Jousijalka-Jack

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piirros Jousijalka-Jackista.
Piirros Jousijalka-Jackista hyppäämässä portin yli.

Jousijalka-Jack (Spring Heeled Jack) on jousitetuilla kengillä hyppivä ulkonäöltään pirunoloinen hahmo, jonka kerrotaan eläneen Englannissa viktoriaanisella ajalla ja pelotelleen ihmisiä. Mahdollisesti kyseessä on eräänlainen kaupunkitarina, mutta myöskään olennon todenperäisyyttä ei pystytä varmuudella kiistämään. Ensimmäinen muistiin merkitty havainto Jousijalka-Jackista tapahtui vuonna 1837, ja havaintoja samankaltaisista hahmoista tehtiin myöhemmin 1870-luvulla.

Populaarikulttuurin puolella hahmo on esiintynyt niin kirjoissa, sarjakuvissa kuin näytelmissäkin.

Teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukaan ei koskaan tunnistanut Jousijalka-Jackia. Hänelle on kuvattu pirun ulkonäkö sekä poikkeuksellisia kykyjä, kuten valtavat loikat, pitkä esiintymisaika ja kipinöiden sylkeminen.

Skeptinen kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hahmon todenperäisyyttä epäilevät tutkijat ovat luokitelleet Jousijalka-Jackin pelkäksi tarinaksi tai kepposeksi.

  • Yksinkertaisin selitys on, että raportit olivat joukkohysteriaa, jotka nousivat kenties paikallisista kertomuksista. Steve Moore esitti vuonna 1995 "Mike Dash, Spring Heeled Jack, from Fortean Studiesissa" tällaiseksi tarinaksi satua hullusta uskonmiehestä, joka hyppi katonharjalla väittäen, että Saatana ajoi häntä takaa.
  • Peter Haining taasen on esittänyt, että jotkut yksilöt ovat keksineet ilmiön, jota toiset matkivat. Mahdollista on jopa se, että Jousijalka-Jack olikin toteutettu jonkinlaisella tempulla. Varhaisimmat tarinat eivät kuvaa Jousijalka-Jackille yliluonnollisia kykyjä. Vuonna 1840 yleisesti esitetty huhu väitti, että irlantilainen ylimys, Henry de La Poer Beresford, Waterfordin kolmas markiisi, olisi ilmiön takana. Hänen oletettiin käyttävän mekaniikkaa hallitsevien ystäviensä valmistamia jousikenkiä. Tarina on saanut liioiteltuja sävyjä myöhemmin ja muuttunut paikallisperinteeksi.

Paranormaalit näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jousijalka-Jackille on keksitty laaja kirjo erilaisia paranormaaleja selityksiä.

  • Vierailija toisesta universumista[1]
  • Demoni, joka oli vahingossa tai tarkoituksella kutsuttu maan päälle[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jousijalka-Jack.
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.