Luettelo Buffalo Sabresin pelaajista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Useita Sabresin pelaajia.

Buffalo Sabres on yhdysvaltalainen jääkiekkoseura Buffalosta, New Yorkin osavaltiosta. Sabres pelaa National Hockey Leaguessa, sen koilisessa divisioonassa ja itäisessä konferenssissä. Sabres perustettiin 1970 NHL:än laajentumisen yhteydessä. 29. joulukuuta 2008 35 maalivahtia sekä 335 kenttäpelaaja on pelannut vähintään yhden runkosarjaottelun tai pudotuspeliottelun Sabresissa.

Seitsemän entistä Buffalo Sabresin pelaajaa on valittu Hockey Hall of Fameen: Dick Duff, Grant Fuhr, Clark Gillies, Dale Hawerchuk, Tim Horton, Pat LaFontaine sekä Gilbert Perreault. Dominik Hasek voitti Sabresissa pelatessaan kaksi NHL:n arvokkaimalle pelaajalle myönnettävää Hart Memorial Trophya ja lisäksi kuusi liigan parhaalle maalivahdille annettavaa Vezina Trophya. Tom Barrasso voitti myös Vezinan pelatessaan Buffalossa ja kaudella 1979-1980 Don Edwards ja Bob Sauvé voittivat yhdessä palkinnon Sabresille. Barrasso voitti myös kauden tulokkaalle annettavan Calder Memorial Trophyn pelatessaan Buffalossa. Myös Perreault voitti saman palkinnon Buffalossa.

Merkkien selitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley Cup voittaja, Hockey Hall of Famessa tai pelipaita jäädytetty
Pelaa Sabresissa kaudella 2009–2010
Lyhenteet
Kans. Kansalaisuus
PO Pelatut ottelut
SC Stanley Cup voittaja
HHOF Valittu Hockey Hall of Fameen
Maalivahdit
V Voitot NP Nollapelit
H Häviöt KA Päästettyjen maalien keskiarvo
T Tasapelit T% Torjuntaprosentti
JAH Jatkoaika häviöt    
Kenttäpelaajat
PP Pelipaikka OH Oikea laitahyökkääjä S Syötöt
P Puokustaja KH Keskushyökkääjä P Pisteet
VH Vasen laitahyökkääjä M Maalit R Rangaistusminuutit

* Torjuntaprosentti tuli virallisesti NHL:än tilastoihin kaudeksi 1982-83

Kaudet-sarakkeeseen on merkitty pelaajan ensimmäisen kauden alkuvuosi ja viimeisen kauden loppuvuosi. Esimerkiksi: jos pelaaja pelasi ensimmäisen pelinsä kaudella 2000-2001, taulukossa lukee alkuvuosi 2000, riippumatta siitä, aloittiko hän pelaamisen ennen joulua vai vasta vuoden 2001 puolella.

Tilastot päivitetty kauden 2008-2009 päätyttyä.

Maalivahdit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martin Biron pelasi Sabresissa yhdeksän kautta ennen kuin hänet myytiin Philadelphia Flyersiin vuonna 2007.[1]
Dominik Hašek, kuvassa Detroitin peliasussa, voitti Sabresissa pelatessaan muun muassa seitsemän Vezina Trophya sekä kaksi William M. Jennings Trophya.[2][3]
Nimi Kaudet O V P R KA T% O V P R KA T% Huomiot
Runkosarja Pudotuspelit
Yhdysvaltain lippu Tom Barrasso 1983–1989 266 124 17 182 3,28 88,4 12 3 0 9 4,16 86,1
Kanadan lippu Martin Biron 1995–1996
1998–2007
300 134 5 71 2,62 90,9
Yhdysvaltain lippu John Blue 1995–1996 5 2 0 0 3,53 89,1
Kanadan lippu Gary Bromley 1973–1976 63 29 4 4 3,20
Kanadan lippu Jacques Cloutier 1981–1983
1984–1989
144 50 7 29 3,70 87,0 4 1 0 0 2,52 90,7
Yhdysvaltain lippu Ty Conklin 2006–2007 5 1 0 2 3,43 89,2
Kanadan lippu Roger Crozier 1970–1976 202 74 3 24 3,23 9 5 1 2 2,77
Kanadan lippu Joe Daley 1970–1971 38 12 1 12 3,70
Kanadan lippu Gerry Desjardins 1974–1978 116 66 1 4 2,81 25 11 0 4 3,25
Kanadan lippu Tom Draper 1991–1993 37 15 3 4 3,37 89,0 7 3 0 0 2,63 90,5
Kanadan lippu Dave Dryden 1970–1974 120 43 2 4 3,06 2 0 0 0 4,50
Kanadan lippu Don Edwards 1976–1982 307 156 11 32 3,00 31 13 0 7 3,16
Kanadan lippu Darren Eliot 1988–1989 2 0 0 0 6,27 83,7
Kanadan lippu Bob Essensa 2001–2002 9 0 0 0 2,91 85,0
Kanadan lippu Norm Farr 1972–1975 19 2 0 2 3,49
Kanadan lippu Grant Fuhr 1992–1995 64 25 4 26 3,60 88,6 8 3 0 2 3,42 87,5 HHOF-2003
Kanadan lippu Paul Harrison 1981–1982 6 2 0 2 3,67 1 0 0 0 2,31
Tšekin lippu Dominik Hašek 1992–2001 491 234 13 104 2,22 92,6 68 37 1 32 2,04 93,0
Kanadan lippu Randy Ireland 1978–1979 2 0 0 0 6,00
