Kari Tykkyläinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kari Tykkyläinen.

Kari Ahti Ilmari Tykkyläinen (s. 9. heinäkuuta 1953 Eno) on suomalainen kuvanveistäjä ja videotaiteilija. Hänet on määritelty "marginaalitaiteilijaksi"[1]. Tykkyläinen asuu nykyisin Pudasjärvellä, Yli-Siuruan kylässä.

Koulutukseltaan Tykkyläinen on ylioppilas, joksi hän valmistui Karjasillan koulussa, Oulussa vuonna 1973. Hän on käynyt myös Kankaanpään taidekoulun vuosina 19761979, ja on Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen.[2] Tykkyläinen on Pudasjärven kaupunginvaltuutettu Perussuomalaisten riveissä ja MC²-moottoripyöräkerhon presidentti.[2]

Tykkyläisellä on neljä lasta. Hänen puolisonsa on Marja-Leena Tykkyläinen (o.s. Saari).[2]

Tykkyläinen on saanut Dukaattipalkinnon vuonna 1984. Hänet tunnetaan myös yli tuhannesta humoristisesta videosta, jotka on julkaistu YouTube-videopalvelussa käyttäjätunnuksella tykylevits. Videoilla on yhteensä yli kymmenen miljoonaa katselukertaa. Videoista katsotuin on Lannistumaton, jota oli katsottu YouTubessa 7. joulukuuta 2011 mennessä yli miljoona kertaa.[3] Tykkyläisen YouTube-kuuluisuutta on käsitelty myös YLE TV1 -kanavan A-studio-ohjelmassa.[4]

[muokkaa] Lähteet

  1. Tosi tarina: Siuruan Rubens.] TV 1 3.5.2011 klo 20.00-20.30. (Julkaistu Yle Arenassa) Viitattu 5.5.2011.
  2. a b c Kari Tykkyläinen: Taiteilija ite Kari Tykkyläisen kotisivut. Viitattu 10.6.2009.
  3. Lannistumaton YouTube. 27.2.2007. Viitattu 2.6.2010.
  4. Tykkyläinen A-studiossa A-tuubi / Yleisradio. 20.11.2008. Viitattu 10.6.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut