Janne Länsipuro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Janne Länsipuro
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1973 (ikä 50)
Helsinki
Poliitikko
Puolue Vihreät
Kotipaikka Pernaja
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Janne Santeri Länsipuro (s. 11. joulukuuta 1973 Helsinki) on suomalainen vihreä poliitikko ja puutarhayrittäjä. Länsipuro oli Pernajan kunnanvaltuuston jäsen 2004–2009 ja Loviisan kaupunginvaltuuston jäsen 2010–2012. Kunnallisvaaleissa 2012 hän oli ehdolla Helsingissä, muttei päässyt läpi 199 äänellä.

Länsipuro toimii biodynaamiseen viljelyyn erikoistuneena puutarhayrittäjänä Labbyn tilalla Pernajassa, Itä-Uudellamaalla.[1][2] Hän valmistui Snellman-korkeakoulusta vuonna 1996 ja on toiminut myöhemmin koulussa opettajana. Hän on opiskellut myös Anjalan maatalousoppilaitoksessa ja Hampshire Collegessa Massachusettsissa, Yhdysvalloissa. Nykyisin (2012) Länsipuro työskentelee Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen puutarhatoiminnan koordinaattorina.[3]

Länsipuro toimi Vihreiden varapuheenjohtajana kaudella 20052007.[4][5] Hän on ollut puoluevaltuuskunnan jäsen 2003–2005 ja puolueen ympäristötyöryhmän puheenjohtaja 2005–2007. Lisäksi hän on toiminut Ekovihreät ry:n puheenjohtajana. Länsipuro oli ehdolla europarlamenttivaaleissa 2004 ja eduskuntavaaleissa Uudellamaalla vuosina 2003, 2007 ja 2011.[6] Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Pernajan kunnanvaltuustoon ensimmäisenä vihreänä.

Janne Länsipuron isä on diplomaatti ja aiempi YLE:n ulkomaankirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro.[7] Perhe asui Jannen lapsuusaikana muun muassa Neuvostoliitossa, Malesiassa ja Hongkongissa. Janne Länsipuro on työskennellyt Nepalissa, Filippiineillä, Etelä-Koreassa ja Irlannissa sekä vapaaehtoisena Nicaraguassa ja Thaimaassa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Heidi & Länsipuro, Janne & Leka, Kaisa: Rehellistä ruokaa. Heidin kanssa keittiössä. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32955-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Simola, Sami: Rehtiä vaaliruokaa. Helsingin Sanomat, 8.2.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2012.
  2. Venesmäki, Elina: Hinta&Laatu listasi kymmenen tapaa juhlia häitä ekologisesti ja edullisesti. Helsingin Sanomat, 27.5.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2012.
  3. Keinonen, Kati: Perheen aika: Lasten puutarha on monipuolinen Olotila. 11.6.2012. YLE. Viitattu 26.10.2012.
  4. Ollikainen, Marjo: Vihreiden johtoon niukasti maanomistaja Pohjois-Karjalasta. Helsingin Sanomat, 23.5.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2012.
  5. Astikainen, Arto: Cronberg yrittää ujuttaa vihreät vielä 50 kunnan valtuustoon. Helsingin Sanomat, 28.5.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2012.
  6. Janne Länsipuro - Kuka? jannelansipuro.wordpress.com. Viitattu 14.11.2012.
  7. Hietala, Heidi & Varpela, Valtteri: Kaasusuihku isän naamaan ratikassa – taltutetun miehen purkauksesta nettihitti Ilta-Sanomat. 13.8.2012. Arkistoitu 26.10.2012. Viitattu 26.10.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]