Kanadan lippu Patrick Lalime 2008–2009 24 5 0 0 3,10 90,0
Yhdysvaltain lippu David Littman 1990–1992 2 0 0 0 4,38 85,1
Kanadan lippu Clint Malarchuk 1988–1992 102 39 6 41 3,40 90,4 5 2 1 2 4,33 85,1
Yhdysvaltain lippu Ryan Miller 2002–2010 264 146 5 12 2,66 91,0 34 20 0 4 2,40 91,5
Kanadan lippu Phil Myre 1982–1983 5 3 0 2 4,20 86,1 1 0 0 0 7,37
Suomen lippu Mika Noronen 2000–2006 67 22 1 4 2,64 90,2
Kanadan lippu Daren Puppa 1985–1993 215 93 14 30 3,47 89,8 11 3 0 0 3,64 89,4
Kanadan lippu Dwayne Roloson 1998–2000 32 7 0 4 2,87 90,9 4 1 0 0 4,32 85,1
Kanadan lippu Bob Sauvé 1976–1985 246 119 8 20 3,21 23 13 0 2 3,22
Kanadan lippu Steve Shields 1995–1998 31 7 0 23 2,91 91,3 10 4 0 9 2,74 92,2
Latvian lippu Pēteris Skudra[4] 2000–2001 1 0 0 0 0,00
Kanadan lippu Al Smith 1975–1977 21 9 0 0 3,37
Yhdysvaltain lippu Robb Stauber 1994–1995 6 2 0 0 3,79 86,7
Ruotsin lippu Mikael Tellqvist 2008–2009 6 2 0 0 2,35 92,8
Kanadan lippu Jocelyn Thibault 2007–2008 12 3 0 0 3,31 86,9
Venäjän lippu Andrei Trefilov 1995–1997 25 8 0 4 3,54 90,2 1 0 0 0 0,00 100,0
Kanadan lippu Darcy Wakaluk 1988–1989
1990–1991
22 5 0 2 3,55 86,9 2 0 0 2 3,24 90,9

Kenttäpelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maxim Afinogenov teki 73 pistettä ja oli Sabresin paras pistemies kaudella 2005-2006.[5]
Steve Bernier, joka on tässä San Jose Sharksin peliasussa, tuli Sabresiin 2008 samassa kaupassa, kun Brian Campbell myytiin San Joseen.[6]
Brian Campbell valittiin 2007 NHL All-Star otteluun aloittavaksi puolustajaksi.[7]
Tim Connolly tuli Sabresiin Taylor Pyattin kanssa, kun heidät vaihdettiin Michael Pecaan.[8]
Chris Drury teki henkilökohtaisen ennätyksensä, kun hän teki 37 maalia Sabresin paidassa kaudella 2006-2007.[9]
Jochen Hecht on pelannut Sabresissa vuodesta 2002.[10]
Vyacheslav Kozlov (oikealla), joka on tässä kuvassa Atlanta Thrashersin paidassa, tuli Sabresiin kaupassa, jossa Dominik Hasek myytiin Detroitiin.[11]
Alexander Mogilny, kuvassa AHL-seura Albany River Ratsin peliasussa, pitää hallussaan Sabresin yhden kauden maaliennätystä: 76 kaudella 1992-93.[12]
Teppo Numminen hankittiin Sabresiin vapaana agenttina pelattuaan kuusitoista kautta Winnipegissä, Phoenixissä sekä Dallasissa.[13]
Wayne Primeau, kuvassa Calgary Flamesin peliasussa, oli osa Sabresin joukkuetta, joka eteni Stanley Cup finaaliin vuonna 1999.[14]
Taylor Pyatt, kuvassa Vancouver Canucksin peliasussa, was acquired by the Sabres along with Tim Connolly in exchange for Michael Peca.[8]
Derek Roy oli yksi kolmesta toisen kierroksen Sabresin varausvalinnoista 2001.[15]
Lindy Ruff, joka pelasi Sabresissa 1979–1989, on toiminut joukkueen valmentajana vuodesta 1997.[16]
Thomas Vanek teki 43 maalia kaudella 2006-2007.[17]
Nimi PP Kaudet O M S P R O M S P R Huomiot
Runkosarja Pudotuspelit
Venäjän lippu Maksim Afinogenov OH 1999–2009 569 134 200 334 440 49 10 13 23 22
Kanadan lippu Peter Ambroziak H 1994–1995 12 0 1 1 0
Kanadan lippu Ron Anderson OH 1970–1972 111 14 16 30 63
Kanadan lippu Shawn Anderson P 1986–1990 113 6 26 32 66 5 0 1 1 4
Ruotsin lippu Mikael Andersson OH 1985–1989 99 4 33 37 18 1 1 0 1 0
Kanadan lippu Paul Andrea OH 1970–1971 47 11 21 32 4
Kanadan lippu Dave Andreychuk VH 1982–1993
2000–2001
837 368 436 804 596 54 13 22 35 36
Kanadan lippu Scott Arniel VH 1986–1990 295 64 74 138 243 16 2 1 3 13
Kanadan lippu Mark Astley P 1993–1996 75 4 19 23 92 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Steve Atkinson OH 1970–1974 255 49 47 96 96 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Donald Audette OH 1989–1998
2000–2001
421 166 131 297 335 61 15 23 38 36
Kanadan lippu Terry Ball P 1970–1972 12 0 1 1 6
Kanadan lippu Matthew Barnaby OH 1992–1999 317 47 79 126 1248 27 7 11 18 79
Kanadan lippu Stu Barnes KH 1998–2003 310 67 105 172 98 39 14 7 21 10
