Meri-Lappi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Meri-Lappi on Perämeren rannikolla oleva Lapin nykymaakunnan lounaisosa, Pohjois-Pohjanmaan ja Ruotsin välissä oleva alue ja sama kuin Kemi-Tornion seutukunta. Aiemmin Meri-Lapilla saatettiin viitata myös Jäämeren rannikkoon Petsamossa sen ollessa osa Suomen Lappia vuosina 1922–1944.

Sisällysluettelo

Elinkeino [muokkaa]

Meri-Lapin alueelle on kerääntynyt suuri joukko isoja yrityksiä. Tämä johtunee hyvistä kulkuyhteyksistä meritse sekä rautateitse. Suurimmat tuotantolaitokset sijaitsevat Kemissä ja Torniossa. Kemissä on hyvin pitkälti keskitytty paperin- ja kartongin valmistamiseen ja kaivostoimintaan. Torniossa taas teräksen valmistamiseen Elijärvellä louhitusta malmista. Näiden ympärille on syntynyt runsaasti pk-yrityksiä, joista esimerkkinä voidaan mainita torniolainen Kuitunikkarit. Yritys valmistaa mm. suuria tuulivoimalakomponentteja lasikuidusta.

Osaamista Meri-Lapin alueelta löytyy myös metallintyöstöstä, rakentamisesta ja koulutuksesta. Yhtenä suurimpana kouluttajana Suomessa voidaan pitää Ammattiopisto Lappiaa, jonka toimipisteistä suurin osa sijaitsee Meri-Lapin alueella. Opiston koulutustarjontaan kuuluu useita ammattinimikkeitä ja osa ammateista on sellaisia, joita ei juurikaan opeteta muissa oppilaitoksissa.

Myös matkailu on tärkeä elinkeino Meri-Lapissa. Neljä vuodenaikaa, kolme merkittävää lohijokea, sekä kansainvälisesti tunnetut Jäänmurtaja Sampo sekä LumiLinna tarjoavat loistavat puitteet ympärivuotiselle matkailulle. Alueelta löytyy niin kulttuuria, elämysmatkailua kuin ostosmahdollisuuksiakin. Alueellisena matkailuorganisaationa toimii Meri-Lapin Matkailuyhdistys ry.

Merkittävät työllistäjät [muokkaa]

Muuta [muokkaa]

Meri-Lapin alueella on runsaasti peräpohjalaisia rakennusperinteitä edustavia rakennuksia, joista suurin osa on vielä asuttavassa kunnossa ja asuttuina. Muutamat näistä taloista ovat saaneet tunnustuksen vanhojen rakennusten ylläpitämisestä ja kunnostamisesta. Näitä vanhoja rakennuksia ei näe ajettaessa E4-tietä Simosta Tornioon, koska suurin osa vanhoista taloista sijoittuu vanhojen teiden varsille.

Meri-Lapin kunnat/kylät [muokkaa]

Kemi [muokkaa]

Keminmaa [muokkaa]

Simo [muokkaa]

Tervola [muokkaa]

  • Paakkola
  • Loue
  • Koivu

Tornio [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]