Port Arthurin piiritys
| Port Arthurin piiritys | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Osa Venäjän–Japanin sotaa | |||||
| |||||
| Osapuolet | |||||
| Komentajat | |||||
Port Arthurin piiritys oli Japanin sotatoimi Venäjän–Japanin sodan aikana. Japanilaiset piirittivät Venäjän keisarikunnan laivaston tukikohtaa Port Arthuria vuodesta 1904 tammikuuhun 1905. Japanilaisten onnistui estää venäläisten laivojen pako ja tuhota satamassa olleet alukset, mutta he kärsivät myös suuria tappioita veristen ja hitaasti edenneiden maataistelujen aikana.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän ja Japanin sodan sytyttyä japanilaiset kuljettivat kenraali Kuroki Tamemoton komentaman 1. armeijan Koreaan, josta se eteni edelleen Koreaa ja Mantšuriaa erottaneelle Jalujoelle. Joen toisella puolella heitä vastassa oli venäläisjoukkoja, jotka japanilaiset yrittivät saartaa vappuna alkaneessa hyökkäyksessä venäläisten selustaan. Puolustajien onnistui kuitenkin vetäytyä ja välttää saarrostus. Port Arthur saarrettiin lopulta kenraali Yasukata Okun johtamien japanilaisten noustua maihin Liaotungin niemimaalla. Venäläisten ylipäällikkö, varakuningas Jevgeni Aleksejev pakeni pohjoiseen, ja Port Arthuriin jäi Wilgelm Witthöftin (Vitgeft) komentama laivasto-osasto sekä linnoituksen komentaja Anatoli Stössel.[1]
Piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Port Arthurin saartorenkaan ulkopuolelle jääneitä venäläisiä komensi Aleksei Kuropatkin. Hän ei kuitenkaan halunnut sitoa joukkojaan piirittäviä japanilaisia vastaan, sillä hänen selustaansa uhkasivat Kurokin komentamat japanilaiset. Japanilaisten 2. armeijan komentaja kenraali Oku johti joukkonsa Kuropatkinia vastaan, ja Port Arthuria vastaan jäi Maresuke Nogin 3. armeija. Japanilaiset olivat lisäjoukkoja tuodakseen vallanneet Dalnyn satamaan Port Arthurin lähistöllä, ja operaation aikana Japanin laivastoa komentanut Tōgō Heihachirō menetti kaksi kuudesta taistelulaivastaan Hatsusen ja Yashiman ajettua merimiinoihin. Saman operaation yhteydessä upposivat myös risteilijät Yoshino ja Miyako. Venäläisten Witthöft komensi muiden alustensa lisäksi kolmea taistelulaivaa, jotka olivat tosin vaurioituneet Port Arthurin taistelussa sodan alussa. Taistelulaivat Retvizan ja Tsesarevitš oli korjattu, mutta Pobedan korjaukset olivat vielä kesken. Aleksejev oli antanut hänelle käskyn lähteä Vladivostokiin, mutta japanilaiset saivat tiedon venäläisten aikeista vakoojaltaan. Tōgō johti aluksensa Port Arthurista lähteneitä venäläisiä vastaan, jolloin Witthöft kääntyi takaisin satamaan. Sieltä hän ei suostunut lähtemään Aleksejevin ja keisari Nikolai II:n patisteluista huolimatta.[1]
Vladivostokin venäläisten panssariristeilijöiden onnistui häiritä japanilaisten kuljetuksia Keltaisellamerellä, mikä hidasti vahvistuksien tuomista. Nogi sai käskyn kiirehtiä Port Arthurin valtaamista, ja 26. kesäkuuta japanilaiset aloittivat hyökkäyksen kukkuloilla Dalnyn eteläpuolella. Venäläiset tekivät sitkeää vastarintaa, mutta lopulta heidän asemansa murrettiin. Japanilaiset valtasivat lopulta myös niin sanotut Susikukkulat vain kymmenen kilometrin päässä Port Arthurista. Japanilaiset saattoivat näin pian uhata venäläisten taistelulaivoja tykkitulellaan, jolloin Witthöftin oli viimein pakko lähteä kohti Vladivostokia. Venäläiset pääsivät sataman edustan miinoitusten läpi, mutta merellä heitä vastaan tulivat Tōgōn komentamat japanilaiset laivat, mistä seurasi Keltaisenmeren taistelu. Japanilaiset keskittivät tulensa venäläisten lippulaiva Tsesarevitšiä vastaan. Komentosillalle osunut kranaatti surmasi Witthöftin ja laivan ruori jumiutui. Laiva alkoi kiertää kehää, mutta samalla iltahämärä lopetti japanilaisten tykkitulen. Japanilaiset upottivat myös Witthöftiä vastaan pyrkineen panssariristeilijä Rurikin ja vaurioittivat risteilijä Rossijaa. Venäläiset luopuivat nyt lopullisesti yrityksistään paeta satamasta ja laivamiehistöistä muodostettiin yksiköitä maarintamalle.[1]
Loppukesällä 1904 Nogi tarjosi Port Arthurin linnoitusta komentaneelle Stösselille mahdollisuutta antautua, josta tämä kieltäytyi. Japanilaiset hyökkäsivät nyt uudelleen, mutta hyökkäys pysähtyi ankaraan kivääri- ja konekiväärituleen. Myös toinen hyökkäys syyskuun puolella torjuttiin, mutta venäläisten ampumatarvikkeet ja muonavarastot alkoivat käydä vähiin. Japanilaisille alkoi tulla kiire. He tiesivät Venäjän Itämeren-laivaston lähteneen kohti Tyyntämerta ja olevan marraskuussa 1904 jo Intian valtamerellä. Japanilaisten tuli se kohdatakseen täydentää Tōgōn laivoja kotisatamissa, mutta niitä tarvittiin edelleen Port Arthurin piirityksessä. Marraskuussa Nogin joukot tekivät jälleen hyökkäyksen. Veristen taistelujen jälkeen japanilaiset valtasivat 1. joulukuuta Vysokajan kukkulan, jolta käsin saatettiin viimein tulittaa venäläisten laivoja. Japanilaiset käyttivät 11-tuumaisia mörssäreitä, ja Poltava tuhottiin 5. joulukuuta. Sitä seurasivat 7. joulukuuta Retvizan ja 9. joulukuuta Pobeda, Peresvet ja Pallada. Sevastopol oli onnistuttu siirtämään turvaan ulkoredille. Alukseen osui kolme torpedoa, mutta se ei kuitenkaan uponnut.[1]
Venäläisiä komentanut Stössel päätti lopulta, että Port Arthurin puolustamisesta oli tullut mahdotonta. Venäläiset tuhosivat puolustuslaitteensa ja varastonsa, minkä lisäksi puoliksi uponneet alukset upotettiin kokonaan. Valkoinen lippu nostettiin 1. tammikuuta 1905.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stössel päätyi sotavankeuteen ja Venäjällä hänet tuomittiin kuolemaan. Nikolai II muutti hänen tuomionsa myöhemmin kymmeneksi vuodeksi vankeutta. Japanilaiset olivat voittaneet, mutta he olivat menettäneet hyökkääjinä puolustajia huomattavasti enemmän joukkoja. Japanilaisten tappiot olivat noin 110 000 sotilasta. Etenkin piirityksen asemasotavaiheessa taistelut olivat edenneet hitaasti. Raskaat tappiot painoivat japanilaisia komentanutta Nogia, joka teki rituaalisen itsemurhan eli seppukun keisari Mutsuhiton kuoltua vuonna 1912.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Port Arthurin piiritys Wikimedia Commonsissa
|