Kanadan lippu Doug Barrie P 1970–1972 102 6 28 34 213
Slovakian lippu Milan Bartovič H 2002–2004 26 2 8 10 18
Kanadan lippu Steve Bernier OH 2007–2008 17 3 6 9 2
Kanadan lippu James Black P 1993–1994 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Doug Bodger P 1988–1996 479 54 233 287 506 42 6 18 24 25
Kanadan lippu Mike John Boland P 1978–1979 22 1 2 3 29 3 1 0 1 2
Kanadan lippu Jason Botterill VH 2002–2004 36 3 5 8 28
Kanadan lippu Philippe Boucher P 1992–1995 65 7 16 23 43 7 1 1 2 2
Kanadan lippu Bob Boughner P 1995–1998 177 2 11 13 494 25 0 5 5 24
Kanadan lippu Eric Boulton VH 2000–2004 172 5 12 17 511
Kanadan lippu Ken Breitenbach P 1975–1977
1978–1979
68 1 13 14 49 8 0 1 1 4
Kanadan lippu Daniel Brière KH 2002–2007 225 92 138 230 219 34 11 23 34 28
Kanadan lippu Brad Brown P 2003–2004 13 0 2 2 12
Kanadan lippu Curtis Brown VH 1994–2004 542 109 143 252 288 52 14 11 25 34
Yhdysvaltain lippu Greg Brown P 1990–1991
1992–1993
49 1 3 4 41
Kanadan lippu Paul Brydges KH 1986–1987 15 2 2 4 6
Kanadan lippu Randy Burridge VH 1995–1998 159 39 60 99 50 12 5 1 6 2
Kanadan lippu Ron Busniuk KH 1972–1974 6 0 3 3 13
Yhdysvaltain lippu Chris Butler P 2008–2009 47 2 4 6 18
Kanadan lippu Mike Byers OH 1971–1972 46 9 7 16 12
Kanadan lippu Brian Campbell P 1999–2008 391 32 144 176 113 34 3 10 13 26
Kanadan lippu Mike Card P 2006–2007 4 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Keith Carney P 1991–1994 51 4 9 13 77 15 0 6 6 6
Kanadan lippu Larry Carriere P 1972–1975
1977–1978
207 9 43 52 284 23 0 3 3 40
Yhdysvaltain lippu Peter Ciavaglia KH 1991–1993 5 0 0 0 0
Kanadan lippu Réal Cloutier H 1983–1985 81 24 36 60 25 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Rob Conn OH 1995–1996 28 2 5 7 18
Kanadan lippu Tim Connolly KH 2001–2003
2005–2010
323 64 149 213 126 24 5 15 20 4
Kanadan lippu Bob Corkum KH 1989–1990
1991–1993
2001–2002
106 10 9 19 67 14 2 0 2 6
Kanadan lippu Adam Creighton KH 1983–1989 172 40 60 100 196
Kanadan lippu Randy Cunneyworth VH 1980–1982
1998–1999
35 4 6 10 49 3 0 0 0 0
Kanadan lippu Brian Curran P 1990–1992 20 0 1 1 57
Kanadan lippu Paul Cyr H 1982–1988 342 85 111 196 454 18 3 6 9 21
Kanadan lippu Mal Davis OH 1982–1986 89 29 22 51 34 7 1 0 1 0
Kanadan lippu Jason Dawe OH 1993–1998 290 79 79 158 132 22 4 3 7 18
Kanadan lippu Butch Deadmarsh VH 1970–1973 56 2 2 4 39
Kanadan lippu Dale DeGray P 1989–1990 6 0 0 0 6
Kanadan lippu Andy Delmore P 2003–2004 37 2 5 7 29
Kanadan lippu Michel Deziel VH 1974–1975 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Gord Donnelly P 1991–1994 134 5 11 16 557 6 0 1 1 0
Yhdysvaltain lippu Mike Donnelly VH 1987–1990 74 11 16 27 62
Yhdysvaltain lippu Chris Drury VH 2003–2007 234 85 104 189 130 34 17 14 31 12
Kanadan lippu Rick Dudley VH 1972–1975
1978–1981
279 70 94 164 264 25 7 2 9 69
Kanadan lippu Dick Duff VH 1970–1972 61 9 15 24 12 HHOF-2006
Kanadan lippu Jean-Pierre Dumont OH 2000–2006 362 102 121 223 218 31 11 10 21 22
Kanadan lippu Richie Dunn P 1977–1982
1985–1989
327 27 105 132 235 27 2 14 16 16
Kanadan lippu Steve Dykstra P 1985–1988 128 5 23 28 378
Kanadan lippu Jeff Eatough OH 1981–1982 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Matt Ellis KH 2008–2010 45 7 5 12 12
Kanadan lippu Brian Engblom P 1985–1986 30 1 4 5 16
Kanadan lippu Bob Errey VH 1992–1993 8 1 3 4 4 4 0 1 1 10
Kanadan lippu Chris Evans P 1971–1972 61 6 18 24 98
Kanadan lippu David Fenyves P 1982–1987 148 2 27 29 87 11 0 0 0 2
Kanadan lippu Mark Ferner P 1986–1987
1988–1989
15 0 3 3 11
Kanadan lippu Ron Fischer P 1981–1983 18 0 7 7 6
Kanadan lippu Rory Fitzpatrick P 2001–2006 157 9 15 24 114 11 0 4 4 16
Kanadan lippu Reg Fleming P 1970–1971 78 6 10 16 159
Yhdysvaltain lippu Lee Fogolin P 1974–1979
1986–1987
338 8 70 78 432 30 0 6 6 58
