Liekovarpio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liekovarpio
Cassiope tetragona close-up upernavik 2007-07-02.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Varpiot Cassiope
Laji: tetragona
Kaksiosainen nimi
Cassiope tetragona
(L.) D. Don
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Liekovarpio Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Liekovarpio Commonsissa

Liekovarpio (Cassiope tetragona) on kanervakasveihin kuuluva, pohjoisen tundran ja vuoristojen varpukasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liekovarpiokasvusto kuvattuna Grönlannissa.

Liekovarpio on 10–30 cm korkeaksi kasvava pysty- ja jäykkävartinen varpu. Lehdet ovat talvehtivia, limittäin vastakkain ja varrenmyötäisiä. Lehden lapa on neulasmainen ja 3–5 mm pitkä. Varren haarojen kärkiosien lehtihangoissa olevat kukat ovat yksittäin, pitkäperäisiä ja nuokkuvia. Valkoinen teriö on kellomainen, viisijakoinen ja 6–8 mm pitkä. Heteitä kukassa on 10 kappaletta. Suomessa liekovarpio kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on kota.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liekovarpio on pohjoinen, arktinen laji, jonka päälevinneisyysalue alkaa Uralilta ja jatkuu tundra- ja vuoristoalueilla itään läpi Siperian ja edelleen Alaskaan, Pohjois-Kanadaan, Grönlantiin ja Huippuvuorille. kaukana muusta levinneisyysalueesta lajilla on erillinen esiintymä Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisilla suurtuntureilla ja Kuolan niemimaalla.[2] Suomessa liekovarpiota tavataan ainoastaan Enontekiön Lapissa Käsivarren alueen suurtuntureilla.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liekovarpion päälevinneisyysalueilla laji on tyypillinen tundran kasvilaji.[2] Fennoskandiassa sen elinympäristöä ovat korkeiden tuntureiden ylärinteiden kankaat ja kivikot. Laji on kalkinsuosija.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan liekovarpiota viljellään kivikkokasvina puutarhoissa.[2] Arktisilla seuduilla liekovarpiota on yleisesti käytetty polttoaineena.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 209.
  2. a b c Den virtuella floran: Kantljung (ruots.) Viitattu 26.3.2011.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Liekovarpion levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 26.3.2011.
  4. LuontoPortti: Liekovarpio Viitattu 27.3.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]