Kalle Isokallio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalle Isokallio 2011

Kaarlo Markku Olavi ”Kalle” Isokallio (s. 13. toukokuuta 1948 Helsinki) on suomalainen kolumnisti, kirjailija ja entinen yritysjohtaja. Koulutukseltaan hän on laivanrakennustekniikan diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta. Isokallio oli Nokian toimitusjohtaja pääjohtaja Simo Vuorilehdon alaisuudessa vuonna 1991, minkä jälkeen Nokian organisaatiota uudistettiin ja Isokallio jäi eläkkeelle täysin Nokian johtajien eduin. Kohueläkkeen Isokallio sopi appensa Mika Tiivolan kanssa. Isokallion jälkeen Nokian toimitusjohtajaksi tuli Jorma Ollila.

Ura Nokiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Isokallio työskenteli pari vuotta Wärtsilässä, vuosina 1974-1981 IBM:llä, ja Nokian palvelukseen Isokallio tuli vuonna 1981.

Nokia osti vuonna 1987 ranskalaisen Oceanic-televisiotehtaan ja vuonna 1988 länsisaksalaisen SEL:n kulutuselektroniikan. Vuoden 1988 alussa Ericsson myi 915 miljoonalla markalla tietokonevalmistuksen Nokialle. Nokia Dataa vetänyt Isokallio ilmoittikin vuonna 1988 tavoitteekseen liikevaihdon nelinkertaistamisen viidessä vuodessa. Lisäksi Isokallio tiedotti, että ” irtisanomisten aika on ohi” ja ”--jatkossa henkilökunnan määrä laskee "luonnollisen kierron kautta"”.[1]Tavoitteen toteutumista pidettiin mahdottomana. Kun Nixdorf Computer päätyi Siemensin haltuun, Nokia Data haki yhteistyötä tietokonevalmistaja Olivetin kanssa.

Nokian johdossa oli vaihtuvuutta. Vuosien 1988-1991 aikana Nokiasta lähtivät matkapuhelinryhmää johtanut Jorma U. Nieminen, teknologiasta vastannut Matti Otala, kulutuselektroniikan markkinointijohtaja Stefan Majurin ja hallintojohtaja Lauri Ståhlberg. Vuorilehdon edeltäjä Kari Kairamo ja hallitukseen kuulunut Timo Koski kuolivat 1988.

Nokia hallintoneuvosto, jossa puhetta johti Jaakko Lassila, nimesi Kalle Isokallion Nokian varapääjohtajaksi tammikuussa 1990, kun pääjohtajana jatkoi vuorineuvos Simo Vuorilehto. Puheenjohtaja Mika Tiivola oli jäävännyt itsensä sukulaisuussyistä. Isokallio sanoi nimityksen olleen hänelle täydellinen yllätys, kun vastaehdokkkaana oli matkapuhelinryhmän toimitusjohtaja Antti Lagerroos.[2] Myöhemmin helmikuussa 1990 Lageroos erosi ja hänen tilalleen nimitettiin konsernin silloinen rahoitusjohtaja Jorma Ollila. Isokallion tilalle Nokia Dataan nimitettiin Olivetti-yhtymän varatoimitusjohtajana aikaisemmin toiminut Vittorio Levi.

Nokia ei yhtiönä hahmottanut vielä 1990-luvun alussa tulevaisuuden suuntaa sillä seurauksella, että Nokia päätti olla mukana lähes kaikessa. Kisaa käytiin ruotsalaisen Ericssonin kanssa. Nokialla oli kuitenkin länsisaksalaisen AEG:n ja ranskalaisen Alcatelin kanssa yhteistyöliittymä, joka yritti saada tilauksia yleiseurooppalaiseen GSM-matkapuhelinverkkoon.[3] Rahoittajien usko Nokiaan kuitenkin loppui. Nokian hallituksesta poistettiin yhtiön toimialajohtajat ja tilalle nimitetään pankkien ja pääomistajien edustajat. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin huhtikuussa 1990 vain kaksi kuukautta aikaisemmin varapääjohtajaksi nimitetty Isokallio. Nokia hallituksen puheenjohtajaksi valittiin SYP:n eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Tiivola ja varapuheenjohtajaksi KOP:n pääjohtaja Lassila.