Kanadan lippu Mike Foligno H 1981–1991 664 247 264 511 1450 39 13 11 24 143
Kanadan lippu Lou Franceschetti OH 1990–1992 36 1 7 8 28 6 1 0 1 2
Kanadan lippu Michael Funk P 2006–2008 9 0 2 2 0
Kanadan lippu Jody Gage OH 1985–1986
1987–1988
1991–1992
18 3 3 6 2
Kanadan lippu Garry Galley P 1994–1997 163 15 87 102 193 17 0 9 9 18
Kanadan lippu Paul Gardner KH 1985–1986 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Danny Gare H 1974–1982 503 267 233 500 686 58 23 21 44 147 #18 jäädytetty
Yhdysvaltain lippu Paul Gaustad KH 2002–2003
2005–2010
277 40 71 111 332 25 0 5 5 16
Yhdysvaltain lippu Nathan Gerbe VH 2008–2010 10 0 1 1 4
Kanadan lippu Clark Gillies H 1986–1988 86 15 19 34 132 5 0 1 1 25 HHOF-2002
Yhdysvaltain lippu Jere Gillis H 1982–1983 3 0 0 0 0
Kanadan lippu Doug Gilmour KH 1999–2001 82 10 45 55 82 18 2 5 7 12
Venäjän lippu Viktor Gordijuk VH 1992–1993
1994–1995
26 3 8 11 0
Kanadan lippu John Gould VH 1971–1974
1979–1980
92 14 12 26 13
Kanadan lippu Phil Goyette KH 1970–1972 97 18 67 85 20
Kanadan lippu Marc-André Gragnani VH 2007–2009 6 0 0 0 6
Kanadan lippu Jean-Luc Grand-Pierre P 1998–2000 27 0 1 1 32 4 0 0 0 4
Kanadan lippu Chris Gratton KH 1999–2003 244 50 81 131 278 18 6 5 11 18
Kanadan lippu Norm Gratton OH 1972–1975 103 15 22 37 30 6 0 1 1 2
Yhdysvaltain lippu Mike Grier OH 2003–2006 95 8 24 32 32 18 3 5 8 2
Tšekin lippu Michal Grošek OH 1995–2000 308 62 98 160 299 40 9 11 20 64
Kanadan lippu François Guay KH 1989–1990 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Jocelyn Guevremont P 1974–1979 324 38 130 168 189 40 4 17 21 18
Kanadan lippu Richard Hajdu OH 1985–1987 5 0 0 0 4
Kanadan lippu Bill Hajt P 1973–1987 854 42 202 244 433 80 2 16 18 70
Kanadan lippu Bob Halkidis P 1984–1989 89 2 14 16 315 8 0 0 0 41
Kanadan lippu Kevin Haller P 1989–1992 81 7 23 30 95 6 1 4 5 10
Kanadan lippu Denis Hamel VH 1999–2003 130 13 9 22 67
Kanadan lippu Gilles Hamel OH 1980–1986 365 92 114 206 215 18 2 5 7 8
Kanadan lippu Al Hamilton P 1970–1972 145 6 58 64 176
Kanadan lippu Dave Hannan VH 1991–1996 249 23 56 79 206 27 4 3 7 28
Kanadan lippu Hugh Harris KH 1972–1973 60 12 26 38 17 3 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Mike Hartman VH 1986–1991 225 34 26 60 890 19 0 0 0 104
Kanadan lippu Dale Hawerchuk KH 1990–1995 342 110 275 385 204 30 9 25 34 16 HHOF-2001
Kanadan lippu Alan Haworth KH 1980–1982 106 37 38 75 64 10 4 5 9 4
Saksan lippu Jochen Hecht KH 2002–2009 398 96 156 252 223 31 6 7 13 18
Slovakian lippu Radoslav Hecl P 2002–2003 14 0 0 0 2
Yhdysvaltain lippu Steve Heinze OH 2000–2001 14 5 7 12 8 13 3 4 7 10
Kanadan lippu Bob Hess P 1980–1982 33 0 8 8 14 1 1 0 1 0
Kanadan lippu Randy Hillier P 1991–1992 28 0 1 1 48
Kanadan lippu Larry Hillman P 1971–1973 121 6 35 41 114 6 0 0 0 8
Venäjän lippu Juri Hmyljov VH 1992–1996 254 63 87 150 131 20 7 5 12 20
Kanadan lippu Jim Hofford P 1985–1987 17 0 0 0 45
Kanadan lippu Benoit Hogue OH 1987–1992 196 45 67 112 275 13 3 1 4 37
Kanadan lippu Jason Holland P 1998–2000 12 0 1 1 8 1 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Brian Holzinger KH 1994–2000 352 70 97 167 202 52 11 18 29 61
Kanadan lippu Tim Horton P 1972–1974 124 1 22 23 109 6 0 1 1 4 #2 jäädytetty
HHOF-1977
Yhdysvaltain lippu Ed Hospodar P 1987–1988 42 0 1 1 98
Kanadan lippu Doug Houda P 1994–1996
1999–2000
2002–2003
68 2 5 7 134
Kanadan lippu Bill Houlder P 1990–1993 32 4 7 11 18 8 0 2 2 4
Yhdysvaltain lippu Phil Housley P 1982–1990 608 178 380 558 386 35 10 17 27 22
Kanadan lippu Charlie Huddy P 1994–1997 85 7 9 16 95 3 0 0 0 0
Kanadan lippu Brent Hughes VH 1995–1996 76 5 10 15 148
Kanadan lippu Pat Hughes H 1985–1986 50 4 9 13 25
Yhdysvaltain lippu Mike Hurlbut P 1997–2000 5 0 0 0 4
Kanadan lippu Bill Inglis KH 1970–1971 14 0 1 1 4
Kanadan lippu Dane Jackson OH 1995–1996 22 5 4 9 41
