David Hamilton
| David Hamilton | |
|---|---|
 Hamilton vuonna 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. huhtikuuta 1933 Lontoo, Englanti |
| Kuollut | 25. marraskuuta 2016 (83 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | valokuvaaja, elokuvaohjaaja |
| Muut tiedot | |
| Tyyli | erotiikka |
David Hamilton (15. huhtikuuta 1933 – 25. marraskuuta 2016) oli brittiläinen valokuvaaja ja elokuvaohjaaja. Hänet tunnettiin unenomaisista, sumealla tarkennuksella otetuista valokuvista, jotka kuvasivat nuoria alastomia naisia.[1] Hamiltonin tunnetuimpia töitä olivat hänen nuoria tyttöjä esittäneet kalenterinsa sekä Bilitis – tyttö ja unelman (1977) kaltaiset eroottiset elokuvat.[2] Ranskassa uransa tehnyt Hamilton oli suosituimmillaan 1960-luvun lopulta 1970-luvun loppuun.[3] Myöhemmissä arvosteluissa Hamiltonin kuvia on kuitenkin kritisoitu lapsipornografiaksi.[2][4] Vuonna 2016 joukko entisiä valokuvamalleja syytti Hamiltonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, minkä Hamilton kuitenkin kiisti.[2][1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hamilton syntyi Lontoossa 1933 ja opiskeli nuorena arkkitehtuuria. Impressionistimaalarien innoittamana Hamilton muutti vuonna 1953 Pariisiin, missä hän siirtyi muotialalle. Hamilton toimi ensin Ellen graafisena suunnittelijana ja myöhemmin Printemps-tavaratalon taiteellisena johtajana.[2] Hamilton ryhtyi päätoimiseksi valokuvaajaksi vuoden 1966 tienoilla. Hänellä ei ollut alan muodollista koulutusta. Alkuun hän etsi malleja kaduilta ja uimarannoilta. Hänen kuvansa tulivat tunnetuksi ”Hamilton blur” -nimisestä utuisesta tehosteesta.[2]
Suosion huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hamilton saavutti nopeasti huomattavaa suosiota ja kohosi useiden eurooppalaisten lehtien taiteelliseksi johtajaksi.[1] Tyypillisesti valokuvat esittivät kauniita teinityttöjä vähissä vaatteissa tai kokonaan alastomina. Ominaisia piirteitä olivat maaseutumiljööt, kukkien käyttäminen asusteina sekä luonnollisuuden korostaminen, kuten keinomateriaalien, vahvan ehostuksen ja näyttävien kampausten välttäminen.[3][2] Naisten ohella Hamilton kuvasi esimerkiksi hedelmä- ja kukka-astelemia, luontomaisemia,[5] eläimiä ja idyllisiä maalaismiljöitä.[3] Rakeisuuden ja sumeuden vuoksi Hamiltonin kuvissa on usein unimainen tunnelma ja ne muistuttavat öljymaalauksia.[5] Hamilton maalasi myös jonkin verran itse.[3] Suosituimmillaan hänen valokuvansa olivat 1960-luvun lopulta 1970-luvun loppuun, jolloin niitä julkaistiin muun muassa Voguessa.[3][2] Hamiltonin ensimmäinen valokuvakirja Rêves de jeunes filles ilmestyi 1971 ja myi yli miljoona kappaletta. Monet myöhemmistäkin kirjoista yltivät satojen tuhansien myyntilukuihin.[3]
Vuosina 1977–1984 Hamilton ohjasi Ranskassa yhteensä viisi elokuvaa. Hänen valokuviensa tavoin ne olivat pehmeästi kuvattuja ja aiheiltaan eroottisia.[2][3][6] Hamiltonin esikoiselokuva, teinitytön seksuaalisesta heräämisestä kertonut Bilitis – tyttö ja unelma, käsitteli naisen seksuaalisuutta ja menestyi varsin hyvin. Vuonna 1978 aikakauslehti Photo juhlisti Hamiltonin kymmenvuotista uraa 34-sivuisella artikkelilla, joka kuvaili valokuvaajaa ”tähdeksi” ja hänen uraansa ”riemuvoitoksi”.[3]
