Kalkitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalsiumkarbonaattia eli kalkkikiveä
Dolomiittia

Kalkitus tarkoittaa viljelymaan parannusta kalkin avulla. Se saa siis kasvit kasvamaan paremmin.[1] Suomen maaperä on normaalisti hapanta, mutta happamuus vaihtelee maalajeittain.[2] Kun kasvit ottavat maasta ravinteita, se happamoituu lisää jonka jälkeen siitä on vielä vaikeampi saada ravinteita irti. Jotkut kasvit tarvitsevat kalkkia enemmän, jotkut taas viihtyvät happamammassa maassa. [3] Myös kostea ilmasto, hapan laskeuma, maan runsas muokkaus, lannoitetyppi ja rannikkoseuduilla sulfaattimaat saavat aikaan kalkitustarpeen.[2]

Kalkkia myydään sekä jauheena että rakeisena. Kalkituksessa voi käyttää jotakin seuraavista aineista:

Kalkitus pitäisi suorittaa 3-4 viikkoa ennen lannoitusta, että kalkki ehtisi imeytyä eikä tulisi ongelmia esimerkiksi lannoitteiden typen kanssa. Kalkituksen voi periaatteessa tehdä mihin aikaan vuodesta tahansa.[5] Sen voi suorittaa keväällä lumiseen aikaan, mutta syksykin on hyvä aika. Kalkki imeytyy parhaiten kosteaan maahan, mieluiten levitys kannattaa siis suorittaa juuri ennen sadetta.[3] Jos kalkin saa sekoitettua maan sekaan, se vaikuttaa nopeammin. Olemassa oleville istutuksille voi kuitenkin levittää kalkin maan pinnalle. Jos kalkitusta ei ole tehty pitkään aikaan, kyseessä on peruskalkitus: sillä poistetaan happamuutta reilusti ja nostetaan pH halutulle tasolle. Ylläpitokalkituksella puolestaan säilytetyään happamuus sopivalla tasolla.[6] Ylläpitokalkitus tulisi suorittaa 3-5 vuoden välein.[4]

Kalkituksen tarve riippuu siis maan pH-arvosta. pH:n voi mitata itse tai tutkimuksen voi teettää. Hiekka- ja hietamaille dolomiittikalkkia voi antaa perustamisvaiheessa 30–50 kg aarille. Ylläpitokalkituksena voi laittaa 5–10 kg dolomiittikalkkia tai ämpärillisen tuhkaa aarille.[4] Viljelymailla keskimääräinen kalkintarve on 400 kg hehtaarille vuodessa, mutta luku voi vaihdella paljon: esimerkiksi voimaperäisessä säiliörehuviljelyssä kulutus voi olla jopa yli 700 kg. [2]

Esimerkiksi seuraavat kasvit viihtyvät happamassa maassa eivätkä kaipaa kalkitusta: pensasmustikka, angervot, alppiruusut, havupuut ja kanervat.[3] Viljelykasveista peruna tarvitsee hieman happaman maan (pH 6). Myös vadelma, herukat, omena- ja päärynäpuut viihtyvät sellaisessa. Kuitenkin useimmat puut, pensaat ja vihannekset viihtyvät neutraalissa maassa. Emäksisessä maassa (pH yli 7) viihtyvät esimerkiksi luumu- ja kirsikkapuut, karviainen sekä jotkut sipuli- ja salaattilajikkeet.[5]

Koneellista kalkitusta varten on kehitetty erityinen kalkituskone.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kalkitus on tie suurempiin satoihin. - Farmit.net, luettu 12.11.2006
  2. a b c Kalkitustarpeen aiheuttajat - Farmit.net, luettu 12.11.2006
  3. a b c Kalkitus - Nicehouse.fi, luettu 12.11.2006
  4. a b c Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh ja Meeri Saario: Suomalainen piha ja puutarha, s. 250-251. Gummerus 2002.
  5. a b Carin Swanström (toim.): Suuri puutarhakirja, s. 44-45. WSOY 2000.
  6. Maan kalkitseminen - Kekkilä, luettu 12.11.2006
  7. http://www.svefol.net/soff/handbok/saksala.htm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]