Kanadan lippu Jim Jackson OH 1987–1988 5 2 0 2 0
Yhdysvaltain lippu Val James VH 1981–1982 7 0 0 0 16 3 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Doug Janik P 2002–2006 10 0 0 0 21 5 1 0 1 2
Kanadan lippu Grant Jennings P 1995–1996 6 0 0 0 28
Yhdysvaltain lippu Jeff Jillson P 2003–2006 16 0 3 3 23 4 0 0 0 0
Ruotsin lippu Calle Johansson P 1987–1989 118 6 49 55 70 6 0 1 1 0
Kanadan lippu Joe Juneau KH 1998–1999 9 1 1 2 2 20 3 8 11 10
Suomen lippu Timo Jutila P 1984–1985 10 1 5 6 13
Kanadan lippu Trent Kaese OH 1988–1989 1 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Patrick Kaleta H 2006–2010 98 7 9 16 151
Venäjän lippu Dmitri Kalinin P 1999–2008 466 34 111 145 289 37 2 7 9 20
Kanadan lippu Larry Keenan VH 1970–1972 65 9 20 29 8
Kanadan lippu Dean Kennedy P 1989–1991 144 6 20 26 172 8 1 2 3 29
Yhdysvaltain lippu Tim Kennedy VH 2008–2009 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Jerry Korab P 1973–1980
1983–1985
537 67 216 283 870 46 7 14 21 69
Yhdysvaltain lippu Jim Korn P 1986–1987 52 4 10 14 158
Tšekin lippu Aleš Kotalík OH 2001–2009 426 114 126 240 267 34 6 9 15 16
Kanadan lippu Joe Kowal VH 1976–1978 22 0 5 5 13 2 0 0 0 0
Venäjän lippu Vjatšeslav Kozlov OH 2001–2002 38 9 13 22 16
Kanadan lippu Skip Krake KH 1970–1971 74 4 5 9 68
Tšekin lippu Jaroslav Kristek OH 2002–2003 6 0 0 0 4
Saksan lippu Uwe Krupp P 1986–1992 327 25 78 103 386 23 1 2 3 29
Kanadan lippu Paul Kruse VH 1997–2000 66 4 1 5 206 11 1 0 1 8
Yhdysvaltain lippu Tom Kurvers P 1986–1987 55 6 17 23 22
Kanadan lippu François Lacombe P 1970–1971 1 0 1 1 2
Kanadan lippu Normand Lacombe OH 1984–1987 94 12 18 30 46
Yhdysvaltain lippu Pat LaFontaine KH 1991–1997 268 158 227 385 207 19 12 15 27 6 #16 jäädytetty
HHOF-2003
Kanadan lippu Jean-Guy Lagace P 1970–1971 3 0 0 0 2
Kanadan lippu Yvon Lambert VH 1981–1982 77 25 39 64 38 4 3 0 3 2
Kanadan lippu Chris Langevin H 1983–1984
1985–1986
22 3 1 4 22
Yhdysvaltain lippu Reed Larson P 1989–1990 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Danny Lawson OH 1971–1972 78 10 6 16 15
Kanadan lippu Grant Ledyard P 1988–1993 240 18 71 89 181 19 4 5 9 20
Kanadan lippu Real Lemieux OH 1973–1974 11 1 1 2 4
Kanadan lippu Don Lever H 1985–1987 39 10 3 13 10
Kanadan lippu Darcy Loewen VH 1989–1992 12 0 0 0 14
Kanadan lippu Bob Logan H 1986–1988 38 10 5 15 0
Kanadan lippu Jim Lorentz KH 1971–1978 485 134 197 331 126 37 11 9 20 22
Kanadan lippu Don Luce KH 1971–1981 766 216 311 527 304 62 17 19 36 46
Tšekkoslovakian lippu Jan Ludvig H 1987–1989 26 1 8 9 104
Kanadan lippu Steve Ludzik H 1989–1990 11 0 1 1 6
Suomen lippu Toni Lydman P 2005–2010 304 10 75 85 281 34 3 6 9 32
Kanadan lippu Clarke MacArthur VH 2006–2010 127 28 25 53 80
Kanadan lippu Doug MacDonald KH 1992–1995 11 1 0 1 2
Kanadan lippu Kevin Maguire H 1987–1990 167 18 25 43 518 10 0 0 0 86
Kanadan lippu Adam Mair OH 2002–2010 429 29 62 92 628 19 1 4 5 10
Kanadan lippu Dave Maloney P 1984–1985 52 1 21 22 41 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Mark Mancari OH 2006–2007
2008–2009
10 1 2 3 6
Kanadan lippu Don Marshall KH 1970–1971 62 20 29 49 6
Kanadan lippu Rick Martin H 1971–1981 681 382 313 695 475 62 24 29 53 74 #7 jäädytetty
Kanadan lippu Terry Martin H 1975–1979 148 20 22 42 50 11 2 2 4 10
Kanadan lippu Brad May VH 1991–1998 425 67 89 156 1323 36 3 8 11 59
Kanadan lippu Gary McAdam H 1975–1979
1982–1983
227 40 45 85 76 15 3 2 5 7
Yhdysvaltain lippu Rob McClanahan H 1979–1981 66 5 17 22 38 15 0 2 2 17
Kanadan lippu Dale McCourt H 1981–1984 119 41 57 98 22 14 5 5 10 4
Kanadan lippu Brian McDonald KH 1970–1971 12 0 0 0 29
Kanadan lippu Paul McIntosh P 1974–1976 48 0 2 2 66 2 0 0 0 7
Kanadan lippu Ray McKay P 1971–1973 40 0 3 3 18
Kanadan lippu Jay McKee P 1995–2006 582 17 81 98 470 51 3 6 9 60
Kanadan lippu Tony McKegney H 1978–1983 363 127 141 268 117 38 11 9 20 10