Nokia Datassa alkoi saneeraus, ja yhtiö jaettiin kolmeen toiminnalliseen divisioonaan. Nokia myi vuonna 1991 osakkuutensa Kolmostelevisio Oy:ssä MTV:lle sillä seurauksella, että MTV:n hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin Nokian toimitusjohtaja Isokallio. Isokallio nimitettiin Teollisuusvakuutuksen hallitukseen, ja kun Nokian Data myytiin vuonna 1991 brittiläiselle ICL:lle, Isokallio nimettiin myös ICL:n hallitukseen. Puhuttiin strategisesta liittoutumasta yli rajojen, ja Isokallio halusi kehittää Nokiasta suuren tietokoneyhtiön. Nokia ei kuitenkaan saanut otetta markkinoista ja ongelmia aiheutti erityisesti tappiollinen tv-valmistus.

Tammikuun 16. päivänä 1991 ilmoitettiin yllättäen, että pääjohtaja Simo Vuorilehto jää ennenaikaiselle eläkkeelle ja toimitusjohtaja Isokallio jättää Nokian. Vuorilehdon ja Isokallion paikan otti yhtiön matkapuhelinryhmää vetänyt Jorma Ollila. Isokalliolle annettiin täysi eläke, vaikka työsuhde Nokiassa kesti vain 11 vuotta. Isokallion palkaksi arvioitiin noin 1,6 miljoonaa markkaa vuodessa, jolloin 60 prosentin eläke olisi siis noin miljoona markkaa vuodessa eli 80 000 silloista markkaa kuukaudessa.[4]

Deltaboni, Finvest ja Interbank[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oy Mecrastor Ab perustettiin tuomaan suomalaiseen teollisuuteen liikkeenjohdon oppeja maailmalta.[5] Viime vaiheissa Mecrastorin takana oli noin satakunta yritystä. Virallisesti konsulttiyhtiön myi Oy Rastor Ab, joka jatkoi toimintaansa koulutusorganisaationa. Yhtiöillä oli sama hallintoneuvosto ja hallitus. Rastorin hallintoneuvoston puheenjohtaja toimi vuorineuvos Krister Ahlström, ja hallituksen johdossa oli Nokian entinen toimitusjohtaja Isokallio. Finvest osti äänivallan Interbankista huhtikuun 1993 alkupuolella Kari ja Jussi Uotilta sekä Interbankin toimitusjohtajalta Juha Sorvistolta. Kaupan arvo oli noin 75 miljoonaa markkaa. Isokalliosta oli Deltabonin kautta tullut syksyllä 1992 Finvestin pääomistaja 51 miljoonan markan osakekaupoilla. Nobiscumin konkurssihallinnolla oli hallussaan Finvestin äänivallasta 34,9 prosenttia. Isokallio kertoi olleensa kiinnostunut Finvestistä yrityksenä jo pitkään, jo ennen kun Nobiscumin konkurssin myötä suuri erä Finvestin osakkeita oli julkisesti kaupan.[6] Finvestin muita pääomistajia olivat Pohjola, Instrumentarium ja Nokia. Finvestin toimitusjohtajan toimi Jorma Eloranta.[7] Finvest Oy:n omistama paineilmakompressoreita tuottava Hydor Oy:n myytiin Oy E. Sarlin Ab:lle vuoden lopussa 1992.

Finvest osti vuonna 1993 Interbankin. Finvestin ostamasta äänivallasta pääosa, 40,1 prosenttia, tuli sijoittajaveljesten Uotin veljesten Incubator-ryhmän yhtiöiltä (Vähäsilta Oy, Ikaalisten Kylpyläkasino Oy). Puhuttiin Uotien pitkäaikaisesta sijoituksesta Interbankiin, mutta Finvest tarjoutui lunastamaan kaikki Interbankin osakkeet ja Uotit myivät. Kaupan arvo oli noin 75 miljoonaa markkaa. Aikaisemmin Isokallion Deltaboni Oy oli saanut syksyllä 1992 60 miljoonan markan lainan Interbankista. Deltabonin ainoa julkisuudessa ollut tehtävä oli omistaa Finvestiä ja sitä kautta Interbankia. Interbank Osakepankin yhtiökokous valitsikin pankin hallintoneuvostoon Finvest Oy:n hallituksen puheenjohtajan Kalle Isokallion kesällä 1993.

