Tatarkasvit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tatarkasvit
Alppiröyhytatar (Aconogonon alpinum)
Alppiröyhytatar (Aconogonon alpinum)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit, Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit, Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset, Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset, Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit, Polygonaceae
Juss.
Synonyymit
  • Calligonaceae Khalkuziew
  • Eriogonaceae G. Don
  • Persicariaceae Martinov
  • Rumicaceae Martynov
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tatarkasvit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tatarkasvit Commonsissa

Tatarkasvit (Polygonaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo. Lajeja esiintyy kaikkialla maapallolla, mutta pääasiassa niitä kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä. Useimmat lajit ovat ruohovartisia, mutta heimoon kuuluu myös puuvartisia lajeja. Raparperi ja tattari ovat heimon ruokakasveja, jotkin lajit ovat myrkyllisiä.[1]

Tatarkasvien varsi on usein ontto ja nivelistä täyteinen. Lehdet kasvavat kierteisesti. Korvakkeet ovat kasvaneet vartta ympäröiväksi tupeksi. Kukinto on tähkämäinen tai huiskilomainen. Hedelmä on kolmisärmäinen tai kiekkomainen pähkylä.[2][3]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarkasvien kasvutapa on varsijatkoinen eli monopodiaalinen ja haarautuminen tapahtuu edellisen vuoden versoista. Limasolut ovat tavallisia ja kasveissa on kalsiumoksalaattia. Lehdet ovat sulka- tai kourasuonisia, tavallisesti ehytlaitaisia ja niissä on erityskarvoja. Erityisesti ruohovartisilla lajeilla on luonteenomainen korvaketuppi (ochrea) ja turvonneet nivelet. Kukkaryhmät sijatisevat terttumaisessa kukinnossa, ja kukat ovat pieniä, perät nivelikkäitä. Pohjusmalja eli hypanthium on enemmän tai vähemmän hyvin kehittynyt. Kehälehdet sijaitsevat yhdessä kiehkurassa ja ovat tyveltään vaihtelevasti yhtyneitä. Heteiden määrä vaihtelee yhtä monesta kuin on kehälehtiä kolminkertaiseen määrään. Mesiäinen on kiekkomainen tai sijaitsee heteiden väleissä; harvoin kukka on mesiäisetön. Kehänalainen ja yhdislehtinen sikiäin muodostuu tavallisesti kolmesta, joskus kahdesta tai neljästä emilehdestä, ja siinä on suoria, lyhytvartisia siemenaiheita. Luotti on enemmän tai vähemmän pensselimäinen tai pallomainen. Hedelmä on kolmikulmainen tai harvemmin linssimäinen pähkylä. Siemenessä on kirjava endospermi ja suora tai käyrä alkio.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarkasvien levinneisyys ulottuu lähes kaikkialle maapallolla.[5]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarkasveihin kuuluu 43 sukua ja 1110 lajia, jotka jaetaan neljään alaheimoon.[6]

  • 1. Symmerioideae Meisner
    • Alaheimossa on vain yksi puulaji, Symmeria paniculata, joka kasvaa Etelä-Amerikan pohjoisosassa ja Länsi-Afrikassa. Sen lehtiruoti on palteinen ja tuppimaisesti vartta ympäröivä; korvake ei muodosta sulkeutunutta tuppea. Kukat ovat yksineuvoisia ja kasvi on kaksikotinen (hede- ja emikasvi erikseen). Kehälehtiä on viisi, hedekukan heteitä yli 20. Pähkylät ovat pyramidimaisia ja niiden seinämään on kasvanut kiinni kolme kehälehteä.[7]
  • 2. Alaheimo nimeämätön
    • Kaksilajinen Afrobrunnichia-suku käsittää länsiafrikkalaisia liaaneja, jotka kiipeilevät lehtihankaisten kärhien avulla. Kukkaperät ovat siipipalteisia. Kehälehtiä on viisi, ne ovat tyvestä yhtyneitä. Heteitä on tavallisesti kahdeksan. Hedelmä lienee luumarja, jossa on laajentuneet kehäliuskat.[8]
  • 3. Polygonoideae Eaton
    • Kasvit ovat ruohovartisia, pensasmaisia, liaaneja tai ruohovartisia köynnöksiä. Korvakkeet ovat enemmän tai vähemmän kalvomaisia. Alaheimossa on 15 sukua ja 590 lajia erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeassa vyöhykkeessä. Runsaslajisimmat suvut ovat pihatattaret (Polygonum; yli 200 lajia, ukontattaret, Persicaria, sisällytettynä), hierakat (Rumex; 200 lajia), Calligonum (80 lajia) ja raparperit (Rheum; 60 lajia).[9]
  • 4. Eriogonoideae Arnott.
    • Kasvit ovat liaanimaisia ja kärhellisiä tai puita tai monivuotisia ruohoja. Korvakkeet ovat massiivisia ja nahkeita, tai ne puuttuvat kokonaan. Joskus kasvit ovat kaksikotisia. Alaheimo koostuu 28 suvusta ja 520 lajista, jotka ovat enimmäkseen trooppisia. Suurimmat suvut ovat pumissit (Eriogonum; 250 lajia, mutta parafyleettinen) ja norsunkorvat (Coccoloba; 120 lajia).[10]

Suvun Calligonum lajit ovat Keski-Aasian suolakoilla kasvavia tatarkasveja, jotka ovat sopeutuneet kuiviin olosuhteisiin tavallista tehokkaammalla fotosynteesillä (ns. C4-yhteyttäminen). Samoilla alueilla kasvaa enimmäkseen samanlaisen kyvyn omaavia savikkakasveja (Chenopodiaceae). Eräät Calligonum-lajit voivt kasvaa jopa kahdeksan metrin korkuiseksi ja ovat puuvartisia. Puuvartisuus on kehittynyt tatarkasvien evoluutiossa useaan eri otteeseen ruohovartisuudesta. Toinen erikoinen tatarkasvisuku on pumissit (Eriogonum), joka kasvaa Pohjois-Amerikan länsiosien kuivilla alueilla. Lajit ovat joko yksi- tai monivuotisia.[11]

Tatarkasvien läheisin sukulaisheimo Caryophyllales-lahkon evoluutiopuussa on lyijykukkakasvit (Plumbaginaceae).[12]

Suomessa esiintyvät tatarkasveihin kuuluvat suvut:

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monia tatarkasveja käytetään koristekasveina, kuten esim. pumisseja (Eriogonum), koristeraparperia (Rheum palmatum), isohierakkaa (Rumex hydrolapathum) ja isokokoisia kiertotatarlajeja (Fallopia). Ravinnoksi käytetään mm. Länsi-Intian saariston norsunkorvan (Coccoloba uvifera) punaisia marjoja, joitakin hierakoita (Rumex) salaattina, kallioraparperin (Rheum rhaponticum) lehtiruoteja ja viljatattaren eli tattarin (Fagopyrum esculentum) siemeniä. Sen lähilajia, rikkatatarta (F. tataricum) on viljelty rehu- ja katekasvina. Monet tatarkasvit ovat laajalle levinneitä ja vaikeasti torjuttavia rikkaruohoja.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Watson, L., and Dallwitz, M.J.: The families of flowering plants 1992-2009. Institute of Botany, Chinese Academy of Sciences. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
  2. Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. Mossberg B. & Stenberg L: Suuri Pohjolan kasvio. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951-3129-24-1.
  4. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  5. http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/polygonaceaemap.gif
  6. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  7. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  8. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  9. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  10. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  11. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  12. Stevens 2001, viittaus 28.11.2014
  13. Kasvien maailma, osa 5, s.1918

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.