Isokonnantatar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isokonnantatar
Rdest wezownik Polygonum bistorta.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit Polygonaceae
Suku: Konnantattaret Bistorta
Laji: officinalis
Kaksiosainen nimi
Bistorta officinalis
Delarbre
Katso myös
 Commons-logo.svg Isokonnantatar Commonsissa

Isokonnantatar (Bistorta officinalis, aikaisemmin Bistorta major ja Polygonum bistorta) on Suomessa rauhoitettu ja erityisesti suojeltu koristeellinen tatarkasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen konnantatar kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Juurakko on pitkä, koukeroinen ja hento. Konnantattaren varsi on tavallisesti yksivartinen. Lehdet ovat pitkäruotisia, puikeita, hertta- tai pyöreätyvisiä. Ylemmät lehdet ovat kapean kolmiomaisia. Konnantattaren kukinto on vaalenanpunainen, paksu tähkä.[1]

Aikaisemmin isokonnantatar tunnettiin nimellä konnantatar ja luokiteltiin tatarten laajaan sukuun nimellä Polygonum bistorta.[2][3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokonnantattaren pääesiintymisalue ulottuu Etelä- ja Keski-Euroopasta itään Baikaljärvelle saakka. Fennoskandiassa lajin alkuperäiset esiintymät keskittyvät Äänisjärven ympäristöön ja Kuolan niemimaalle. Suomessa isokonnantatarta pidetään muinaistulokkaana, mutta kasvin ainoa luontainen kasvupaikka Suomessa lienee Loimaalla. Istutettuja tai satunnaisesiintymiä isokonnantattaresta tunnetaan lähes koko maasta. Osa esiintymistä ovat sotatulokkaita.[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisiä kasvupaikkoja isokonnantattarelle ovat lähde- ja lettokorvet, lettomaiset suot ja kosteat ja rehevät niityt.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokonnantatar on vanha lääke- ja koristekasvi. Kasvin juurta on aikaisemmin käytetty mm. karjan lääkkeenä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Unto: Konnantatar. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 80.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 142.
  2. a b c Laine 1997, s. 80.
  3. Kasviatlas: Isokonnantattaren levinnäisyys Suomessa Viitattu 13.3.2009.
  4. Den virtuella floran (ruots.) Viitattu 13.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]