Aspocomp osti Finvest-konserniin kuuluvan Metalex Oy:n piirilevyjen valmistuksen. Interbank Osakepankin luottotappiot Uotien liiketoimien seurauksena Ikaalisten kylpylästä kasvoivat 27 miljoonaan markkaan vuonna 1993. Finvest ilmoitti ostaneensa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin omistaman Suomen Kiinteistöpankin, Skipin, toukokuussa 1994. Myös Skipillä oli raskaat luottotappiot.[8] Kauppaan tarvittiin kuitenkin lakimuutos; lex-Isokallio, ja kauppa raukesi myöhemmin samana vuonna.[9] Pian tämän jälkeen Vakuutusyhtiö Pohjola ja Eläkeyhtiö Ilmarinen myivät Finvest osakkeensa. Vuoden 1994 marraskuussa keskusrikospoliisi alkoi selvittämään onko Finvest Oy:n pääomistajalla Kalle Isokalliolla salainen voitonjakosopimus monista talousrikoksista epäiltyjen liikemiesveljesten, Kari ja Jussi Uotin, kanssa. Tutkittu voitonjakosopimus liittyi marraskuussa 1992 ja huhtikuussa 1993 tehtyihin osakekauppoihin.

Interbankin entinen toimitusjohtaja Juha Sorvisto siirrettiin pois pankista 1994 Finvestille.[10] Ben Wolfram muutti Lontooseen kesällä 1994 ja pyysi vapautusta johtokunnan jäsenyydestä samassa yhteydessä. Interbankin silloinen toimitusjohtaja Veikko Somersalmi ja pankin johtokunnan jäsen Jarmo Ellonen erosivat tehtävistään helmikuussa 1995. Puhuttiin epäilyttävistä lainajärjestelyistä ja vilpistä.[11] Interbankin heikko talous veti Finvestin tuloksen tappiolliseksi. ”Pitkäaikaiseksi sijoituksesi” tarkoitettu järjestely kesti kaksi vuotta ja Isokallio luopui Finvestin omistuksesta jo seuraavana vuonna 1995: Finvest osti suunnitteluyhtiö Jaakko Pöyryn ja sai samalla uudet pääomistajat. Kaupan toteutumisen ehtona oli, että Isokallion Oy Deltaboni Ab myy kaikki osakkeensa Jaakko Pöyryn myyjien ja johdon konsortiolle. Isokallio erosi samalla Finvestin hallituksesta ja Interbankin hallintoneuvostosta. Finvestin suurimmiksi osakkaiksi tulivat Isokallion jälkeen Jaakko Pöyryn pääjohtaja Henrik Ehrnrooth ja toimitusjohtaja Kari Stadigh.

Tutkijat väittivät, että Isokallio toimi kaupassa bulvaanina. Myöhemmin Interbankin osakkeet siirtyivät Björn Wahlroosin omistamalle Mandatumille. Vuonna 1999 käräjäoikeus tuomitsi Isokallion maksamaan Kari Uotille 28 miljoonan markan korvaukset[12]. Isokallio sai vahingonkorvaukset nurin hovioikeudessa. Hovioikeuden mukaan Isokallio myi osakkeet vastoin Deltabonin omistajan kieltoa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että sellaista todellista vahinkoa ei syntynyt, josta Isokallio olisi korvausvelvollinen.[13]

Kirjailijana ja kolumnistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Isokallio on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1996.[14] Hän kirjoittaa nykyisin kirjoja ja juttuja Iltalehteen sekä kolumneja Tiedosta-lehteen. Hänen kirjansa on luokiteltu poliittisiksi satiireiksi. Isokalliota epäillään yhdessä Heikki Lehmuston kanssa Tekniikka ja Talous -lehden kolumnistiksi, ”perusinsinööri Veijo Miettiseksi” sekä vuosittaisia Suomen parhaat vitsit -kirjoja kokoaviksi nimimerkeiksi Kari Kallis ja Henrik Muste.[15][16]

Isokallio on arvostellut Suomessa harjoitettua talouspolitiikkaa, joka on hänen mukaansa Yhdysvaltojen matkimista: julkisia palveluja on lyhytnäköisesti yksityistetty ja tuloerojen on annettu kasvaa[17]. Isokallio ei ole sidoksissa mihinkään puolueeseen[18].

