GM-1

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
GM-1 -tehonlisäysjärjestelmä oli vakiovarusteena helmi-maaliskuussa 1941 valmistuneiden Messerschmitt Bf 109 E-7/Z -koneiden Daimler-Benz DB 601A -moottoreissa

GM-1, tunnettu myös nimellä Haha-Gerät, tarkoittaa Saksan moottoriteollisuuden toisen maailmansodan aikana kehittämää lentokonemoottorien tehonlisäysjärjestelmää, jossa moottorin tehoa parannettiin lyhytaikaisesti typpioksiduulin avulla.

Periaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GM-1 -menetelmässä -90 Celsiusasteen lämpötilassa oleva typpioksiduuli eli ilokaasu suihkutetaan lentokonemoottorin ahtimen ilmanottoaukkoon paineilman avulla. Typpioksiduuli (N2O) hajoaa termisesti ja lisää happea palamiseen, minkä seurauksena myös polttoaineen määrää voidaan lisätä, jolloin moottorin teho nousee. Typpioksiduuli vähensi nakutusvaaraa ja jäähdytti moottoria. Käytetty typpoksiduuli sisälsi 36,4 % happea ja 63,6 % typpeä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisilla oli toisen maailmansodan aikana pula erityisesti korkeaoktaanisesta lentobensiinistä. Maalla oli niukasti lyijyvaroja käytettäväksi bensiinin puristuskestävyyttä tehokkaasti nostavan tetraetyylilyijyn valmistamiseen ja toinen tärkeä puristuksenkestävyyden parantajan, bentseenin, tärkeä raaka-aine tolueeni pyrittiin nitraamaan trotyyliksi eli TNT-räjähdysaineeksi. Tämän vuoksi lentopolttoaineesta pääosa oli 89-oktaanista B4-bensiiniä ja pieni osa (vuonna 1941 10 % ja vuonna 1943 25 %) oli 91/130-oktaanista C3-bensiiniä[1]. Lyijyttämätön saksalainen bensiini oli 73-oktaanista ja valmistettu hiilestä ja hiilitervasta hydratointilaitoksissa Fischer–Tropsch -menetelmällä[2].

Korkeaoktaanisen lentobensiinin puute esti saksalaisia lisäämästä moottorien puristussuhdetta ja/tai ahtopainetta nakutusvaaran takia. Ongelman ratkaisuksi löytyi - paitsi korkeaoktaanisen bensiinin tuotannon lisäminen - kaksi tehonlisäysjärjestelmää, GM-1 ja MW-50.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset käyttivät GM-1 -menetelmää ensimmäisen kerran Messerschmitt Bf 109 E-3:ssa ja E-7/Z:ssä se oli jo vakiovarusteena keväällä 1941. Laitteisto oli yksinkertainen ja kehitystyö nopeaaa. GM-1:tä sai käyttää vain ahtimen määräkorkeuden yläpuolella, jolloin se tuotti 100 g/s annosteltuna 250-300 hevosvoimaa lisätehoa, mikä nosti koneen nopeutta jopa 100 km/h. Samalla polttoaineen kulutus kasvoi 300l/h. Ahtimen määräkorkeuden alapuolella laite oli pelkkä painonlisä. Moottorin tuli käydä GM-1:tä käytettäessä täydellä teholla. Järjestelmää käytettiin lyhyitä aikoja kerrallaan[3].

Saksalaiset käyttivät GM-1 -tehonlisäysmenetelmää Daimler-Benz DB 601 ja DB 605 -V-moottorien sekä BMW 801 -tähtimoottoreiden yhteydessä Messerschmitt Bf 109E-, F-, G- ja K-koneissa sekä Focke-Wulf Fw 190 -koneissa vuosina 1941-1945.

Messerschmitt Bf 109G:ssä GM-1 järjestelmään kuului 8 kpl ilmapulloja, jotka oli sijoitettu siipien etureunaan kaarien 6 ja 8 välille. Itse typpioksiduuli oli 115 litran lämpöeristetyssä säiliössä. GM-1 -järjestelmän lisäpaino oli tuntuva ja hyöty saatiin vain korkealla, yleensä 6-9 km korkeudessa lennettäessä. Järjestelmän käyttö rasitti moottoria ja lyhensi moottorien muutoinkin lyhyttä elinikää entisestään[4].

Savunmuodostus käytettäessä oli voimakasta, mikä saattoi aiheuttaa liittoutuneiden lentäjille vaikutelman pudotuksesta koneen syöksyessä pois tulituksesta.[5]

Viittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Raunio: "Mäntämoottorihävittäjän suorituskyky. Osa 3", Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti 4/2004
  2. Hannu Valtonen: "Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous", s. 20-22
  3. Hannu Valtonen: "Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous", s. 124-126
  4. Jukka Raunio: "Mäntämoottorihävittäjän suorituskyky. Osa 4", Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti 1/2005
  5. Weal s.8

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weal, John: Itärintaman Bf 109-ässät. Osprey, 2001: Koala. ISBN 952-5186-23-7.

Valtonen, Hannu: Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous. Jyväskylä: Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1999. ISBN 951-95688-7-5.

Raunio, Jukka: Mäntämoottorihävittäjän suorituskyky. (Osa 3) Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, {{{Vuosi}}}, 2004. vsk, nro 4, s. 16-19. Inscale 72 production. ISSN 1237-2315.

Raunio, Jukka: Mäntämoottorihävittäjän suorituskyky. (Osa 4) Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, {{{Vuosi}}}, 2005. vsk, nro 1, s. 16-19. Inscale 72 production. ISSN 1237-2315.