Kanadan lippu Sean McKenna H 1981–1986 237 56 53 109 120 8 1 1 2 2
Kanadan lippu Dave McLlwain KH 1991–1992 5 0 0 0 2
Kanadan lippu Mike McMahon, Jr. P 1970–1971 12 0 0 0 4
Kanadan lippu Sean McMorrow OH 2002–2003 1 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Peter McNab H 1973–1976 154 49 59 108 26 25 2 6 8 4
Kanadan lippu Bryan McSheffrey H 1974–1975 3 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Donald McSween P 1987–1988
1989–1990
9 0 1 1 12
Kanadan lippu Gerry Meehan VH 1970–1975 306 94 114 208 60 6 0 1 1 0
Kanadan lippu Dean Melanson P 1994–1995 5 0 0 0 4
Kanadan lippu Scott Metcalfet KH 1987–1990 17 1 2 3 18
Kanadan lippu Larry Mickey OH 1971–1975 117 20 14 34 57 6 1 0 1 5
Kanadan lippu Brad Miller P 1988–1992 63 1 4 5 265
Kanadan lippu Norm Milley OH 2001–2004 15 0 3 3 8
Venäjän lippu Aleksandr Mogilnyi OH 1989–1995 381 211 233 444 203 31 14 16 30 18
Kanadan lippu Mike Moller OH 1980–1985 127 13 27 40 41 3 0 1 1 0
Kanadan lippu Randy Moller P 1991–1994 126 5 20 25 296 14 0 2 2 16
Kanadan lippu Mitch Molloy VH 1989–1990 2 0 0 0 10
Kanadan lippu Bob Mongrain KH 1979–1982
1983–1985
70 11 11 22 12 11 1 2 3 4
Kanadan lippu Barrie Moore VH 1995–1997 34 2 6 8 18
Kanadan lippu Dominic Moore KH 2008–2009 18 1 3 4 23
Tšekin lippu David Moravec OH 1999–2000 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Craig Muni P 1993–1996 160 2 18 20 167 12 0 1 1 6
Kanadan lippu Hap Myers P 1970–1971 13 0 0 0 6
Suomen lippu Mikko Mäkelä VH 1990–1991 60 15 7 22 25
Kanadan lippu Mark Napier OH 1986–1989 128 26 30 56 41 9 1 3 4 0
Kanadan lippu Rumun Ndur P 1996–1999 11 0 0 0 20
Kanadan lippu Scott Nichol KH 1995–1996
1997–1998
5 0 0 0 14
Yhdysvaltain lippu Joe Noris KH 1973–1974 18 0 0 0 2
Tšekin lippu Jiří Novotný KH 2005–2007 64 8 8 16 26 4 0 0 0 0
Suomen lippu Teppo Numminen P 2005–2009 212 6 80 86 90 28 1 5 6 8
Kanadan lippu Kevin O'Shea H 1970–1972 93 10 13 23 52
Kanadan lippu Gaetano Orlando H 1984–1987 98 18 26 44 51 5 0 4 4 14
Kanadan lippu Nathan Paetsch P 2005–2010 146 6 34 40 102 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Wilf Paiement OH 1986–1987 56 20 17 37 108
Kanadan lippu Daniel Paille VH 2005–2010 193 35 41 76 54 1 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Jeff Parker OH 1986–1990 137 16 19 35 161 5 0 0 0 26
Kanadan lippu Greg Paslawski OH 1990–1991 12 2 1 3 4
Kanadan lippu James Patrick P 1998–2004 345 23 51 74 104 38 1 4 5 16
Kanadan lippu Steve Patrick H 1980–1985 152 21 34 55 125 8 0 1 1 6
Kanadan lippu Colin Patterson H 1991–1993 88 8 10 18 52 13 1 1 2 2
Kanadan lippu Scott Pearson VH 1994–1996 41 6 1 7 87 5 0 0 0 4
Kanadan lippu Michael Peca KH 1995–2000 363 96 121 217 352 49 8 13 21 38
Kanadan lippu Gilbert Perreault KH 1970–1987 1191 512 814 1326 500 90 33 70 103 44 #11 jäädytetty
HHOF-1990
Kanadan lippu Brian Perry VH 1970–1971 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Andrew Peters VH 2003–2009 200 4 3 7 557
Kanadan lippu Brent Peterson OH 1981–1985 265 43 63 106 180 22 2 3 5 50
Venäjän lippu Sergei Petrenko VH 1993–1994 14 0 4 4 0
Kanadan lippu Domenic Pittis KH 1998–2000
2003–2004
14 1 0 1 12
Yhdysvaltain lippu Derek Plante KH 1993–1999 395 91 145 236 126 30 5 9 14 14
Kanadan lippu Larry Playfair P 1978–1986
1988–1990
577 24 76 100 1392 40 0 6 6 97
Yhdysvaltain lippu Jason Pominville OH 2003–2010 304 99 145 244 90 34 9 11 20 8
Kanadan lippu Nolan Pratt P 2007–2008 55 1 6 7 30
Yhdysvaltain lippu Tracy Pratt P 1970–1974 210 2 39 41 399 6 0 0 0 6
Yhdysvaltain lippu Wayne Presley OH 1991–1995 202 48 32 80 297 27 9 5 14 42
Kanadan lippu Ken Priestlay KH 1986–1990 117 25 25 50 59 14 0 0 0 21
Kanadan lippu Wayne Primeau KH 1994–2000 225 19 25 44 227 42 4 7 11 18
Kanadan lippu Taylor Pyatt VH 2001–2006 230 38 42 80 131 14 0 5 5 10
