Weilin+Göös

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wglogo copy.png

Weilin+Göös Oy oli suomalainen kirjankustantamo, joka perustettiin 1872 ja lopetti toimintansa 2011. Viime vuosinaan Weilin+Göös -konserni oli Werner Söderström Osakeyhtiön tytäryhtiö ja kuului Sanoma-konserniin. Weilin+Göös -konserniin kuuluivat Suomessa toimivat Weilin+Göös Oy ja Kustannusperintä Oy sekä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimiva Bertmark Media.[1]

Weilin+Göös oli viime vuosinaan keskittynyt tietokirjojen ja suurteosten eli kirjasarjojen kustantamiseen, myyntiin ja markkinointiin suoraan kuluttajille. Teosten toimittaminen tapahtui WSOY:llä. Vuoden 2011 aikana yrityksen toiminnot pääosin lopetettiin ja se jäi WSOY:n tuotemerkiksi.[2]

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Weilin+Göösin perustivat 23. syyskuuta 1872[3] K. G. Göös (1837–1917) ja Alexander Georg Weilin (1823–1889). Yhtiö aloitti kustannustoiminnan jo perustamisvuonna. Aluksi Weilin+Göös julkaisi pääasiassa uskonnollisia ja oppikirjoja. Vuonna 1950 yhtiö päätti eriyttää toimintansa almanakkojen, kalentereiden ja erilaisten paino- ja sitomotöiden tekemiseen sekä liike-elämän tarvitsemiin lomakejärjestelmiin ja -laitteisiin. Kirjakustannustoiminta jatkui 1963. Amer-tupakkayhtiön omistukseen Weilin+Göös siirtyi vuonna 1970. 1990-luvulla toteutettiin suuria saneerauksia, joiden seurauksena Weilin+Göös muuttui WSOY:n tytäryhtiöksi.

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.