László Csatáry

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

László Csatáry (4. maaliskuuta 1915[1] Mány, Itävalta-Unkari[2]10. elokuuta 2013 Unkari[3]) oli unkarilainen poliisi, jota syytettiin osallisuudesta holokaustiin toisen maailmansodan aikana. Hänen väitetään avustaneen 15 700 juutalaisen karkotusta Auschwitzin keskitysleiriin vuonna 1944.[4]

Csatáry työskenteli vanhempana konstaapelina Unkarin Tšekkoslovakialta miehittämässä Košicessa (nykyisin Slovakiaa).[4] Vuonna 1948 hänet tuomittiin poissaolevana Tšekkoslovakiassa kuolemaan. Hän oli paennut Kanadaan, jossa hän työskenteli taidekauppiaana vuoteen 1995.[4] Paljastuttuaan hän menetti Kanadan kansalaisuuden, ja hän pakeni Unkariin.[5]

Csatáry löytyi heinäkuussa 2012 Unkarin pääkaupungista Budapestista. Sotarikoksista epäiltyjä etsivän Simon Wiesenthal -keskuksen mukaan hän oli asunut viimeiset 17 vuotta Budapestissa täysin avoimesti. Esimerkiksi posti tuli hänelle kotiin oikealla nimellä.[4]

98-vuotias Csatáry asetettiin syytteeseen kesäkuussa 2013 osallisuudesta yli 10 000 juutalaisen karkottamiseen keskitysleirille toisen maailmansodan aikana. Csatáry itse kiisti syytteet.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Csatáry László – egy kőszívű kassai rendőrtiszt Felvidék.ma. 2012-05-18. Viitattu 14.8.2013. (unkariksi)
  2. Laszlo Csatáry: Nazi war-crimes suspect, tracked down after 60 years of obscurity, Independent, viitattu 14.8.2013 (englanniksi)
  3. Natsisyytettyjen ykkösnimi Laszlo Csatary kuoli Unkarissa, Yle Uutiset, Ulkomaat
  4. a b c d Etsitty natsirikollinen löytyi Unkarista 16.7.2012. Kaleva. Viitattu 22.7.2013.
  5. Natsirikoksista etsitty Csatáry pidätettiin Unkarissa 18.7.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 22.7.2013.
  6. Hanna Hanhinen: Etsitty natsirikollinen syytteeseen Unkarissa 18.6.2013. Yle. Viitattu 22.7.2013.