EVP (ilmiö)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

EVP (lyhenne sanoista Electronic Voice Phenomena) tai Extremely Low Voice Phenomen on elektronisista laitteista kuuluvaa selittämätöntä ääntä. Monet ilmiöstä kiinnostuneet katsovat, että äänet ovat peräisin henkimaailmasta.

Samasta ilmiöstä voidaan käyttää myös nimitystä Instrumental Trans Communication. Saksan- ja suomenkielisenä lyhennyksenä käytetään myös muotoa ITK (instrumentaalinen transkommunikaatio).kenen mukaan? Yleensä ITK/ITC liitetään nimenomaan televisiosta tai tietokoneruudulta tallennettuihin kuviin, kun taas EVP tallennettuihin ääni-ilmiöihin.

Spiritualismista kiinnostuneet ihmiset alkoivat etsiä elektronisista laitteista uutta aluevaltausta mediumismin alalla jo 1800-luvun loppupuolella, jota edelsi samankaltainen pyrkimys hyödyntää mekaanisia laitteita spiritualistien pyrinnöissä. Kuitenkin vasta vuonna 1959 julkaistiin ensimmäinen tutkimus, jossa parapsykologi Raymond Bayless väitti saaneensa nauhalle selittämättömiä ääniä erään meedion läsnä ollessa.[1]

Ilmiö nousi laajempaan julkisuuteen 1959, kun ruotsalainen oopperalaulaja ja elokuvatähti Friedrich Jurgensonin (19031987) maatalonsa puutarhassa äänittämästä nauhoitteesta, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli lintujen äänten nauhoitus, kuului myös jotain, joka kuulosti puheelta. Selittämättömien äänien joukosta Jurgenson väitti tunnistaneensa muun muassa edesmenneen äitinsä äänen.[2] Parapsykologi William Roll matkusti Jurgensonin luokse Ruotsiin järjestääkseen ensimmäiset tieteelliset kokeet asian tiimoilta, joissa hän raportoi saaneensa vahvistusta ilmiön olemassaololle.

Pian myös Jurgensoniin tutustunut latvialaissyntyinen psykologi Konstantin Raudive rupesi suorittamaan omia kokeilujaan, jotka nostivat ilmiön tunnettavuutta entisestään, sillä hänkin raportoi saavansa nauhalle samoja tuntemattomia ääniä.[3] Näiden äänien joukossa väitetään olleen EVP-ilmiölle luonteenomaisesti myös hänen edesmenneitä tuttaviaan. Ilmiö on sittemmin yleistynyt suuresti ja aiheesta on julkaistu useita tutkimuksiakin, mutta varsinaista selitystä monellekaan tapaukselle ei ole löydetty. EVP:tä esitetään usein haamujen, henkien tai humanoidien puheena - tai jopa kykynä siirtää ajatuksia magneettisesti.

EVP:hen kriittisesti suhtautuvat vetoavat siihen, että yleensä äänet ovat epämääräisiä, eivät kovin selvää puhetta - jos puhetta lainkaan. EVP -ilmiössä esiintyy usein myös usean kielen sanoja samassa lauseessa.[4] EVP -kriitikot esittävät että tämä johtuu puheen ja kielten suuresta redundanssista, joka yhdistettynä ihmisen taipumukseen nähdä merkityksiä sielläkin missä niitä ei ole johtaa EVP -ilmiön syntyyn. EVP -nauhat eivät siis välttämättä ole edes väärennöksiä - toki niitäkin saattaa esiintyä. Osa EVP -nauhoista on syntynyt, kun nauhuri on nauhoittanut jotain radiokanavaa tai nauhoitukseen on käytetty vanhaa nauhaa, ja vanha nauhoitus on kuulunut vielä läpi. Tämän vuoksi EVP -harrastajia suositellaankin käyttämään hyvää laitteistoa sekä uusia nauhoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.worlditc.org/c_01_lohf_part1.htm#01-03
  2. http://www.raymondcassfoundation.co.uk/juergenson.htm
  3. http://www.raymondcassfoundation.co.uk/evp.htm
  4. http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-yhteyksia.html