Abdulaziz al-Rantisi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Abdulaziz al-Rantisi (arab. عبدالعزيز الرنتيسي‎, ‘Abdu-l-‘azīz al-Rantīsī, s. 1947 – 17. huhtikuuta 2004) oli palestiinalainen lääkäri ja Hamas-järjestön poliittinen johtaja ja yksi järjestön perustajista. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät Hamasia terroristijärjestönä. Hänestä tuli Hamasin korkein johtaja maaliskuussa 2004 kun Israelin armeija tappoi hänen edeltäjänsä šeikki Ahmad Yasinin.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli kotoisin Yibnan kylästä läheltä Jaffaa, josta joutui pakenemaan kuusikuukautisena vuonna 1948 Israelin operaatio Barakin toisessa vaiheessa. Hän varttui Khan Younisin leirillä Gazassa. Hän opiskeli Aleksandrian yliopistossa Egyptissä lastenlääkäriksi ja palasi Gazaan 1971, jossa harjoitti lääketiedettä ja luennoi Gazan yliopistossa.

Rantisista tuli islamistiaktivisti. Vuonna 1973 hän oli perustamassa Islamilaisen veljeskunnan avustuksella islamilaista keskusta Gazaan. Hän oli yksi Hamasin johtavia hahmoja sen perustamisen jälkeen 1988 ja käytännössä sen johtaja šeikki Ahmad Yasinin ollessa Israelin vankilassa. Rantisi vangittiin myös intifadan aikana ja Israel karkotti hänet Libanoniin 400 muun aktivistin kanssa joulukuussa 1992. Hän sai kansainvälistä kuuluisuutta toimiessaan karkotettujen puhemiehenä. Kun hän palasi seuraavana vuonna, hänet vangittiin joulukuussa 1993 ja hän oli vankilassa huhtikuuhun 1997 asti. Rantisi ei ikinä lopettanut Palestiinan vapauttamisen vaatimista ja kehotti iskuihin Israelia vastaan, mistä syystä Israel piti häntä vastuullisena jopa sadoista kuolemista.

Rantis arvosteli Gazaan palattuaan myös Jasser Arafatin palestiinalaishallintoa ja vaati sen johtajien eroa. Palestiinalaishallinto pidätti hänet 1998, mutta korkein oikeus määräsi vapauttamaan hänet.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. huhtikuuta 2004 Hamas teki itsemurhaiskun Gazan kaistan ja Israelin välisellä raja-asemalla, jossa kuoli yksi israelilaissotilas. Tämän jälkeen Israelin armeijan taisteluhelikopterit ampuivat ohjuksia kohti al-Rantisin autoa Gazassa. Hän haavoittui iskussa vakavasti ja kuoli sairaalassa noin puoli tuntia iskun jälkeen. Myös al-Rantisin poika ja kaksi henkivartijaa kuolivat iskussa. Hamas ilmoitti valinneensa jo uuden johtajan, mutta ei suostunut paljastamaan tämän henkilöllisyyttä. Isku tuomittiin maailmalla laajalti ja palestiinalaiset vannoivat kostoa. 31. elokuuta 2004 Israelin Beershebassa tehtiin itsemurhaisku, jossa kuoli 16 ihmistä. Hamas ilmoitti iskun olleen kosto Ahmad Yasinin ja al-Rantisin surmista.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]