Jomo Kenyatta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jomo Kenyatta
Jomo Kenyatta.jpg
Kenian 1. presidentti
12. joulukuuta 196422. elokuuta 1978
Varapresidentti Jaramogi Oginga Odinga
Joseph Zuzarte Murumbi
Daniel arap Moi
Seuraaja Daniel arap Moi
Tiedot
Syntynyt noin 1893[1]
Ichaweri, Kenia (Brittiläinen Itä-Afrikka)
Kuollut 22. elokuuta 1978 (88 vuotta)
Mombasa, Kenia
Puolue Kenya African National Union (KANU)
Puoliso Grace Wahu (aviol. 1919)
Edna Clarke (1942–1946)
Grace Wanjiku
Ngina Kenyatta (1951–1978)
Uskonto presbyteeri

Jomo Kenyatta (syntyjään Kamau wa Ngengi, noin 1893[1]22. elokuuta 1978) oli kikuju-heimoon kuuluva poliitikko ja itsenäisen Kenian ensimmäinen pääministeri (19631964) ja presidentti (1964–1978).

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenyatta, joka oli kikuju, jäi nuorena orvoksi ja auttoi kansanparantajana toiminutta isoisäänsä. Hän kävi skotlantilaisten lähetyssaarnaajien kouluja ja kastettiin kristityksi vuonna 1914. Samalla hän sai nimekseen John Peter, jonka hän muutti myöhemmin Johnstone Kamauksi. Hän muutti Nairobiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Kenyatta asui masai-sukulaistensa luona Narokissa.

Vuonna 1920 Kenyatta meni naimisiin Grace Wahun kanssa ja työskenteli Nairobin vesilaitoksella. Hän lähti politiikkaan vuonna 1924 liittyessään Kikujuiden keskusliittoon. Hän edusti kikujuja maakysymyksessä Hilton Youngin komissiossa.

1920-luvun lopulla Kenyatta työskenteli sanomalehden toimittajana.[1]

Ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kikujuiden keskusliitto lähetti Kenyattan vuonna 1929 Lontooseen lobbaamaan kikujuiden heimojen maidennautintaoikeuksista syntyneessä kiistassa. Hän kirjoitti brittilehtiin artikkeleja aiheesta. Vuonna 1930 hän palasi Keniaan keskelle kiivasta keskustelua naisten sukupuolielinten silpomisesta. Vuonna 1931 Kenyatta palasi Englantiin ja aloitti opintonsa Birminghamin kveekari-collegessa. Hän opiskeli kaksi vuotta myös Moskovassa Kominternin koulussa taloustiedettä, mutta palasi Englantiin ja opiskeli University College Londonissa sekä sosiaalista antropologiaa London School of Economicsissa[1] Bronisław Malinowskin johdolla. Hän julkaisi väitöskirjansa Facing Mount Kenya vuonna 1938 uudella nimellään Jomo Kenyatta (=Palava keihäs).

Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli englantilaisella maatilalla välttääkseen asevelvollisuuden brittiarmeijassa. Hän otti toiseksi vaimokseen englantilaisen Edna Clarken. Kenyatta palasi Keniaan 1946.

Jomo Kenyattan patsas parlamenttirakennuksen edessä Nairobissa

Paluu Keniaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1945 Kenyatta perusti yleisafrikkalaisen liiton ghanalaisen Kwame Nkrumahin kanssa.[1] Hän palasi Keniaan, ja hänestä tuli opettajakoulutuslaitoksen rehtori. Vuonna 1947 hänestä tuli Kenya African Union -puolueen (KAU) johtaja.[1] Kenyattan maine brittiviranomaisten silmissä huononi, kun häntä syytettiin osallisuudesta Mau Mau -liikkeeseen. Hänet tuomittiin vankilaan, pakkotyöhön ja sisäiseen karkotukseen.[1]

Johtajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan hätätila kumottiin 1960. Molemmat KAU:n seuraajapuolueet, KANU ja KADU vaativat Kenyattan vapauttamista. Hänet valittiin 1960 KANU:n puheenjohtajaksi vielä vankilassa, ja hän saattoi ottaa tehtävän vastaan vapauduttuaan 21. elokuuta 1961. Hän pääsi lakiasäätävään neuvostoon yhden edustajan luovutettua hänelle paikkansa ja otti osaa perustuslain laatimiseen.

Vuoden 1963 vaaleissa Kenyattan puolue KANU sai 83 paikkaa 124:stä. Hänestä tuli autonomisen hallituksen pääministeri 1. kesäkuuta 1963. Kenyatta pyysi, etteivät valkoiset maanviljelijät lähtisi maasta. Kenian itsenäistyessä saman vuoden joulukuussa Kenyatta jatkoi pääministerinä, ja maan julistautuessa tasavallaksi hänestä tuli presidentti.

Kenyatta valitsi politiikakseen jatkuvuuden. Hän antoi monien siirtomaavallan aikaisten virkamiesten pitää paikkansa itsenäistyneessä Keniassa. Hän pyysi brittien apua somalien kapinaa vastaan ja samoin tammikuussa 1964 armeijan kapinaa vastaan. Hän järjesti myös maltillisen ja rauhallisen maauudistuksen. Kenyattaa on syytetty korruptiosta ja omien heimolaistensa häikäilemättömästä suosimisesta. Maauudistuksen yhteydessä hänestä tuli maan suurin maanomistaja. Kenyatta solmi kauppasopimukset Milton Oboten Ugandan ja Julius Nyereren Tansanian kanssa. Ulkopolitiikassa hän ajoi länsimyönteistä ja antikommunistista linjaa.

Kenyatta valittiin uudelleen 1966, ja seuraavana vuonna hän muutti perustuslakia saadakseen laajemmat valtaoikeudet. Kenyattan heimotoverien kikujuiden hallitsemasta puolueesta KANU:sta tuli käytännössä ainoa puolue. Turvallisuusjoukot jahtasivat poliittisia vastustajia ja toisinajattelijoita. Vuoden 1974 vaaleissa hän oli ainoa ehdokas, eikä vaaleja pidetty vapaina eikä rehellisinä. Kenyatta pysyi vallassa kuolemaansa asti. Häntä seurasi hänen varapresidenttinsä Daniel arap Moi.

Jomo Kenyatta ja Länsi-Saksan liittopresidentti Heinrich Lübke

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Facing Mount Kenya (1938)
  • My People of Kikuyu and the Life of Chief Wangombe (1944)
  • Suffering Without Bitterness (elämäkerta 1968)
  • Kenya: The Land of Conflict (1971)
  • The Challenge of Uhuru: The Progress of Kenya, 1968 to 1970 (1971)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 99. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jomo Kenyatta.
Kenian lippu Kenian presidentit
Jomo Kenyatta (1964–1978) | Daniel arap Moi (1978–2002) | Mwai Kibaki (2002–)