Karpaatti-Ukrainan tasavalta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karpaatti-Ukrainan tasavalta
15. maaliskuuta17. maaliskuuta 1939
Flag of Ukraine.svg   Karptska Ukraina COA.svg
Karpaatti-Ukrainan lippu Karpaatti-Ukrainan vaakuna
Carpatho Ukraine March 1939.png
Presidentti
Pääministeri
Avgustyn Voloshyn
Julian Revay
Pääkaupunki Khust
Yleisimmät kielet ukraina
Edeltäjä(t) Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
Seuraaja(t) Flag of Hungary 1940.svg Unkari
Kansallislaulu Štše ne vmerla Ukrajiny

Karpaatti-Ukrainan tasavalta oli nykyisen Taka-Karpatian aluella Ukrainassa sijainnut lyhytikäinen itsenäiseksi julistettu valtio. Itsenäisyysjulistus annettiin Tšekkoslovakian hajotessa 15. maaliskuuta 1939, mutta Unkari miehitti alueen kokonaan 17. maaliskuuta mennessä.

Sisällysluettelo

Tausta [muokkaa]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Karpaatti-Ukrainan alueesta oli tullut osa Tšekkoslovakia. Saint-Germainin sopimuksen nojalla alueella tuli olla osittainen itsehallinto, mutta sen antamista oltiin jatkuvasti lykätty keskushallinnon taholta. Taloudellisesti alue oli Tšekkoslovakian köyhintä. Tšekkoslovakia joutui luovuttamaan niin sanotut Sudeettialueet Natsi-Saksalle vuoden 1938 syyskuussa ja saman vuoden marraskuussa Slovakian ja Karpaatti-Ukrainan alueiden eteläosat liitettiin Unkariin Saksan painostuksesta. Karpaatti-Ukrainan alueesta luovutettuihin tärkeisiin paikkoihin kuului muun muassa Uzhgorod ja Mukachevo.[1]

Tšekkoslovakian hajaannuksesta oli hyötyäkin, sillä 22. marraskuuta Karpaatti-Ukrainalle ja Slovakialle annettiin niiden pitkään odottama itsehallinto yrityksenä pitää maa koossa. Karpaatti-Ukrainaan perustettiin alueellinen parlamentti, jota johti Avgustyn Voloshyn. Lisäksi nationalistinen puolisotilaallinen järjestö Sich tunnustettiin virallisesti.[1] Hallinnon myönnytykset loivat kuitenkin vain enemmän hajaannusta ja Slovakia alkoi vaatia itsenäisyyttä Saksan tuella. Slovakian itsenäistyessä Karpaatti-Ukrainassa ainut järkevänä pidetty vaihtoehto oli myös sen itsenäisyys.[2]

Itsenäisyys [muokkaa]

Sich-järjestön jäseniä valokuvassa.

Ratkaiseva tapahtuma Karpaatti-Ukrainan kannalta oli Saksan suorittama Böömin ja Määrin miehitys aamulla 15. maaliskuuta 1939. Tämän johdosta Slovakia antoi itsenäisyysjulistuksen ja Karpaatti-Ukraina seurasi esimerkkiä vielä saman päivän aikana. Itsenäistä hallintoa johti nyt presidentiksi noussut Revd Voloshyn ja maan pääministeriksi tuli Julian Revay.[2] Maan perustuslakiin kirjattiin, että suurinta valtaa maassa käyttäisi demokraattisesti valittu parlamentti ja että maan virallinen kieli on ukraina. Koska Uzhgorod oli annettu Unkarille maan pääkaupungiksi tuli Khust. Maan kansallislauluksi valittiin Štše ne vmerla Ukrajiny. Välittömästi maan itsenäistyttyä alkoivat etniset levottomuudet Sich-joukkojen ottaessa yhteen samankaltaisten slovakki- ja unkarilaisjärjestöjen kanssa. Itsenäisyysjulistuksen antamisen päivänä Unkarin armeija ylitti maan etelärajan tuomittuaan ensin alkaneet levottomuudet.[3]

Unkarin hyökkäys [muokkaa]

Sichien värväysjuliste.

Ylitettyään rajan Unkarin joukot etenivät tasaisesti hajottaen vastarinnan ja pidättäen paikalliset virkamiehet. Jo iltapäivän aikana Unkarin radio ilmoitti, että Kárpátalya oli jälleen liitetty Unkariin 21-vuoden eron jälkeen. Unkari oli saanut hyökkäykselleen hyväksynnän Hitleriltä. Unkarilaisten miehittäessä pääkaupunki Khustin suuri osa Karpaatti-Ukrainan johtajista pakeni Romaniaan. Sich-järjestön joukot jatkoivat taisteliua vuoristoseudulla. Taisteluissa kuoli satoja ja noin 1 000 järjestön jäsentä pakeni Slovakian Bratislavaan, josta he myöhemmin päätyivät Saksan keskitysleireille. Unkarin joukot saavuttivat Karpaatti-Ukrainan Puolan vastaisen rajan maan pohjoisosassa 17. maaliskuuta päättäen sotatoimet alueella ja siirtyen varmistamaan Slovakian vastaisen rajan. Kiinnisaatuja Sich-järjestön jäseniä ammuttiin joidenkin tietojen mukaan Tisajoen varrella.[4]

Lähteet [muokkaa]

  • Norman Davies: Vanished Kingdoms - The History of Half-Forgotten Europe. Penguin Books, 2011. ISBN 978 1 846 14338 0. (englanniksi)

Viitteet [muokkaa]

  1. a b Davies 2011, s. 625
  2. a b Davies 2011, s. 626
  3. Davies 2011, s. 627
  4. Davies 2011, s. 631