Kanadan lippu Craig Ramsay H 1971–1985 1070 252 420 672 201 89 17 31 48 27
Yhdysvaltain lippu Mike Ramsey P 1979–1993 911 73 256 329 924 72 8 18 26 158
Kanadan lippu Wayne Ramsey P 1977–1978 2 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Erik Rasmussen KH 1997–2002 281 33 46 79 179 27 2 5 7 22
Kanadan lippu Rob Ray OH 1989–2003 889 40 50 90 3189 55 3 2 5 169
Kanadan lippu Joe Reekie P 1985–1989 104 3 15 18 190 2 0 0 0 4
Kanadan lippu Mark Renaud P 1983–1984 10 1 3 4 6
Kanadan lippu Jacques Richard KH 1975–1977
1978–1979
155 24 38 62 73 9 1 1 2 7
Kanadan lippu Bob Richer P 1972–1973 3 0 0 0 0
Kanadan lippu Craig Rivet P 2008–2010 64 2 22 24 125
Kanadan lippu René Robert KH 1971–1979 524 222 330 552 401 47 22 17 39 71 #14 jäädytetty
Kanadan lippu Geordie Robertson KH 1982–1983 5 1 2 3 7
Kanadan lippu Mike Robitaille P 1971–1975 170 8 46 54 122 6 0 0 0 0
Kanadan lippu Doug Rombough KH 1972–1974 51 8 9 17 27
Yhdysvaltain lippu Ed Ronan OH 1996–1997 18 1 4 5 11 6 1 0 1 6
Kanadan lippu Derek Roy KH 2003–2010 354 108 171 279 213 34 7 15 22 30
Kanadan lippu Lindy Ruff H 1979–1989 608 102 183 285 1126 42 11 10 21 164
Kanadan lippu Phil Russell P 1985–1987 18 2 5 7 24
Suomen lippu Christian Ruuttu KH 1986–1992 438 101 230 331 483 29 3 8 11 45
Yhdysvaltain lippu Michael Ryan VH 2006–2008 65 7 6 13 32
Kanadan lippu Geoff Sanderson VH 1997–2000 168 29 36 65 64 38 7 9 16 26
Kanadan lippu Cory Sarich P 1998–2000 46 0 4 4 35
Slovakian lippu Miroslav Šatan OH 1996–2004 578 224 232 456 233 51 14 21 35 14
Kanadan lippu Jean-François Sauvé KH 1980–1983 98 24 49 73 67 7 2 2 4 0
Kanadan lippu Joel Savage OH 1990–1991 3 0 1 1 0
Kanadan lippu André Savard KH 1976–1983 467 130 175 305 221 45 5 11 16 40
Kanadan lippu Cliff Schmautz OH 1970–1971 26 5 7 12 10
Kanadan lippu Ron Schock KH 1977–1978 40 4 4 8 0 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Jim Schoenfeld P 1972–1982
1984–1985
584 45 183 228 1025 75 3 13 16 151
Kanadan lippu Dave Schultz VH 1978–1980 41 3 3 6 114 3 0 2 2 4
Kanadan lippu Ric Seiling OH 1977–1986 664 176 200 376 524 55 14 14 28 31
Tšekkoslovakian lippu Jiří Šejba H 1990–1991 11 0 2 2 8
Slovakian lippu Andrej Sekera P 2006–2010 108 5 22 27 40
Venäjän lippu Anatoli Semjonov KH 1996–1997 25 2 4 6 2
Kanadan lippu Eddie Shack H 1970–1972 106 36 31 67 127
Kanadan lippu Darrin Shannon VH 1988–1992 55 10 14 24 16 14 1 3 4 8
Kanadan lippu Darryl Shannon P 1995–1999 255 12 56 68 240 29 4 7 11 16
Kanadan lippu Ray Sheppard OH 1987–1990 159 64 50 114 29 7 1 2 3 2
Kanadan lippu Todd Simon KH 1993–1994 15 0 1 1 0 5 1 0 1 0
Kanadan lippu Craig Simpson VH 1993–1995 46 12 15 27 34
Tšekin lippu Richard Šmehlík P 1992–1995
1996–2002
589 47 135 182 399 83 1 14 15 38
Kanadan lippu Derek Smith H 1975–1982 244 65 98 163 38 30 9 14 23 13
Kanadan lippu Doug Smith KH 1985–1988 162 35 54 89 296 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Floyd Smith H 1970–1972 83 6 12 18 48
Kanadan lippu Steve Smith P 1988–1989 3 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Dave Snuggerud OH 1989–1992 215 26 46 72 109 12 1 3 4 6
Tšekin lippu Jaroslav Špaček P 2006–2009 205 22 76 98 142 16 0 0 0 10
Kanadan lippu Brian Spencer VH 1973–1977 240 42 72 114 206 31 1 4 5 12
Yhdysvaltain lippu Drew Stafford OH 2006–2009 184 49 61 110 113 10 2 2 4 4
Kanadan lippu Fred Stanfield VH 1974–1978 248 42 73 115 16 31 2 5 7 0
Kanadan lippu Bill Stewart P 1977–1979 81 3 17 20 116 9 0 3 3 0
Suomen lippu Kai Suikkanen VH 1981–1983 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Ken Sutton P 1990–1995 232 18 60 78 215 25 3 4 7 16
Tšekin lippu Petr Svoboda P 1991–1995 139 5 49 54 260 10 1 4 5 10
Yhdysvaltain lippu Bob Sweeney KH 1992–1995 185 37 44 81 230 14 2 2 4 12
Yhdysvaltain lippu Dean Sylvester OH 1998–1999 1 0 0 0 0 4 0 0 0 2
Kanadan lippu Jean-Guy Talbot P 1970–1971 57 0 7 7 36
