Jean-Baptiste Lamarck

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jean-Baptiste Lamarck
Jean-baptiste lamarck2.jpg
Syntynyt 1. elokuuta 1744
Bazentin-le-Petit, Somme
Kuollut 28. joulukuuta 1829 (85 vuotta)
Pariisi
Tutkimusala biologia
Instituutti Ranskan tiedeakatemia
Muséum national d'histoire naturelle
Jardin des Plantes

Jean-Baptiste Pierre Antoine de Monet, Chevalier de Lamarck (1. elokuuta 1744 Bazentin-le-Petit, Somme28. joulukuuta 1829 Pariisi) oli merkittävä 1800-luvun luonnontieteilijä. Yhtenä ensimmäisistä hän käytti termiä biologia sen nykyaikaisessa merkityksessä. Hänen mukaansa on nimetty lamarckismi.

Nykyään Lamarck useimmiten muistetaan jo hylätystä perinnöllisyysteoriastaan hankittujen ominaisuuksien periytymisestä, jota nykyään kutsutaan lamarckismiksi. Kuitenkin muun muassa Charles Darwin piti häntä ensimmäisenä evoluutioteorian ajatusten esittäjänä. Esimerkiksi vuonna 1861 Darwin kirjoitti[1]:

»Lamarck oli ensimmäinen jonka päätelmät aiheesta saivat osakseen laajempaa huomiota. Tämä perustellusti maineikas luonnontieteilijä julkaisi ensimmäiset ajatuksensa 1801... hän teki ensimmäiset arvovaltaiset huomiot sen todennäköisyydestä, että kaikki muutokset niin orgaanisessa kuin epäorgaanisessakin maailmassa johtuvat mekaanisista säännöistä eivätkä yliluonnollisen väliintulosta.»

Lamarckin oma teoria evoluutiosta perustui ajatukseen, että yksilöt sopeutuvat ympäristöönsä elämänsä aikana ja siirtävät hankitut ominaisuudet jälkeläisiinsä. Jälkeläiset lisäävät vanhemmilta perittyjen sopeutumien päälle itse oppimansa ominaisuudet ja saavuttavat näin evolutionääristä etua. Ympäristöön sopeutumisen mekanismiksi Lamarck esitti, että yksilöt pystyvät parantamaan tiettyä ominaisuuttaan harjoittamalla niitä. Samalla ominaisuudet, joita eliö ei harjoita, häviäisivät. Vaikkakaan tämä käsitys evoluutiosta ei kokonaan olekaan lähtöisin Lamarckilta, häneen on henkilöitynyt esi-Darwinistinen idea biologisesta evoluutiosta.

Köyhän aatelissäädyn jäsenenä Lamarck palveli armeijassa ennen kuin hän kiinnostui luonnontieteistä ja kirjoitti moniosaisen kirjasarjan Ranskan kasvillisuudesta. Kirjasarja herätti Buffonin kreivin mielenkiinnon, ja tämä järjesti Lamarckille viran Pariisin kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan johtajana;[1] Ranskan vallankumouksen aikaan Lamarck muutti puutarhan nimen nykyiseksi Jardin des Plantesiksi.

Lamarckin työskenneltyä vuosia kasvien parissa hänet nimitettiin selkärangattomien osaston hoitajaksi ja professoriksi vasta perustettuun Muséum National d'Histoire Naturelleen. Ennen vuotta 1800 hän oli essentialisti, joka uskoi, että lajit ovat muuttumattomia. Työskenteltyään Pariisin alueen nilviäisfossiilien parissa hän vakuuttui, että lajeissa tapahtuu aikojen kuluessa transmutaatioita eli muutoksia. Selityksen tälle ilmiölle hän hahmotteli 1809 ilmestyneessä teoksessaan Philosophie Zoologique.[1]

Lamarck kehitti kaksi lakia:

