Mario Camerini
Mario Camerini (6. helmikuuta 1895 Rooma – 4. helmikuuta 1981 Gardone Riviera) oli italialainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on yksi sotienvälisen italialaisen elokuvan näkyvimmistä hahmoista.[1]
Camerini aloitti elokuvauransa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Augusto Geninan ja veljensä Antonion assistenttina. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Jolly, clown da circo (”Sirkusklouni Jolly”) vuonna 1923. Italialaisen elokuvan kriisivuosina Camerini työskenteli Stefano Pittalugan studioilla Torinossa, mutta riitaannuttuaan tämän kanssa hän liittyi riippumattomien ohjaajien tuotantoyhtiöön Autori Direttori Italiani Associati. Camerinin ensimmäinen menestyselokuva oli itsemurhaa suunnittelevasta pariskunnasta kertova voimakas melodraama Rotaie (”Kiskot”, 1929), josta hän teki ääniversion vuonna 1931.[1]
Työskenneltyään jonkin aikaa Paramountin Pariisin studiolla Camerini palasi Italiaan, jossa hän ohjasi Cinesille joukon romanttisia komedioita kuten Figaro e la sua gran giornata (”Figaro ja hänen suuri päivänsä”, 1931) ja Kyllä miehet ovat roistoja (Gli uomini, che mascalzoni, 1932). Historiallinen pukudraama Il cappello a tre punte (”Kolmikolkkahattu”, 1934) jouduttiin leikkaamaan uudelleen Benito Mussolinin vaatimuksesta. Etiopiaan sijoittuva Il grande appello (”Suuri kutsu”, 1936) voidaan nähdä yrityksenä sopeutua fasistien politiikkaan. Myöhemmin Camerini palasi takaisin komedioihin, joista valtavan menestyksen saivat Vittorio De Sican ja Assia Norisin tähdittämät Il signor Max (”Herra Max”, 1937) ja I grandi magazzini (”Tavaratalo”, 1939). Niitä seurasi Alessandro Manzonin romaaniin perustuva I promessi sposi (”Kihlautuneet”, 1941).[2]
Toisen maailmansodan jälkeen Camerini teki lukuisia elokuvia, mutta ei enää pystynyt tavoittamaan aikaisempaa menestystään. Vuonna 1954 hän ohjasi amerikkalaisrahoitteisen suurelokuvan Odysseus (Ulisse), jonka pääosaa esitti Kirk Douglas. Camerinin viimeinen ohjaustyö oli Isä Camillo -elokuva Don Camillo e i giovani d’oggi (”Isä Camillo ja ne nykynuoret”) vuonna 1971.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
