Latvianajokoira
| Latvianajokoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Latvia |
| Määrä | harvinainen |
| Rodun syntyaika | 1947 |
| Alkuperäinen käyttö | kauriin ja villisian metsästys |
| Nykyinen käyttö | ajokoira |
| Muita nimityksiä | Latvijas Dzinējsuns, Latvijas Bagātība, Latvian Hound, läti hagijas |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu LKF/EKL: ryhmä 6 alaryhmä 1 Ajavat koirat |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 43–50 cm narttu 41–48 cm |
| Väritys | black & tan |
Latvianajokoira (latv. Latvijas dzinējsuns) on latvialainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n virallista tunnustusta, mutta se on hyväksytty mm. Latviassa (Latvijas Kinoloģiskā Federācija, LKF), Liettuassa ja Virossa (Eesti Kennelliit, EKL). Se on väritykseltään identtinen liettuanajokoiran kanssa, mutta eroaa tästä huomattavasti pienemmän kokonsa ja matalampien raajojensa osalta.
Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latvianajokoira on pieni, tiivisrakenteinen[1] ja pitkänomainen ajokoira. Sen pää on kiilan muotoinen ja huulet tiiviit.[2] Silmät ovat keskikokoiset, sävyiltään ruskeat tai tummanruskeat. Korvat ovat pitkät, matalalle asettuneet ja lähes soikeanmuotoiset.[3] Selkä on kaareva ja voimakas[2], raajat lyhyet ja suorat[1][2] ja käpälät kissamaiset[1][2]. Lyhyt, sileä karvapeite on väriltään musta ruskein merkein (black & tan)[1][2]. Karva on noin 2–3 cm pitkää. Uroksen säkäkorkeus on 43–50 cm ja nartun 41–48 cm.[3]
Käyttäytyminen ja luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latvianajokoira metsästää hyvin pienellä, vain noin 490 x 490 metrin kokoisella alueella, minkä vuoksi siitä ei ole tarvinnut jalostaa yhtä kestävää ja sitkeää kuin monista kookkaammista ajokoirista. Se ajaa riistaa nopeasti, ja tämä ominaisuus on yhä yksi jalostuksen keskeisimmistä painopisteistä. Sen tulee myös totella ketä tahansa samassa metsästysseurueessa mukana olevaa, ei pelkästään omistajaansa.[2]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodun syntyyn on vaikuttanut Latviassa vuonna 1920 voimaan tullut laki, jonka mukaan yli 51 cm korkeita koiria ei saanut käyttää metsästykseen. Koska silloinen kuurinmaanajokoira oli liian kookas, sitä piti pienentää jotta se sopisi vaadittuun kokorajoitukseen. Jalostukseen valittiin normaalia pienikokoisempia, yleensä osittain mäyräkoirataustan omaavia kuurinmaanajokoiria, joita risteytettiin edelleen mäyräkoirien ja beaglejen kanssa tarpeeksi pienen koon saavuttamiseksi. Vuonna 1947 näiden koirien jälkeläisistä päätettiin luoda kokonaan uusi rotu, ja jalostusohjelma saatiin aloitettua. Metsästäjien ja kalastajien valtuusto löysi 40 kantakoiraa, jotka vastasivat haluttua tyyppiä ja olivat kooltaan pienimmästä päästä. Vuonna 1971 rotutyyppi oli saatu vakiinnutettua ja ensimmäinen virallinen rotumääritelmä julkistettiin.[1][2]
Kuurinmaanajokoira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kuurinmaanajokoira
Kuurinmaanajokoira oli nimensä mukaisesti kotoisin Kuurinmaalta, ja sillä metsästettiin Latviassa yleisesti vielä 1800-luvulla. Tämä pitkäraajainen, kauriin ja villisian metsästykseen jalostettu koira polveutui puolanajokoirasta, luzerninajokoirasta ja englantilaisista ajokoirista.[1][2] Sen tehtävä oli ajaa riista ulos tiheästä metsiköstä avoimemmalle maa-alalle metsästäjän ammuttavaksi. Tämä johtui siitä, että tiheään metsään meneminen metsästysaseen kanssa oli lailla kielletty, ja sen vuoksi tottelevaisuus oli sitkeyttä tärkeämpi rotuominaisuus.[1] Ensimmäisen maailmansodan aikana populaatio kävi uhanalaiseksi, ja jäljellä olevista yksilöistä harva oli enää puhdasrotuinen, sillä niiden risteyttäminen mäyräkoiran ja sekarotuisten ajokoirien kanssa alkoi yleistyä.[2] Rodun kohtalon ratkaisi viimeistään Latvian metsätalousministeriön päätös metsästykseen käytettävien koirien koosta.[1][2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Morris, D: Dogs – The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 106–107. Ebury Press, 2001. ISBN 0-09-187091-7. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Wilcox, B. & Walkowicz, C: The Atlas of Dog Breeds of the World, s. 572. Neptune, New Jersey: T.F.H Publications, 1995. ISBN 0793812844. (englanniksi)
- ↑ a b Läti hagija tõustandard Eesti Kennelliit. Viitattu 13.3.2024. (viroksi)