Luhtalitukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luhtalitukka
Onbekend 16-04-2009 14-29-20.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Brassicales
Heimo: Ristikukkaiskasvit Brassicaceae
Suku: Litukat Cardamine
Laji: pratensis
Kaksiosainen nimi
Cardamine pratensis
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Luhtalitukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Luhtalitukka Commonsissa

Luhtalitukka (Cardamine pratensis) on pohjoisella pallonpuoliskolla laajalle levinnyt ristikukkaisiin kuuluva kasvilaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtalitukka kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).

Monivuotinen, rönsytön luhtalitukka kasvaa 10–50 cm korkeaksi. Varsi on liereä. Lehdet ovat parilehdykkäisiä ja väriltään harmaanvihreitä. Tyviruusukkeen lehdykät ovat ruodittomia tai ruodillisia ja pyöreähköjä, päättölehdykän koko vaihtelee. Varsilehtien määrä vaihtelee kahdesta yli viiteen. Varsilehtien lehdykät ovat ruodittomia tai selväruotisia ja muodoltaan, kapeita, kapeansoikeita tai joskus myös isoja ja pyöreitä. Kukan terälehtien väri vaihtelee valkoisesta sinipunaiseen, ja ne ovat 8–15 mm pitkiä. Ponnet ovat väriltään keltaisia. Kukan verholehdet ovat 3–6 mm pitkiä ja muodoltaan pyöreäpäisiä tai suipohkoja. Purolitukka kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Siemenet kypsyvät 1–3 cm pitkissä, hoikissa ja litteissä liduissa.[1] Paitsi siemenistä, luhtalitukka leviää myös lehdyköihin muodostuvien pienien silmujen ja niistä kasvavien pienten taimien avulla.[2]

Suomessa tavataan kolmea luhtalitukan alalajia: nimialalaji niittyluhtalitukkaa (ssp. pratensis), rantaluhtalitukkaa (ssp. paludosa) sekä pohjanluhtalitukkaa (ssp. polemonioides). Alalajit eroavat toisistaan kokonsa sekä lehtien ja kukkiensa muodon ja määrän perusteella.[1]

Suomessa tavattavista muista litukkalajeista luhtalitukka muistuttaa eniten purolitukkaa (Cardamine amara).[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtalitukkaa ja sen alalajeja tavataan koko Euroopassa Espanjan, Italian, Kreikan, Ukrainan ja Venäjän eteläosia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena läpi Siperian Tyynellemerelle saakka. Pohjois-Amerikassa sitä kasvaa Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvaltojen pohjoisosissa. Luhtalitukka kasvaa myös Grönlannissa ja Huippuvuorilla.[3] Suomessa luhtalitukkaa tavataan koko maassa. Runsain laji on Etelä- ja Pohjois-Suomessa, muualla sitä tavataan satunnaisemmin.[4] Alalajeista niittyluhtalitukkaa tavataan pääasiassa Etelä-Suomessa, rantaluhtalitukkaa koko maassa ja pohjanluhtalitukkaa Itä- ja Pohjois-Suomessa.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtalitukka viihtyy järvien, jokien ja merien rantaniityillä, tuoreilla rinneniityillä, märissä korvissa, hetteiköissä, ojissa, lätäköissä, lähteisillä letoilla, puronvarsilla sekä pikkujokien suorannoilla, joissa se saattaa kasvaa myös vedessä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvimuseo, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 173–174.
  2. Oulun kasvit 2005, s. 38.
  3. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Ängsbräsma (myös levinneisyyskartta) 2004-2011. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 20.9.2011. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Luhtalitukan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 20.9.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]