Gromoboi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gromoboi (Громобой)
Gromoboi.jpg
Naval Ensign of Russia.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Baltijski zavod, Pietari
Kölinlasku 7. toukokuuta 1898
Laskettu vesille 8. toukokuuta 1899
Palveluskäyttöön marraskuussa 1900
Palveluskäytöstä 1922
Tekniset tiedot
Uppouma 12 455 tonnia
Pituus 147 m
Leveys 20.3 m
Syväys 7.9 m
Nopeus 35 km/h (20 solmua)
Miehistöä 874 upseeria ja miehistön jäsentä
Aseistus tykit:
4 x 204 mm
16 × 152 mm
12 × 75 mm
12 × 47 mm
18 × 37 mm
torpedoputket:
4 × 381 mm

Gromoboi (ven. Громобой, ”jyrisijä”, ”taistelun jyrinä”) oli Venäjän keisarillisen laivaston panssaroitu risteilijä.

Vuonna 1899 valmistunut Gromoboi oli paranneltu version aiemmin valmistuneista panssariristeilijöistä Rossijasta (1896) ja Rurikista (1892). Sen keulan 204 mm tykit olivat suojatut yli 15 cm paksuisella panssaroinnilla, kuten myös lähes kaikki sen 152 mm tykit. Perässä olevat 204 mm tykit oli suojattu vain suojakilvellä.[1] Alus nimettiin samannimisen venäläisen kansantarinan sankarin mukaan. Pohjois-Venäjällä seikkaillut Gromoboi oli eräänlainen venäläinen versio Robin Hoodista.[2]

Valmistumisensa jälkeen laiva matkusti Itä-Aasiaan ja edusti Venäjää Australian kansainyhteisön perustamisessa. Tuolloin laiva vieraili Sydneyn ja Melbournen satamissa. Aluksen komentajana matkalla toimi Karl Petrovitš Jessen.

Venäjän–Japanin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venäjän–Japanin sota

Alus osallistui Venäjän–Japanin sotaan. Gromoboi oli mukana laivasto-osastossa, joka yhdytti japanilaisen joukkojenkuljetusaluksen Kinshu Marun 24. huhtikuuta 1904. Kinshu kuljetti tuhansia 37. keisarillisen jalkaväkirykmentin sotilaita. Venäläiset tarjosivat mahdollisuuden antautumiseen, jonka piti tapahtua tunnin sisällä, tai laiva upotettaisiin. Osa Kinshu Marun miehistöstä suostui tarjoukseen, mutta sotilaat eivät. Miehistö pakkautui pelastusveneisiin, kun sotilaat aloittivat kivääritulen venäläisaluksia kohti. Venäläiset odottivat tunnin loppuun ja upottivat aluksen. Rurik nosti pelastusveneissä olleet japanilaiset kyytiinsä. Vain matruuseja ja työmiehiä selvisi hengissä Kinshu Marulta. [3]

Gromoboi upotti muitakin japanilaisia kuljetusaluksia, kuten Izumi-marun 12. kesäkuuta 1904. Telissun taistelun päättymispäivänä 15. kesäkuuta se upotti kaksi kuljetusalusta. Näistä toinen, Hitachi Maru oli lastattu vetureilla ja junakalustolla vaikeuttaen japanilaisten maajoukkojen huoltoa manner-Aasiassa. Junakaluston lisäksi 6-tonninen Hitachi Maru vei upotessaan arvokasta piiritysaseistusta, Port Arthurin piiritykseen tarkoitettuja Kruppin haupitseja sekä 2 000 miestä. Traagisempi tapaus sattui samana päivänä, kun Gromoboi upotti 3-tonnisen kuljetusaluksen, jonka kuljetti haavoittuneita ja sairaita Dalianista Japanin pääsaarille. Osa pääsi pakenemaan pelastusveneillä ja Gromoboi sai poimittua merestä yli sata japanilaista, mutta osa kieltäytyi lähtemästä aluksesta peläten jäävänsä vangiksi.[3]

