Isma’il Haniyya

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isma’il Haniyya

Isma’il Haniyya (arab. إسماعيل هنية‎, Ismā‘īl Haniyya, s. 1962 tai 1963) on Hamasia edustava palestiinalaisten pääministeri. Hän nousi pääministeriksi Hamasin voitettua palestiinalaisten parlamenttivaalit tammikuussa 2006, joissa Hamas sai suurimman puolueen aseman Fatahilta. Haniyya erosi helmikuussa 2007 uutta kansallisuuden yhtenäisyyden hallitusta varten, jonka Hamas muodosti yhdessä Fatahin kanssa 18. maaliskuuta 2007. Presidentti Mahmud Abbas erotti Haniyyan 14. kesäkuuta 2007 Fatahin ja Hamasin välisten taistelujen jälkeen, joissa Hamas otti hallintaansa koko Gazan kaistan.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haniyya syntyi al-Šati’in pakolaisleirillä Gazan kaupungin länsipuolella, jossa hän asuu edelleen vaimonsa ja 12 lapsensa kanssa. Hänen vanhempansa pakenivat kodeistaan nykyisen Israelin Ashkelonin kaupungin alueelta vuoden 1948 sodan aikana. Haniyya opiskeli arabiankielistä kirjallisuutta Gazan islamilaisessa yliopistossa, josta valmistui 1987. Opiskeluaikoinaan hän edusti 1985–1986 Muslimiveljeskuntaa ylioppilaskunnassa.[1]

Vuonna 1989 Israelin viranomaiset vangitsivat hänet kolmeksi vuodeksi ja hänet karkotettiin 1992 neljänsadan muun aktivistin kanssa Etelä-Libanoniin.[1] Haniyya palasi Gazaan joulukuussa 1993 ja hänestä tuli Gazan yliopiston dekaani. Kuin Israel vapautti šeikki Ahmad Yasinin, Hamasin hengellisen johtajan, vankilasta 1997, Haniyya nimitettiin hänen avustajakseen.

Hamasin edustajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin tavoitteena oli Hamasin sotilas- ja poliittisten johtajien eliminointi. Syyskuussa 2003 Yasin ja Haniyya olivat juuri poistuneet asunnosta Gazassa kuultuaan lentokoneiden äänen ja loukkaantuivat asuntoon osuneesta pommista.[1] Kuusi kuukautta myöhemmin pyörätuolissa istunut Yasin surmattiin helikopterista ammutuin ohjuksin hänen poistuttuaan moskeijasta iltarukouksesta. Kun hänen seuraajansa Abdulaziz al-Rantisi eliminoitiin huhtikuussa 2004, Hamas on pitänyt johtajansa nimen salassa.

Haniyya oli Ghazi Hamadin kanssa yksi aikaisimpia, jotka ehdottivat Hamasin asettavan oman ehdokaslistan Palestiinalaishallinnon vaaleihin. Haniyyan kanta hävisi, koska se nähtiin Oslon sopimuksen hyväksymisensä.[1]

Joulukuussa 2005 Haniyya valittiin Hamasin Muutoksen ja uudistuksen listan ensimmäiseksi ehdokkaaksi tammikuun 2006 vaaleihin. Hamas voitti vaalit ja sai 76 paikkaa 132:sta, jonka jälkeen se kutsuttiin muodostamaan hallitus. Neuvottelut koalitiosta Fatahin kanssa epäonnistuivat ja hallitukseen tuli lähinnä Hamasin edustajia. Haniyya nousi pääministeriksi 16. helmikuuta 2006 alkaen.

Kiistelty pääministeriys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israel vastasi terroristijärjestönä pitämänsä hallituksen nimitykseen talouspakotteilla ja esti Israelin palestiinalaisilta keräämän kuukautisen noin 50 miljoonan dollarin verojen siirron hallitukselle. Palestiinalaiset menettivät myös talousapunsa Yhdysvalloilta ja Euroopan unionilta. Palestiinalaiset saivat kuitenkin tukea arabimailta sekä talousapua Fatahia edustavan presidentti Mahmud Abbasille myönnettynä.

14. joulukuuta 2006 Haniyyaa estettiin pääsemästä takaisin Gazaan hänen ensimmäiseltä valtiovierailultaan Egyptistä. Euroopan unionin tarkkailijat sulkivat rajan Israelin puolustusministeri Amir Peretzin käskystä. Israelin mukaan hänellä oli mukanaan 30 miljoonaa dollaria lahjoituksia käytettäväksi palestiinalaishallinnon menoihin. Hamasin ja presidentin kaartin välisestä tulitaistelusta raportoitiin. Haniyya erosi helmikuussa 2007 uutta kansallisuuden yhtenäisyyden hallitusta varten, jonka Hamas muodosti yhdessä Fatahin kanssa 18. maaliskuuta 2007. Hän kuitenkin jatkoi pääministerinä.

Gazan kaistan herruudesta Hamasin ja Fatahin välillä kesällä 2007 käytyjen taisteluiden jälkeen presidentti Mahmud Abbas ilmoitti erottavansa hänet.

Haniyya on edelleen yksi Gazaa hallitsevan Hamasin johtajista. 18. tammikuuta 2009 Haniyya ilmoitti televisioidussa puheessaan palestiinalaisten saaneen mahtavan voiton Israelista kolmiviikkoisessa Gazan taisteluissa. Vähintään 1300 palestiinalaista ja 13 israelilaista sai surmansa 27. joulukuuta alkaneissa taisteluissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lippu Palestiinalaishallinnon pääministerit
Mahmud Abbas | Ahmad Qurai’ | Isma’il Haniyya | Salam Fayyad
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.