Ruotsin lippu Henrik Tallinder P 2001–2010 386 16 72 88 246 30 2 8 10 26
Kanadan lippu Tony Tanti VH 1990–1992 80 16 23 39 106 12 2 3 5 12
Kanadan lippu Chris Taylor KH 1999–2001
2002–2004
90 8 12 20 32 2 0 0 0 2
Kanadan lippu Paul Terbenche P 1970–1974 121 2 19 21 20 6 0 0 0 0
Yhdysvaltain lippu Scott Thomas OH 1992–1994 39 3 3 6 23
Kanadan lippu Chris Thorburn KH 2005–2006 2 0 1 1 7
Kanadan lippu Alec Tidey OH 1976–1978 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0
Kanadan lippu Morris Titanic VH 1974–1976 19 0 0 0 0
Kanadan lippu Doug Trapp H 1986–1987 2 0 0 0 0
Venäjän lippu Denis Tsygurov P 1993–1995 12 0 0 0 12
Valko-Venäjän lippu Vladimir Tsyplakov VH 1999–2001 70 13 20 33 20 14 1 1 2 8
Kanadan lippu John Tucker KH 1983–1991 345 116 154 270 142 17 9 11 20 18
Kanadan lippu Pierre Turgeon KH 1987–1992 322 122 201 323 119 23 12 13 25 14
Kanadan lippu Rick Vaive OH 1988–1992 189 74 62 136 226 17 7 5 12 20
Yhdysvaltain lippu John Van Boxmeer P 1979–1983 294 49 166 215 239 35 5 14 19 35
Itävallan lippu Thomas Vanek H 2005–2010 318 144 116 260 220 26 8 4 12 16
Tšekin lippu Václav Varaďa VH 1995–2003 376 46 98 144 326 54 8 12 20 48
Kanadan lippu Claude Verret KH 1983–1985 14 2 5 7 2
Suomen lippu Hannu Virta P 1981–1986 245 25 101 126 66 17 1 3 4 6
Yhdysvaltain lippu Jim Walsh P 1981–1982 4 0 1 1 4
Kanadan lippu Dixon Ward VH 1995–2000 307 56 80 136 169 53 12 17 29 46
Kanadan lippu Rhett Warrener P 1998–2003 266 9 33 42 363 38 1 5 6 38
Kanadan lippu Jim Watson P 1970–1972 144 4 15 19 248
Yhdysvaltain lippu Mike Weber P 2007–2010 23 0 3 3 33
Kanadan lippu Jay Wells P 1989–1992 85 3 12 15 243 7 0 1 1 12
Kanadan lippu Jim Wiemer P 1982–1985 74 8 17 25 52 1 0 0 0 0
Kanadan lippu Mike Wilson P 1995–1999 231 11 23 34 187 25 0 2 2 15
Yhdysvaltain lippu Randy Wood VH 1991–1994 236 60 57 117 213 21 3 5 8 10
Kanadan lippu Jason Woolley P 1997–2003 365 40 125 165 258 49 7 27 34 26
Kanadan lippu Randy Wyrozub KH 1970–1974 100 8 10 18 10
Kanadan lippu Rod Zaine KH 1971–1972 24 2 1 3 4
Venäjän lippu Aleksei Žitnik P 1994–2004 712 55 234 289 822 70 6 21 27 138
Liettuan lippu Dainius Zubrus OH 2006–2007 19 4 4 8 12 15 0 8 8 8

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. NHL Player Search -- Player -- Martin Biron Hockey Hall of Fame. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  2. Vezina Trophy history at NHL.com NHL.com. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  3. William M. Jennings history at NHL.com NHL.com. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  4. Peter Skudra Hockey-Reference.com. Viitattu 13.2.2009. (englanniksi)
  5. 2005-06 Buffalo Sabres (NHL) player statistics The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  6. Sharks acquire Campbell from Sabres TSN.ca. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  7. ESPN: 2007 NHL All-Star Game Rosters Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  8. a b Deals gain Islanders instant upgrade USA Today. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  9. Chris Drury's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  10. Jochen Hecht's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  11. NHL Player Search -- Player -- Vyacheslav Kozlov Hockey Hall of Fame. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  12. Alexander Mogilny's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  13. Teppo Numminen's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  14. Wayne Primeau's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  15. 2001 NHL Entry Draft picks The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  16. Lindy Ruff's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)
  17. Thomas Vanek's profile The Internet Hockey Database. Viitattu 8.2.2009. (englanniksi)