Doug Bodger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Doug Bodger (s. 18. kesäkuuta 1966, Chemainus, Brittiläinen Kolumbia) on kanadalainen entinen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen NHL-uraansa Bodger pelasi kaksi kautta Kamloops Junior Oilersissa Western Hockey Leaguessa (WHL) vuosina 1982-1984. Hän teki ensimmäisellä WHL-kaudellaan 92 pistettä 72:ssa runkosarjaottelussa, 26 maalia ja 66 syöttöpistettä, ja toisella 98 pistettä 70:ssä ottelussa, 21 maalia ja 77 syöttöä. Hän oli kummallakin kaudella seuransa parhaiden pisteidentekijöiden joukossa ja paras pistemies puolustajista. Vuonna 1983 Bodger valittiin WHL:n toiseen tähdistökenttään. Pittsburgh Penguins varasi hänet NHL:ään numerolla yhdeksän vuoden 1984 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella.

Bodger teki NHL-debyyttinsä Penguinsin paidassa 11. lokakuuta 1984 ottelussa Boston Bruinsia vastaan ja vakiinnutti heti paikkansa seuran vakiokokoonpanossa. Hän pelasi Penguinsissa neljä täyttä kautta ja teki pisteiden valossa parhaalla kaudellaan, 1986-1987, 49 tehopistettä 76:ssa ottelussa, 11 maalia ja 38 syöttöpistettä, ollen seuransa paras pistemies puolustajista. Marraskuussa 1988, kesken kauden 1988-1989, Penguins kauppasi Bodgerin Buffalo Sabresiin yhdessä Darrin Shannonin kanssa vaihdossa Tom Barrassoon ja kolmannen kierroksen varausvuoroon.

Buffalo Sabresissa Bodger pelasi seitsemän vuoden ajan kuuluen seuran puolustuksen tukipilareihin. Hän ylitti Sabres-vuosinaan neljästi 40:n tehopisteen rajan ja kerran 50:n pisteen rajan, kaudella 1992-1993, jolla hän teki 54 pistettä 81:ssä runkosarjaottelussa, yhdeksän maalia ja 45 syöttöpistettä; samalla kaudella hän saavutti myös uransa parhaan tehotilastolukeman, +14. Bodger oli kahdella kaudella Sabresin tehokkain puolustaja, 1991-1992 ja 1992-1993. Marraskuussa 1995 Sabres kauppasi Bodgerin San Jose Sharksiin vaihdossa Václav Varaďaan, Martin Spanheliin ja Philadelphia Flyersin ensimmäisen ja neljännen kierroksen varausvuoroihin (San Josen aiemmin kauppojen myötä seuralle siirtyneitä) vuoden 1996 varaustilaisuudessa. Sharksissa Bodger pelasi kahden vuoden ajan, selvästi pienemmin tehoin kuin Penguinsissa ja Sabresissa.

Viimeisillä kausillaan Bodger teki lyhyet visiitit kolmessa eri seurassa. Joulukuussa 1997, kesken kauden 1997-1998, San Jose Sharks kauppasi Bodgerin New Jersey Devilsiin yhdessä Dody Woodin kanssa vaihdossa John MacLeaniin ja Ken Suttoniin; hän pelasi seurassa kauden loppuun. Kesäkuussa 1998 Devils kauppasi hänet Los Angeles Kingsiin vaihdossa neljännen kierroksen varausvuoroon saman kesän varaustilaisuudessa. Yhden kauden kestäneen Kings-uran jälkeen Bodger teki elokuussa 1999 rajoittamattomana vapaana agenttina 1+1-muotoisen sopimuksen Vancouver Canucksin kanssa. Bodger ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Canucks-miehistössä ja joulukuussa 1999 hänet lähetettiin farmijoukkueeseen. 14. joulukuuta 1999 Bodger ilmoitti lopettavansa pelaajauransa.

Doug Bodger pelasi 15-vuotisella NHL-urallaan 1071 runkosarjaottelua tehoin 106 maalia ja 422 syöttöpistettä. Pudotuspeleissä hän esiintyi 47:ssä ottelussa tehden 24 pistettä, kuusi maalia ja 18 syöttöpistettä. Bodger edusti maataan kolmesti jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa, vuosina 1987, 1996 ja 1999. Vuoden 1996 kisoissa hän oli voittamassa MM-hopeaa.

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
1982–83 Kamloops Jr. Oilers WHL 72 26 66 92 98 7 0 5 5 2 Kakkostähdistö
1983–84 Kamloops Jr. Oilers WHL 70 21 77 98 90 17 2 15 17 12 Ykköstähdistö
Kamloops Jr. Oilers M-Cup 4 0 1 1 2
1984–85 Pittsburgh Penguins NHL 65 5 26 31 67
1985–86 Pittsburgh Penguins NHL 79 4 33 37 63
1986–87 Pittsburgh Penguins NHL 76 11 38 49 52 MM 10 1 1 2 4
1987–88 Pittsburgh Penguins NHL 69 14 31 45 103
1988–89 Pittsburgh Penguins NHL 10 1 4 5 7
Buffalo Sabres NHL 61 7 40 47 52 5 1 1 2 11
1989–90 Buffalo Sabres NHL 71 12 36 48 64 6 1 5 6 6
1990–91 Buffalo Sabres NHL 58 5 23 28 54 4 0 1 1 0
1991–92 Buffalo Sabres NHL 73 11 35 46 108 7 2 1 3 2
1992–93 Buffalo Sabres NHL 81 9 45 54 87 8 2 3 5 0
1993–94 Buffalo Sabres NHL 75 7 32 39 76 7 0 3 3 6
1994–95 Buffalo Sabres NHL 44 3 17 20 47 5 0 4 4 0
1995–96 Buffalo Sabres NHL 16 0 5 5 18 MM 8 0 3 3 0
San Jose Sharks NHL 57 4 19 23 50
1996–97 San Jose Sharks NHL 81 1 15 16 64
1997–98 San Jose Sharks NHL 28 4 6 10 32
New Jersey Devils NHL 49 5 5 10 25 5 0 0 0 0
1998–99 Los Angeles Kings NHL 65 3 11 14 34 MM 10 0 2 2 4
1999–00 Vancouver Canucks NHL 13 0 1 1 4
15 kautta Yhteensä NHL 1071 106 422 528 1007 47 6 18 24 25 aikuisten arvokisat 28 1 6 7 8

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]