Kaikkien harhaoppien kumoaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaikkien harhaoppien kumoaminen[1] (lat. Refutatio omnium haeresium; muinaiskreikaksi Κατὰ πασῶν αἱρέσεων ἔλεγχος) eli Philosophumena (Φιλοσοφούμενα, ”Filosofiset opetukset”) on Hippolytos Roomalaisen kirjoittama poleeminen teos, joka on nimensä mukaisesti suunnattu erilaisia harhaoppeja vastaan.[2][3] Se on merkittävä lähde varhaiskristillisen oikeaoppisuuden kanssa kilpailleiden suuntausten tutkimuksen kannalta.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien harhaoppien kumoaminen on kirjoitettu joskus vuoden 222 jälkeen. Teoksen ensimmäinen kirja laitettiin aiemmin Origeneen nimiin ja julkaistiin hänen teostensa joukossa nimellä Philosophumena, mutta nykyään koko teoksen kirjoittajana pidetään yleisimmin juuri Hippolytosta. Teoksen koko tekstiä ei tunneta; sen kymmenestä kirjasta puuttuvat kirjat II ja III. Suurin osa teoksesta löytyi uudelleen, kun kreikkalainen Minos Minoides löysi teoksen kirjat IV–X sisältäneen käsikirjoituksen eräästä luostarista Athos-vuorelta vuonna 1842 (joidenkin lähteiden mukaan 1841). Vuonna 1851 koko teos osattiin lopulta laittaa Hippolytoksen nimiin.[2][3][4]

Hippolytos kirjoitti teoksen kreikaksi, mutta siihen viitataan usein sen latinankielisellä nimellä Refutatio omnium haeresium. Hippolytoksen teos on pohjautunut ainakin osaksi Irenaeuksen teokseen Harhaoppeja vastaan. Sen lisäksi Hippolytos on käyttänyt lähteenään Syntagma-nimistä harhaoppien luetteloa. Hippolytoksen teos puolestaan toimi lähteenä muun muassa Epifanioksen teokselle Panarion.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos luettelee erilaisia oppeja, joita kirjoittaja pitää harhaoppisina. Näihin kuuluu sekä pakanallisia (kreikkalaisen filosofian ja kreikkalais-roomalaisen uskonnon mukaisia) oppeja että 33 gnostilaista kristillistä oppijärjestelmää. Näin teos on eräänlainen oppisuuntien ensyklopedia.[4]

Teoksen voidaan nähdä jakautuvan kahteen osaan niin, että sen kirjat I–IV käsittelevät pakanallista ajattelua ja kirjat V–X kristillisiä harhaoppeja. Hippolytos pyrkii jaollaan osoittamaan, että gnostilaiset saivat oppinsa enemmän pakanallisesta ajattelusta kuin kristinuskosta ja näin tehdessään väärinkäyttivät kreikkalaista filosofiaa omiin tarkoituksiinsa. Samalla Hippolytos osoittaa arvostavansa pakanallisiakin ajattelijoita ja heidän oppejaan enemmän kuin harhaoppisia ja heidän ”rajattomia hullutuksiaan”.[4]

Kirja I sisältää 20 filosofia käsittävän yhteenvedon kreikkalaisesta filosofiasta, alkaen Thaleesta ja päättyen skeptikoihin. Tämän lisäksi kirja käsittelee muun muassa brahmaanien, druidien sekä Hesiodoksen opetuksia. Kirja IV käsittelee muun muassa astrologeja.[2]

Kirjat V–X käsittelevät erityisesti gnostilaisia oppisuuntia ja opettajia, mukaan lukien setiläinen gnostilaisuus, Simon Magus, Valentinos ja valentinolaisuus, Basilides, karpokratiaanit, Kerinthos, Apelles, Markion, kainiitit, ofiitit ja ebioniitit.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Häkkinen, Sakari: Ebionit alkuseurakunnan perillisinä (The Ebionites as Heirs of the Primitive Community). Teologinen Aikakauskirja, 2002, 107. vsk, s. 493-507.
  2. a b c d Marcovich, M.: ”Introduction”, Hippolytus: Refutatio omnium haeresium, s. 1–31. Patristische Texte und Studien 25. Berlin & New York, 1986. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Brent, Allen: Was Hippolytus a Schismatic?. Vigiliae Christianae, 1995, 49. vsk, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b c d Rudolph, Kurt: Gnosis: The Nature and History of Gnosticism, s. 12–14. Continuum International Publishing Group, 2001. ISBN 0567086402. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marcovich, M.: Hippolytus: Refutatio omnium haeresium. Patristische Texte und Studien 25. Berlin & New York, 1986. Teoksen verkkoversio.
  • Wendland, P.: Hippolytus Werke Bd. III: Refutatio omnium haeresium. GCS 26. Berlin, uusintapainos Hildesheim & New york 1977, 1916.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]