Kaakeliuuni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaakeliuuni 1700-luvulta latvialaisessa Rundāles pils -linnassa.

Kaakeliuuni eli kakluuni on tulisija, joka muurataan perinteisesti kuppikaakeleista ja tiilistä.

Ensimmäiset kaakeliuunit olivat rakenteeltaan avoimien tulisijojen tapaan muurattuja ja niiden savukanavat johtivat suoraan piippuun. Niitä alettiin rakentaa Euroopan saksankielisellä alueella 1300-luvulla ja pohjoismaissa 1400-luvun jälkipuoliskolla. Suomen ensimmäisenä kaakeliuunina on pidetty uunia, joka rakennettiin Turun linnan linnantupaan vuonna 1543. On kuitenkin mahdollista, että kaakeliuuneja oli jo aiemmin esimerkiksi Laukon kartanossa Vesilahdella. 1700-luvun loppupuolella Ruotsissa huolestuttiin polttopuiden riittämisestä, joten ruotsalaiset kenraali Fabian Wrede ja arkkitehti Carl Johan Cronstedt saivat tehtävän 1775 ja kehittivät jo samana vuonna uuneihin kiertävän hormiston. Savu kiertää uunin sisällä, jolloin tiilet varastoivat lämpöä itseensä ja luovuttavat ne hitaasti ja tasaisesti huoneeseen.

Kuppikaakelit ovat osa uunin rakennetta ja niin ikään myös ne varastoivat lämpöä. Kuppikaakelien ansiosta perinteinen kaakeliuuni voidaan purkaa ja pystyttää uudelleen rikkomatta kaakeleita. Uunien tiilisisus kestää yleensä säännöllisessä käytössä 20–30 vuotta, mutta vanhoja toimivia kaakeliuuneja löytyy sadankin vuoden takaa.

Suomessa kaakeliuuniteollisuus kukoisti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomessa toimineita kaakelitehtaita olivat mm. Turun kaakelitehdas Oy (1874–1954, nykyään Pukkila), Wilh. Andsténin Tehdas Oy (1842–1915), Arabia (uunien valmistus 1873–1916), Rakkolanjoen kaakelitehdas Oy (1877–1930), Oy Ruoholahden kaakelitehdas (1870–1908) sekä Tampereen kaakelitehdas Oy (1896–1912).

Ennen rakennuksia lämmitettiin ainoastaan kaakeliuuneilla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kuitenkin erilaiset lämmitysjärjestelmät kehittyivät vaihtoehdoiksi uunien rinnalle, ja 1930-luvulla kaakeliuuneja alettiinkin purkaa taloista.

Kaakeliuunit ovat aina seuranneet aikansa tyylisuuntauksia. 1700-luvulla rokokoon aikana sisustuksia alettiin suunnitella kokonaisvaltaisesti ja kaakeliuunistakin tuli entistä vahvemmin osa koko sisustusta. Kaakeliuuni on siis lämmitysjärjestelmän lisäksi sisustuselementti.

Nykyään kaakeliuuneiksi kutsutaan myös kaakeleilla (pelkillä sileillä laatoilla) päällystettyjä tulisijoja, mutta näissä kaakelit eivät ole osa uunin rakennetta. Kaakelointi on kuin missä tahansa muualla sisustuksessa, seinissä jne. Kaakeleita ei saa irti ehjinä.

Nykyisin kaakeliuuni voi olla varalämmön lähde, sen avulla voidaan säästää lämmityskustannuksissa ja se on edelleen tärkeä sisustuselementti.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]