Myöhemmissä elokuvissaan Hamilton alkoi kertoa tarinoita selkeämmin miehen näkökulmasta. Myös hänen valokuvansa muuttuivat 1970-luvun loppua kohden seksuaalisemmiksi ja niistä oli toisinaan rajattu mallin kasvot kokonaan pois. Vuosikymmenen vaihteen jälkeen Hamiltonin töiden suosio alkoi laskea, sillä hänen romanttinen tyylinsä ei enää sopinut ajan henkeen, jossa suosioon nousivat henkilökohtaiset ja poliittiset aiheet. Toisaalta laaja levikki sai Hamiltonin sinänsä omaperäisen tyylin vaikuttamaan kliseiseltä. Myös kuvien tapa kuvata nuoria, alastomia ja passiivisia naisia kohtasi aiempaa enemmän kritiikkiä. Vuonna 1984 ilmestynyt filmi Olet kohta nainen oli taloudellinen epäonnistuminen, eikä Hamilton sen jälkeen enää ohjannut elokuvia.[3]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hamilton jatkoi valokuvakirjojen julkaisua 1980- ja 1990-luvuilla, mutta niiden myynti jäi vähäiseksi eivätkä kriitikot suhtautuneet niihin suopeasti. Vuonna 1993 ilmestyi Hamilton-retrospektiivi Twenty Five Years of an Artist. Teoksessa Hamilton korosti muotikuvaajan sijaan rooliaan taiteilijana. Pari vuotta myöhemmin Hamiltonin teos The Age of Innocence joutui laajan kohun kohteeksi, ja esimerkiksi kristilliset tahot arvostelivat häntä voimakkaasti. Tähän vaikutti teoksen nimen (”Viattomuuden aika”) ja kameraa kohti katsovien alastomien nuorten naisten ristiriita. Samoin Hamiltonin varhaisen tuotannon tapa korostaa kohtausten unen- ja haaveilunomaisuutta puuttui The Age of Innocencesta. Joissakin kirjakaupoissa teos siirrettiinkin pois lasten ulottuvilta.[3]
1970-luvun muoti saavutti uutta suosiota vuosituhannen vaihteen jälkeen, jolloin myös Hamiltonin tuotanto koki hienoisen renessanssin. Nostalgia kohdistui lähinnä hänen varhaisempaan, romanttisempaan tuotantoonsa. Varhaistuotantoa korosti myös vuonna 2006 ilmestynyt retrospektiivi David Hamilton, jossa Hamilton sivuutti 1970-luvun jälkeisen tuotantonsa lähes kokonaan. Vuosina 2006–2011 Hamilton teki jälleen joitakin korkean profiilin töitä ja kuvasi muun muassa Mélanie Thierryä ja Natasha Polya varhaisia valokuviaan muistuttavissa otoksissa.[3]
Lokakuussa 2016 ranskalainen radiojuontaja ja kirjailija Flavie Flament väitti Hamiltonin raiskanneen hänet 30 vuotta aiemmin. 13-vuotias Flament oli tuolloin työskennellyt Hamiltonin mallina. Syytösten seurauksena myös joukko muita naismalleja kertoi Hamiltonin ahdistelleen ja hyväksikäyttäneen heitä. Hamilton kiisti syytökset ja ilmoitti haastavansa väitteiden esittäjät oikeuteen. 25. marraskuuta Hamilton löydettiin kuitenkin kotoaan kuoliaaksi tukehtuneena. Syynä oli ilmeisesti itsemurha.[1][5]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hamilton oli taloudellisesti eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä taidevalokuvaajista. Hänen valokuviaan on ollut esillä muun muassa Yhdysvaltain kongressin kirjastossa, Carnegie Hallissa ja Amalienborgin linnassa.[4] 1970-luvulla Hamiltonin kuvat olivat tutkija Perry Hintonin mukaan ”läsnä kaikkialla” (ubiquitous). Suuren yleisön parissa saavuttamastaan suosiosta huolimatta Hamilton ei juuri saanut tunnustusta taiteilijana,[3] vaan hänen töitään on kuvailtu kitschiksi.[2]
Hamiltonin kuvia on arvosteltu alastomien lasten esittämisestä eroottisessa sävyssä, ja kriitikoiden mukaan ne ovatkin pelkkää lapsipornoa. The Guardianin mukaan Hamiltonin valokuvat ”ovat pitkään olleet ’taidetta vai pornografiaa’ -keskustelun keskiössä”. Vuonna 2005 brittiläinen oikeusistuin katsoi Hamiltonin valokuvakirjojen omistamisen olevan lainvastaista. Päätöksen mukaan kuvia ”ei voi pitää taiteellisina ja ne ovat luonteeltaan ilmeisen seksuaalisia”.[2][4][1] Paheksunnan ohella Hamiltonia on 2000-luvun arvioissa myös pilkattu[1] ja häntä on kuvattu tyttöjä tirkisteleväksi ”irstaaksi vanhaksi mieheksi”.[7]
