensimmäinen vaimo Ingeborg Hoffman kuoli keuhkosyöpään. Ende meni vuonna 1989 uusiin naimisiin kääntäjä Mariko Satōn kanssa, joka myös käänsi joitakin hänen teoksiaan japaniksi.

Ende kuoli mahasyöpään 66-vuotiaana 28. elokuuta 1995 Filderstadt-Bonlandenissa, Stuttgartin lähellä. Ende on haudattu Waldfriedhof-hautausmaan vanhaan osaan Münchenissä. Hänen hautamuistomerkkinsä esittää suurta pronssista kirjaa, johon on reliefeinä kuvattu hänen teostensa henkilöhahmoja.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasten- ja nuortenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer (1960)
  • Jim Knopf und die Wilde 13 (1962)
  • Das Schnurpsenbuch (1969)
  • Tranquilla Trampeltreu die beharrliche Schildkröte (1972)
  • Momo (1973)
  • Das kleine Lumpenkasperle (1978)
  • Das Traumfresserchen (1978)
  • Lirum Larum Willi Warum (1978)
  • Tarina vailla loppua (Die unendliche Geschichte) (1979)
  • Der Lindwurm und der Schmetterling oder Der seltsame Tausch (1981)
  • Die Schattennähmaschine (1982)
  • Filemon Faltenreich (1984)
  • Norbert Nackendick (1984)
  • Ophelias Schattentheater (1988)
  • Der satanarchäolügenialkohöllische Wunschpunsch (1989)
  • Die Geschichte von der Schüssel und vom Löffel (1990)
  • Lenchens Geheimnis (1991)
  • Der lange Weg nach Santa Cruz (1992)
  • Der Teddy und die Tiere (1993)
  • Die Zauberschule im Wünschelreich (1999)
  • Vom Wunsch aller Wünsche und andere Geschichten (1999)
  • Die Rüpelschule (2002)

Lyriikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Trödelmarkt der Träume (1986)

Proosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Edgar Ende (1971)
  • Mein Lesebuch (Anthologie, 1983)
  • Der Spiegel im Spiegel. Ein Labyrinth (1984)
  • Die Archäologie der Dunkelheit (1985)
  • Das Gefängnis der Freiheit (Erzählungen, 1992)
  • Die Vollmondlegende (Bilderbuch für Erwachsene) (1993)
  • Michael Endes Zettelkasten. Skizzen und Notizen (1994)
  • Der Niemandsgarten . Aus dem Nachlass (1998)

Näytelmät ja libretot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Spielverderber, (näytelmä, 1967)
  • Das Gauklermärchen (näytelmä, 1982)
  • Der Goggolori (1984)
  • Die Jagd nach dem Schlarg. Variationen in Lewis Carrolls gleichnamigem Nonsensgedicht. (libretto, 1987)
  • Der Rattenfänger (libretto, 1993)

Filmatisoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer (1961)
  • Jim Knopf und die wilde Dreizehn (1962)
  • Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer (1977), ohjaaja Manfred Jenning
  • Jim Knopf und die wilde 13 (1978), ohjaaja Manfred Jenning
  • Die unendliche Geschichte (1984), ohjaaja Wolfgang Petersen
  • Momo (1986), ohjannut Johannes Schaaf
  • The NeverEnding Story II: The Next Chapter (Yhdysvallat, 1990) ohjaaja George Trumbull Miller
  • The NeverEnding Story III (Yhdysvallat, 1994), ohjaaja Peter MacDonald

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mielinkielinliemi, suomentanut Marja Kyrö, kuvittanut Regina Kehn, WSOY 1991
  • Momo ja aikavarkaat: seitsenosainen lastenkuunnelma Yleisradiolle sovittanut Elina Rainio, suomentanut Marikki Makkonen, dramaturgi Eila Arjoma, Yleisradio 1991
  • Momo: Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä joka antoi ihmisille takaisin ajan, suomentanut Marikki Makkonen, WSOY 1977
  • Tarina vailla loppua, kuvittanut Roswitha Quadflieg, suomentanut Marja Kyrö, Otava 1982
  • Unienahmija, suomentanut Kaija Pakkanen, Weilin+Göös 1987
  • Ofelian varjoteatteri, kuvittanut Friedrich Hechelmann, suomentanut Anja-Liisa Vartiainen, WSOY 1988

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miettinen, Esko: Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan. Kirjapaja, 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]