Francis Bacon (taidemaalari)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Francis Bacon (28. lokakuuta 190928. huhtikuuta 1992) oli irlantilaissyntyinen brittiläinen ekspressionistinen taidemaalari.

Bacon syntyi Dublinissa, Irlannissa englantilaiseen perheeseen. Perhe muutti useita kertoja Dublinista Lontooseen ja takaisin Baconin ollessa lapsi. Bacon sairasti astmaa ja häntä pidettiin sairaalloisena lapsena. Hänen isänsä yritti "karaista" Baconia piiskauttamalla häntä. Hänet ajettiin 16-vuotiaana pois kotoa, kun vanhemmat saivat tietää hänen homoseksuaalisuudestaan.

Bacon asui muutaman kuukauden Berliinissä ja sitten puolitoista vuotta Pariisissa, kunnes palasi Lontooseen. Hänen Pariisissa näkemänsä Pablo Picasson näyttely innoitti häntä tekemään ensimmäiset piirustuksensa ja maalauksensa. Bacon maalasi niukasti 1940-luvun lopulle asti ja hävitti myöhemmin suurimman osan ennen vuotta 1944 tekemistä maalauksistaan.

Bacon oli taiteilijana itseoppinut. Hän sai vaikutteita Pablo Picassolta, Diego Velázquez'lta ja koko surrealistisesta taidesuunnasta. Hän piti tärkeimpänä surrelistisena vaikuttajanaan Luis Buñuelin elokuvia.

Baconin kuuluisia teoksia ovat paaviaiheiset maalaukset, ristiinnaulitsemisen innoittamat maalaukset sekä monet taiteilijaa itseään tai hänen ystäviään esittävät muotokuvat, jotka perustuvat valokuviin ja muistikuviin. Hänen maalauksensa näkymät olivat tummia ja hämäriä 1950-luvun lopulle asti. Sen jälkeen hän alkoi maalata kirkkaasti valaistuja näkymiä ja toisaalta sotkemaan maalipintaa. Hänen maalaustensa ihmishahmot ovat usein sumeita ja vääristyneitä. Baconin pyrkimyksenä oli toistaa kuvissaan ihmisen perusolemus.

Alkuvuodesta 2008 Baconin maalaus huutokaupattiin Lontoossa yli 26 miljoonalla punnalla eli lähes 36 miljoonalla eurolla, mikä oli kallein eurooppalaisessa huutokaupassa sodanjälkeisen ajan taideteoksesta maksettu hinta.[1] Toukokuussa 2008 Baconin Triptyykki myytiin Lontoon Sotheby'sin huutokaupassa vieläkin kalliimmalla ja siitä maksettiin 86 miljoonaa dollaria eli noin 55,4 miljoonaa euroa. Kaupan ansiosta Sothebyn huutokauppa teki 300-vuotisen historiansa parhaan tuloksen.[2]

Lähteet [muokkaa]

  1. STT: Baconin maalaus myytiin ennätyshintaan Kaleva. 7.2.2008. Viitattu 7.2.2008.
  2. STT: Francis Baconin Triptyykistä ennätyshinta Kaleva. 15.5.2008. Viitattu 15.5.2008.

Aiheesta muualla [muokkaa]