Ellen Mäkelin
Elisabeth Jakobint "Ellen" Mäkelin, o.s. Vuorenmaa, (1871[1] Lapua – 1. tammikuuta 1935 Petroskoi[2]) oli suomalainen työväenliikkeen aktiivi, joka tunnetaan myös kansanedustaja Yrjö Mäkelinin puolisona. Hän toimi Porin, Tampereen ja Oulun työväenyhdistyksissä ajaen innokkaasti muun muassa yleistä äänioikeutta. Sisällissodan jälkeen tapahtuneen työväenliikkeen jakautumisen yhteydessä Ellen Mäkelin valitsi radikaalin linjan ja häntä pidettiin jopa kovempana kommunistina kuin sovittelunhaluista puolisoaan. Porvarillisten piirien mielestä Ellen Mäkelinin poliittinen toiminta puolestaan oli täysin sopimatonta perheenäidille.[3][4]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapualla syntynyt Ellen Vuorenmaa muutti teollisuustyöläiseksi Tampereelle. Vuonna 1897 Vuorenmaa avioitui myös toimittajana työskennelleen suutarin Yrjö Mäkelinin kanssa. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista yksi tyttö kuoli jo pienenä.[4]
Mäkelinin pariskunta muutti 1898 Poriin, jonne Yrjö avasi suutarinverstaan. He liittyivät Porin Työväenyhdistykseen ja olivat aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Heinäkuussa 1899 Yrjö Mäkelin edusti yhdistystä Turussa järjestetyssä Suomen Työväenpuolueen perustavassa kokouksessa. Hän ajoi tuolloin porvarien hallitsemassa työväenyhdistyksessä sosialistista linjaa, mikä johti molempien erottamiseen yhdistyksen jäsenyydestä vielä saman vuoden aikana.[5] Vuonna 1900 Yrjö Mäkelin aloitti Tampereella Kansan Lehden päätoimittajana, johon myös Ellen Mäkelin kirjoitti satunnaisesti.[5] Ellen Mäkelin oli Tampereen Työväenyhdistyksen naisosaston näkyvimpiä hahmoja. Hän toimi äänioikeusasian lisäksi muun muassa raittiustyön ja lastenkasvatuksen parissa.[6] Vuoden 1905 suurlakon aikana hän kuului Tampereen suurlakkokomiteaan.[7] Ouluun Mäkelinin perhe muutti 1907, kun Yrjö sai paikan Kansan Tahdon toimituksesta.[6]
Vankeustuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan yhteydessä keväällä 1918 Yrjö ja Ellen Mäkelin sekä heidän vanhin tyttärensä, tuolloin 16-vuotias Kerttu, vangittiin. Ellen sai kolmen vuoden kuritushuonetuomion ja Kerttu kahden, mutta heidät vapautettiin ehdonalaiseen jo samanana kesänä.[8] Yrjö Mäkelin puolestaan pysyi vangittuna, ja Ellen Mäkelin otti hänen paikkansa Oulun Työväenyhdistyksessä ja vaikutti omalta osaltaan suuresti myös työväenliikkeen suosion nousuun Pohjois-Suomessa. Vuonna 1922 Ellen Mäkelin pidätettiin jälleen, ja hän sai toiminnastaan viiden vuoden vankeustuomion.[3] Pariskunta tapasi toisensa viimeisen kerran elokuussa 1922 Oulun lääninvankilassa, jossa Ellen istui tutkintovankeudessa. Yrjö Mäkelin oli tuolloin jo vapautunut omasta tuomiostaan ja kävi hopeahääpäivänä tapaamassa puolisoaan.[4] Hänet pidätettiin uudelleen vuonna 1923 presidentti Kyösti Kallion organisoimien kommunistipidätysten eli niin sanotun "Kallion leikkauksen" yhteydessä.[9] Yrjö Mäkelin kuoli vangittuna syyskuussa 1923, jolloin Ellen kärsi omaa rangaistustaan Hämeenlinnan lääninvankilassa.[4]
Neuvostoliiton aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ellen Mäkelinille tarjottiin mahdollisuutta vapautumiseen vuonna 1926, jolloin Suomen hallitus vaihtoi suomalaisia kommunistivankeja Neuvostoliitossa vangittuihin suomalaisiin.[10] Hän kuitenkin kieltäytyi ja muutti Neuvostoliittoon vasta 1927 tuomionsa kärsittyään.[3] Vanhin poika Leo oli saapunut maahan jo 1920[9] ja vanhin tytär Kerttu 1922. Myöhemmin myös Mäkelinien muut lapset seurasivat sisaruksiaan. Ellen Mäkelin asui lapsineen Leningradin ja Petroskoin seuduilla. Hän kuoli vuonna 1935, juuri ennen Stalinin suurten puhdistusten alkua. Ellen ja Yrjö Mäkelinin lapsista Yrjö ammuttiin, Leo kuoli työsiirtolassa ja Sirkka menehtyi nälkään toisen maailmansodan aikana Leningradin piirityksessä. Vuonna 1957 Suomeen palannut Kerttu oli lapsista ainoa Neuvostoliiton ajoistaan hengissä selvinnyt.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Mäkelin, Yrjö Biografiasampo.fi
- ↑ Alma Jokinen: Ellen Mäkelin (muistokirjoitus). Punainen Karjala, 5.1.1935, s. 4.
- ↑ a b c d Suku koki kovia ihannemaassa 1.11.2007. Kaleva. Viitattu 26.7.2015.
- ↑ a b c d Murto, Kerttu: ”Yrjö Mäkelin” 1947. Yrjö Mäkelin -seura. Viitattu 26.7.2015.
- ↑ a b Tanni, Sanna: Kisällistä työväen herättäjäksi – Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon, s. 11, 16, 21. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio
- ↑ a b Kiviranta, Elina: "Tervetuloa sorretut siskot, tänne joukkoomme joutukaa" – kansanedustaja Alma Jokisen tie Tampereen Amurista punapakolaiseksi Neuvosto-Venäjälle, s. 22. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio
- ↑ Punainen julistus Wikisource. Viitattu 26.7.2015.
- ↑ Ala-Häivälä, Kai: Vankina valkoisten – Oulun vankileiri 1918, s. 34. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, 2000. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Yrjö Mäkelinin äiti-Pauliina Hellman 13.11.2009. Suomen Sukututkimusseura ry. Viitattu 26.7.2015.
- ↑ Vankien vaihto 1926 eli miten pispalalaisesta tuli petroskoilainen Punainen Pispala. Viitattu 26.7.2015.