Jukka Itkonen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jukka Olavi Itkonen (s. 7. lokakuuta 1951 Varkaus)[1] on suomalainen sanoittaja, kirjailija, runoilija ja muusikko. Hänen kirjallinen tuotantonsa sisältää runoja, novelleja, lastenromaaneja, näytelmiä, tv-näytelmiä ja kuunnelmia. Hän on työskennellyt myös suomentajana, kääntäen muun muassa ruotsalaisten Sören Olssonin ja Anders Jacobssonin nuortenromaaneja. Lisäksi Itkonen on kuvittanut kirjoja ja suunnitellut kirjankansia.

Itkonen on tunnettu myös musiikintekijänä. Hän on lastenmusiikkiyhtye Z.Z. Topeliuksen perustajajäsen, ja on kirjoittanut satoja lauluntekstejä eri taiteilijoille ja yhtyeille, muun muassa Harri Marstiolle, Paula Koivuniemelle, Kari Tapiolle, Solistiyhtye Suomelle ja Topi Sorsakoski & Agentsille. Itkosen musiikkinäytelmä Astoria sai ensi-iltansa syyskuussa 2003 Lahden Kaupunginteatterissa. Vuonna 2007 ilmestyi Itkosen sooloalbumi Joko teitä on rakastettu?.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kirjallinen tuotanto

  • Käsipuoli Amor (Otava, 1974) (novelleja nuorille)
  • Maakäki ja pingviini (Otava, 1986) (lastenrunoja)
  • Raparperitie (Kustannuskiila, 1986) (runoja)
  • Vuokrahuone (Kustannuskiila, 1987) (runoja)
  • Sampsa Luntsaketterin kissalaakson tarinoita (Kustannuskiila, 1988) (nuortenkirja)
  • Kissalanpellon asema (Kustannuskiila, 1989) (lastenkirja)
  • Varkaus – laulun arvoinen kaupunki (Kustannuskiila, 1989) (asiaproosaa ja runoa)
  • Kissojen karkauspäivä (Kustannuskiila, 1990) (lastenkirja)
  • Käpälät kattoon (Kustannuskiila, 1990) (äänikirja)
  • Puistossa asuu leijona (Koivu ja Tähti, 1992) (runoja)
  • Laulu laulusta (Koivu ja Tähti, 1994) (runoja)
  • Be & pop (Otava, 1997) (lastenrunoja ja runotarinoita)
  • Kirpun matka maailman ääriin (Otava, 1999) (lastenkirja)
  • Kuutanssi (Otava, 1999) (runoja kasvaville)
  • Myydään mummo (Otava, 2000) (joulukertomus)
  • Rinkeli Ronkeli (Otava, 2001) (lastenrunoja)
  • Käpälämäki (Otava, 2002) (lastenrunoja)
  • Koipihumppa (Otava, 2005) (lastenrunoja)
  • Aakkoslammas loksuhammas (Otava, 2006)
  • Taikuri Into Kiemura (Otava, 2007)
  • Miljoonan markan pakarat (LampLiteLtd, 2007) (laulutekstejä)
  • Sorsa norsun räätälinä (Otava, 2008)

[muokkaa] Discografia

[muokkaa] Omat albumit

[muokkaa] Muut albumit

[muokkaa] Palkinnot

[muokkaa] Lähteet

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.
Henkilökohtaiset työkalut