Isokonnantatar
| Isokonnantatar | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Bistorta officinalis Delarbre |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
Isokonnantatar (Bistorta officinalis, aikaisemmin Bistorta major ja Polygonum bistorta) on Suomessa rauhoitettu ja erityisesti suojeltu koristeellinen tatarkasvi.
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Monivuotinen konnantatar kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Juurakko on pitkä, koukeroinen ja hento. Konnantattaren varsi on tavallisesti yksivartinen. Lehdet ovat pitkäruotisia, puikeita, hertta- tai pyöreätyvisiä. Ylemmät lehdet ovat kapean kolmiomaisia. Konnantattaren kukinto on vaalenanpunainen, paksu tähkä.[1]
Aikaisemmin isokonnantatar tunnettiin nimellä konnantatar ja luokiteltiin tatarten laajaan sukuun nimellä Polygonum bistorta.[2][3]
Levinneisyys [muokkaa]
Isokonnantattaren pääesiintymisalue ulottuu Etelä- ja Keski-Euroopasta itään Baikaljärvelle saakka. Fennoskandiassa lajin alkuperäiset esiintymät keskittyvät Äänisjärven ympäristöön ja Kuolan niemimaalle. Suomessa isokonnantatarta pidetään muinaistulokkaana, mutta kasvin ainoa luontainen kasvupaikka Suomessa lienee Loimaalla. Istutettuja tai satunnaisesiintymiä isokonnantattaresta tunnetaan lähes koko maasta. Osa esiintymistä ovat sotatulokkaita.[2]
Elinympäristö [muokkaa]
Alkuperäisiä kasvupaikkoja isokonnantattarelle ovat lähde- ja lettokorvet, lettomaiset suot ja kosteat ja rehevät niityt.[2]
Käyttö [muokkaa]
Isokonnantatar on vanha lääke- ja koristekasvi. Kasvin juurta on aikaisemmin käytetty mm. karjan lääkkeenä.[4]
Lähteet [muokkaa]
- Laine, Unto: Konnantatar. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 80.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 142.
- ↑ a b c Laine 1997, s. 80.
- ↑ Kasviatlas: Isokonnantattaren levinnäisyys Suomessa Viitattu 13.3.2009.
- ↑ Den virtuella floran (ruots.) Viitattu 13.3.2009.