Elokuussa 1904 Gromoboi osallistui Rurikin ja Rossijan kanssa Ulsanin taisteluun Japaninmerellä. Japanilaiset käyttivät taistelussa hyvin herkiksi viritettyjä räjähdekranaatteja, jotka aiheuttivat suurta tuhoa varsinkin venäläisalusten suojaamattomissa ja heikosti suojatuissa osissa. Kantta pyyhki tämän tästä kranaatinsirpalepilvet. Sen runkoon osui 25 kertaa, joskaan yksikään osumista ei läpäissyt panssaria. Taistelu päättyi japanilaisten voittoon Rurikin upottua. Gromoboi vaurioitui ja kärsi tappioita 94 kaatuneina ja 182 haavoittuneina. Välikannella roihusi tulipalo ja vain kaksi sen 24 silloisesta 75 mm tykistä oli taistelun jälkeen toimintakuntoisia.[1] Korjausten jälkeen alus ajoi karille Vladivostokin lähellä.

Itämeren laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itämeren laivasto

Sodan jälkeen Gromoboi siirrettiin osaksi Itämeren laivastoa. Se varustettiin uudelleen 1908–1911 välisenä aikana ja se osallistui ensimmäiseen maailmansotaan.

Heti sodan alussa saksalaiset ulottivat pienimittaisia laivasto-iskuja Itämerelle ja Suomenlahdelle. Saksalaiset alukset pommittivat Kõpun majakkaa Hiidenmaalla 12. elokuuta 1914 ja muita kohteita pitkin elokuuta. Gromoboi ja toinen panssariristeilijä Admiral Makarov kohtasivat 17. elokuuta saksalaisista risteilijöistä Magdeburgista ja Augsburgista, sekä kolmesta hävittäjästä ja miinalaiva Deutschlandista koostuneen osaston. Venäläisalusten tuliteho oli suurempi kuin saksalaisten, jotka kiireesti miinoittivat lähestymisreitin. Vastaavasti venäläisten komentaja ei uskaltanut lähestyä saksalaisia, koska uskoi osastoa seuraavan suurempia aluksia. Kummankin osaston komentaneet amiraalit erotettiin tehtävistään toimettomuuden seurauksena. [4]

Elokuussa 1915 laivalla heräsi kapinahenki. Venäjän laivastossa oli paljon Saksansukuisia upseereja, joiden myötätunto vaihteli sodan aikana. Myös osa Gromoboin päällystöstä oli saksalaissukuisia upseereja. Gromoboin ollessa Kronstadtin satamassa Rossijan ja muutaman taistelulaivan kanssa alusten miehistöt järjestivät mielenosoituksen saksalaisia upseereja vastaan huutaen ”Alas saksalaiset!” Amiraali Kurosh uhkasi mielenosoittajia hirsipuulla, mutta nämä vastasivat, etteivät he voi hirttää tuhansia, tai amiraali itse hirtetään ensimmäisenä.[5]

Sodan jälkeen Gromoboi oli jo selvästi vanhentunut. Uuden kommunistihallinnon aikana 1920-luvun alussa aloitettiin laivastouudistuksen toteuttaminen ja Itämeren laivaston kokoa pienennettiin radikaalisti. Monien suurempien ja uudempienkin sota-alusten lailla Gromoboi purettiin ja myytiin Saksaan romurautana ulkomaanvaluutan vastineeksi vuonna 1922.[6]

Gromoboi vuonna 1904, kuvan oikeassa laidassa Rossija.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • William Hovgaard: Modern History of Warships. , 1978. ISBN 0851770401.
  • Henry Arthur Tilley: Eastern Europe and Western Asia. Longman, Green, Longman, Roberts, & Green, 1864.
  • Denis Ashton Warner, Peggy Warner: The Tide at Sunrise. Routledge, 2002. ISBN 0714682349.
  • Paul G. Halpern: A Naval History of World War I. Routledge, 1995. ISBN 1857284984.
  • Jürgen Rohwer, Mikhail S. Monakov: Stalin's Ocean-going Fleet. Routledge, 2001. ISBN 0714648957.
  • Israel Getzler: Kronstadt 1917-1921. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0521894425.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hovgaard s.222-223
  2. Tilley s.228
  3. a b Warner & Warner s. 272
  4. Halpern s. 184
  5. Getzler s. 15
  6. Monakov, Rohwer s. 8

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]