Hamilton itse katsoi etsivänsä ”kadotetun paratiisin vilpittömyyttä.”[2] Hän kertoi käsittelevän taiteessaan puhtautta ja vertasi työtään Vladimir Nabokovin Lolitaan.[1] Hamilton huomautti myös, että vaikka monet hänen malleistaan olivat suhteellisen nuoria, hän ei koskaan kuvannut lapsia. Myönteisemmissä arviossa onkin korostettu Hamiltonin valokuvien emansipatorista ja idyllistä luonnetta ja huomautettu, että karkean pornografiset ainekset puuttuvat niistä kokonaan. Miestenlehti Gentlemen’s Quarterly kirjoitti vuonna 2000, että Hamiltonin nostalginen kaipuu menneiden aikojen viattomampaan erotiikkaan oli tervetulleessa kontrastissa 2000-luvun pop-kulttuurin pornografiseen seksuaalisuuteen. Lehden mukaan Hamiltonin tyyli ennakoi nykymuodin fiksaatiota nuoruuteen ja oli siten aikaansa edellä. Tutkija Perry Hintonin mukaan Hamiltonin kuvaukset yksinkertaisemmasta ja viattomammasta elämästä tulee nähdä 1960- ja 1970-lukujen hippikulttuurin kontekstissa.[3]
Hamiltonin elokuvien on kuvailtu muistuttavan juonivetoisen kerronnan sijaan pikemminkin sarjaa toisiinsa linkittyviä valokuvasommitelmia.[8][9] HLBT-elokuviin keskittyvällä CGiii-sivustolla tyypillisen Hamilton-elokuvan kuvaillaan olevan ”pehmeästi kuvattua pehmopornoa erinomaisella musiikilla”.[10] Toistuvia juonielementtejä olivat insesti, voyeurismi ja teinityttöjen seksuaalisuus.[11] Ohjaustöiden jälkimaine on vaihdellut keskinkertaisesta kielteiseen.[12]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ranskankielinen nimi | Englanninkielinen nimi | Suomenkielinen nimi | Vuosi |
|---|---|---|---|
| Bilitis | Bilitis | Bilitis – tyttö ja unelma | 1977 |
| Laura, les ombres de l'été | Laura: Shadows of a Summer | – | 1979 |
| Tendres cousines | Cousins in Love | Hellät serkukset | 1980 |
| Un été à Saint-Tropez | A Summer in St. Tropez | – | 1983 |
| Premiers désirs | First Desires | Olet kohta nainen | 1983 |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Baggs, Robert K.: The Suicide of David Hamilton and the Debate Over Child Nudity in Portraiture Fstoppers. 29.11.2016. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Photographer David Hamilton found dead in Paris The Guardian. 25.11.2016. Viitattu 30.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Hinton, Perry: Remembrance of things past: The culturalcontext and the rise and fall in the popularity of photographer David Hamilton Cogent Arts & Humanities. 11.4.2016. Taylor & Francis Group. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Warmoll, Chris: Hamilton’s naked girl shots ruled ’indecent’ The Guardian. 23.6.2005. Viitattu 30.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c David Hamilton (British, 1933–2016) ArtNet. oletettavasti noin 2016–2020. Viitattu 30.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Foster, Simon: Bilitis Review David Hamilton’s ode to teen sexuality is showing visible signs of age. 19.8.2009. SBS (Australia). Viitattu 16.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Clark, Graeme: Bilitis The Spinning Image. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Darren, Alison: Lesbian Film Guide, s. 23–24. A&C Black, 2000. ISBN 978-0-30433376-9. Google-kirjat (viitattu 29.5.2020). (englanniksi)
- ↑ ”Bilitis (French-Color)”, Variety’s Film Reviews: 1975-1977. ”Hamilton is more prone to pay attention to elegant compositions and capturing female beauty than paying much attention to narration or probing the psychology of its principals.”. Bowker, 1989. ISBN 978-0-83522794-0. Google-kirjat (viitattu 28.4.2020). (englanniksi)
- ↑ Bilitis CGiii. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Erickson, Hal: Tendres Cousines (1980) Allmovie. Viitattu 3.6.2020. (englanniksi)
- ↑ David Hamilton: Filmography AllMovie. Viitattu 30.5.2020. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