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arola, Heikki. Kaarlo Isokallio osti Nobiscumin Finvest-osakkeet. Helsingin Sanomat. Talous. 29.11.1992.
  • Arolainen, Teuvo. Sampo riitelee yhä Interbankin pikkurahoista. Helsingin Sanomat, kotimaa. 19.3.2003.
  • Hautamäki, Jaakko. Nimitys Nokian varapääjohtajaksi yllätti Isokallion: "Yritysjohdon pitää pystyä hyödyntämään strateginen positio". Helsingin Sanomat. Talous. 23.1.1990
  • Jaakkola, Juha. Eduskunta lykkäsi "Lex-Isokallion" käsittelyä. Helsingin Sanomat 16.11.1994.
  • Luukka, Teemu. Finvestin omistajat hyväksyivät Interbank-annit Pääosakkaat vaativat Isokalliolta osakassopimuksen. Helsingin Sanomat. Talous. 7.5.1993
  • Nokia saa vastaansa vahvistuneen Siemensin. Helsingin Sanomat. Talous. 16.1.1990.
  • Ristimäki, Martti: Hovioikeus vapautti Isokallion korvauksista Taloussanomat. 3.6.2001. Viitattu 24.9.2010.
  • Sokkala, Hannu. Nokian hyppäys SYP:n leiriin sai siunauksen Casimir Ehrnrooth hallituksen johtoon. Helsingin Sanomat. Talous. 3.4.1992
  • Tammen kirjailijasivu: Isokallio, Kalle

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat. Talous. 16.1.1990. Nokia saa vastaansa vahvistuneen Siemensin.
  2. Hautamäki, Jaakko. Nimitys Nokian varapääjohtajaksi yllätti Isokallion "Yritysjohdon pitää pystyä hyödyntämään strateginen positio". Helsingin Sanomat. Talous. 23.1.1990.
  3. Sokkala, Hannu. Nokian notkahtaessa Ericsson etenee Ericsson on keskittynyt harvoihin tuoteryhmiin, Nokia koettaa pysyä kaikessa mahdollisessa. Helsingin Sanomat. Talous. 6.3.1990.
  4. Sokkala, Hannu. Nokian hyppäys SYP:n leiriin sai siunauksen Casimir Ehrnrooth hallituksen johtoon. Helsingin Sanomat. Talous. 3.4.1992
  5. Laitinen, Pentti. Helsingin Sanomat 4.9.1992. Mecrastorin johto osti konsulttiyhtiön itselleen. "Yritysten johto viisastelee nykyisin asioilla, joille ei mahda mitään.
  6. Arola, Heikki. Helsingin Sanomat. Talous. 29.11.1992. Kaarlo Isokallio osti Nobiscumin Finvest-osakkeet.
  7. Luukka, Teemu. Finvestin omistajat hyväksyivät Interbank-annit Pääosakkaat vaativat Isokalliolta osakassopimuksen. Helsingin Sanomat. Talous. 7.5.1993
  8. Hurri, Jan: Isokallio ottaa lisää pankkiriskiä. (Kehitys- ja sijoitusyhtiöstä pankkikonserniksi muuttuneen Finvestin pääomistaja Kalle Isokallio ja toimitusjohtaja Jorma Eloranta haastateltavina) Talouselämä, 1994, 57. vsk, nro 26, s. 22-25. (suomeksi)
  9. Jaakkola, Juha. Helsingin Sanomat 16.11.1994. Eduskunta lykkäsi "Lex-Isokallion" käsittelyä.
  10. Helsingin Sanomat. Talous 11.8.1994.
  11. Arolainen, Teuvo. Helsingin Sanomat, kotimaa. 19.3.2003. Sampo riitelee yhä Interbankin pikkurahoista.
  12. Isokallio tuomittiin jättikorvauksiin Finvest-kaupoista. Helsingin Sanomat, 2.11.1999. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.9.2010.
  13. Ristimäki, Martti: Hovioikeus vapautti Isokallion korvauksista Taloussanomat. 3.6.2001. Viitattu 24.9.2010.
  14. Tammen kirjailijasivu: Isokallio, Kalle
  15. Berg, Tommi: Valtuutetut seremoniasalista työn touhuun Uusi Lahti. 14.1.2008. Viitattu 12.6.2009.
  16. Hauskat pojat taas vauhdissa 4.11.1999. Kauppalehti. Viitattu 30.6.2012.
  17. Köyhän etu on Suomen etu Iltalehden sivusto. 23.3.2009.
  18. Oletko hurahtanut demariksi, Kalle Isokallio? Demari-lehden sivusto. 15.8.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]