1. Jokaisessa eläimessä, joka ei ole ylittänyt kehityksensä rajoja, lisääntyvä ja jatkuva elimen käyttö hiljalleen vahvistaa, kehittää ja kasvattaa elintä ja antaa sille voiman, joka on riippuvainen siitä, miten kauan elintä on näin käytetty. Elimen käyttämättömyys hiljalleen heikentää ja huonontaa sitä koko ajan enemmän ja vähentää sen käytettävyyttä, kunnes elin viimein häviää.
2. Kaikki saavutetut tai hävitetyt ominaisuudet, jotka luonto on aiheuttanut yksilöille, ympäristön kautta, jossa laji on ollut kauan, elimen käytön tai käyttämättömyyden kautta; Kaikki nämä ominaisuudet siirtyvät seuraavaan polveen edellyttäen, että saadut muutokset ovat yhteisiä molemmille sukupuolille tai ainakin yhteisiä yksilöille, jotka lisääntyvät nuorina.

Lamarck näki alkusynnyn olevan käynnissä jatkuvasti ja siitä syntyneet yksinkertaiset eliöt muuntumassa ajan myötä (Lamarckin mekanismin kautta) monimutkaisemmiksi ja lähemmäs ihanteellista muotoa. Hän siis uskoi teleologiseen (tavoitteelliseen) prosessiin, jossa organismit tulevat täydellisemmiksi kehittyessään. Lamarckista tuli kiistelty henkilö jo elinaikanaan lähinnä siksi, että hän kritisoi paleontologi Georges Cuvierin kehitystä vastustavaa näkökulmaa.

Lamarckin puolustajien mielestä hänen maineensa on nykyään väärin perustein mustattu. He huomauttavat, että hän uskoi elimelliseen evoluutioon aikana, jolloin ei ollut mitään teoreettista perustaa selittää evoluutiota. Hän väitti myös, että tarkoitus tulee ennen ulkomuotoa, joka oli hänen aikojensa evolutionäärien keskuudessa kiistanalainen asia. Toisaalta hankittujen ominaisuuksien periytyminen on nykyään laajalti kumottu. August Weismann osoitti teorian vääräksi katkaisemalla hiiriltä häntiä ja osoittamalla, ettei tämä vamma periydy jälkeläisille. Muslimit, juutalaiset ja muut uskonnolliset ryhmät ovat ympärileikanneet miehiä satojen sukupolvien ajan ilman, että esinahassa olisi tavattu mitään havaittavia muutoksia. Lamarck itse ei kuitenkaan huomioinut vammoja tai silpomista todellisiksi hankituiksi ominaisuuksiksi. Ainoastaan sellaiset ominaisuudet, jotka ovat lähteneet eläimen omista tarpeista, periytyisivät tuleville sukupolville.

Nykyään hankittujen ominaisuuksien periytymisen teoriaa kutsutaan lamarckismiksi. Viime aikoihin asti tätä näkökulmaa on pidetty modernin genetiikan vastaisena mutta viimeaikaiset löydökset epigenetiikasta osoittavat, että asia ei välttämättä olekaan aivan näin - hankitut ominaisuudet voivat vaikuttaa perimään epigeneettisesti. Lamarckismille voi siis olla vielä tilaa evoluution piirissä. Toinen aikalaistemme näkökulma on, että meemiset ideat kulttuurievoluutiosta voitaisiin ajatella olevan jonkinlainen lamarckistinen, ei darwinistinen (geneettinen), ominaisuuksien perimistapa.

Darwin ei ainoastaan ylistänyt Lamarckin ajatusta kirjassaan The Origin of Species (Lajien synty) siitä, että hän tuki evoluution käsitettä ja teki siitä yleisesti tunnetun, vaan hyväksyi myös elimen käytön ja käyttämättömyyden ajatuksen ja kehitti pangenesismin osittain osoittaakseen, miksi Lamarckin teoria näytti toimivan. Yhdessä useiden aikalaistensa kanssa Darwin uskoi hankittujen ominaisuuksien periytymisen ideaan, joka oli paljon uskottavampi ennen kuin löydettiin solumekanismit geneettiselle transmissiolle. Muuten Darwin ymmärsi, että hänen teoriansa tulisi olemaan jotenkin puutteellinen, jos periytymiseen liittyvää mekanismia ei saataisi selvitettyä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jean-Baptiste Lamarck (1744-1829) Regents of the University of California. Viitattu 4.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jean-Baptiste Lamarck.