Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi (lyhenne KRP[1]; ruots. Centralkriminalpolisen, CKP, kansainväisissä yhteyksissä National Bureau of Investigation, NBI[2]) on Suomen poliisin valtakunnallinen yksikkö, jonka tehtävänä on torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta, suorittaa tutkintaa sekä kehittää rikostorjuntaa ja rikostutkintamenetelmiä.[3]
KRP on perustettu vuonna 1955. Ensimmäinen päällikkö oli poliisineuvos Kosti Vasa. Sen henkilöstömäärä on noin 700, joista 56 prosentilla on poliisikoulutus. Vaativan rikostutkinnan suorittamiseksi KRP:ssä työskentelee suuri määrä eri alojen asiantuntijoita, esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon kemian alalta suorittaneita henkilöitä rikoskemisteinä rikosteknisessä laboratoriossa.
Sisällysluettelo |
Asiantuntijapalvelut [muokkaa]
Keskusrikospoliisi tuottaa rikostorjunnan asiantuntijapalveluita poliisin eri yksiköille ja useille muille viranomaisille, esimerkiksi Tullille.
Asiantuntijapalveluista tärkeimpiä ovat:[4]
- rikosteknisen laboratorion suorittamat tutkimukset
- rahanpesun selvittelykeskuksen toiminnot
- kansainvälisten oikeus- ja virka-apupyyntöjen välittäminen
- rikostiedustelun ja -analyysin palvelut
- teknisen tiedustelun ja tarkkailun palvelut
- elektronisen todistusaineiston käsittelyyn liittyvät palvelut
- rikostorjuntaan liittyvät kielipalvelut
- KRP:n tehtäviin liittyvä koulutus.
KRP kirjasi vuonna 2005 tutkittavakseen 929 rikoslakirikosta. Tutkittavien rikosten määrän vuosittaiset vaihtelut ovat olleet 2000-luvulla suhteellisen pieniä.[4]
Organisaatio [muokkaa]
Keskusrikospoliisin esikunta (päämaja) sijaitsee Jokiniemessä Vantaalla. Toimitilat valmistuivat vuonna 1994. KRP:n paikallisyksiköitä toimii 13:lla paikkakunnalla.
Keskusrikospoliisissa on 9 eri yksikköä:
- Pääosasto
- Länsi-Suomen yksikkö (Ahvenanmaa, Jyväskylä, Vaasa)
- Itä-Suomen yksikkö (Hamina ja Mikkeli)
- Pohjois-Suomen yksikkö (Oulu ja Rovaniemi)
- Rikostekninen laboratorio
- Rahanpesun selvittelykeskus
- Rikostietopalvelu
- Tekninen asiantuntijapalvelu ja
- Hallintoyksikkö.
Keskusrikospoliisin päällikkönä vuonna 2012 toimii poliisineuvos Rauno Ranta (87-).
Katso myös [muokkaa]
• Keskusrikospoliisin Rikosmuseo
Lähteet [muokkaa]
- ↑ KOTUS: Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
- ↑ http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pages/indexeng
- ↑ Laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta 679/2002
- ↑ a b KRP:n vuosikertomus 2005
Sivulta puuttuu